Nuorison tilanne 2012 uuden asemakaavan tilassa

Piiskanlovi

Osuuskauppa Hämeenmaa tekee suurtyön: Hollolan "kauppalasta" kaupunginnäköisen. On kuitenkin yksi asia, johon kunnalisvaalimainoksena ja perhepolitiikkana voisi suhtautua 2012 vakavasti: Mihin varastoidaan nuoriso, joka pitää jonkin verran ääntä Hollolan kunnankirjaston pääkirjastossa ja jota ei lasketa kello 21:n jälkeen Hollolan ABC:lle, paikkaan, jonka Osuuskauppa Hämeenmaa omistaa.

Kuukausia sitten sanoi yksi ABC:n työntekijä myöntäen, että on Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen vastaista harjoittaa ikärasismia nuoria suomalaisia vastaan, että Jyväskylän seudulla on ABC:llä alakerta, jossa nuoriso voi olla (häiritsemättä keski-ikäisiä ja vanhuksia).

Kun nyt Osuuskauppa Hämeenmaa saa uudella asemakaavalla "luvan painaa rahaa" ja Ruokakesko joutuu vetäytymään Paitatehdas Nina & Pii:lle niin vähintä, mitä voisi tehdä, olisi vaikuttaa siihen, että uudelle Hollolan ABC:lle Osuuskauppa Hämeenmaa rakentaa "nuorisokellarin", jossa ei syrjitä niin kuin nykyään.

Lähetetty kaava-arvioinnin osallistumissivuille.
http://kotinurkka.yhdistysavain.fi/kuntalaiset/sana-on-vapaa/keskustelupalsta/?E122187M=7&x122187=141811

0

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Hyvää iltaa!

        Mikä on päivän viisaus?
        Ikävä
        16
        457
      2. Näytät kivalta kun nukut

        *zoomaa palohälyttimen kameraa*
        Ikävä
        10
        412
      3. Haittaako jos

        kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
        Ikävä
        16
        347
      4. Arvaa mitä mies

        Aion pilata elämäsi totaalisesti. Kyllä, totaalisesti.
        Ikävä
        3
        341
      5. Mies mä oon ihan helppo

        Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
        Ikävä
        13
        206
      6. Hyvää yötä

        Janne niminen mies🥰
        Ikävä
        1
        103
      7. 0
        90
      8. Mies olen aika erakko nykyään

        Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
        Tunteet
        0
        90
      9. Kuinka moni palstalaisista on näin hyvässä kondiksessa

        76-vuotias rokkari Rick Springfield esittelee elämäntyyliään : https://www.youtube.com/watch?v=GbxHuNy6d68
        70 plus
        3
        67
      10. Olet onnellinen sinkku

        Näin se on nähtävä.
        Ikävä
        1
        61
      Aihe