Tulehdus

Moro. Kysymyksenä olisi että seuraako aina kilpirauhasen autoimmuuni-tulehduksesta vajaatoiminta/liikatoiminta ? Itselleni todettiin viime lokakuussa kyseinen tulehdus arvolla S-TPOAb 373.3 IU/ml, olo oli silloin todella kurja, Tsh:kin oli jotain 5.3 paikkeilla. Aloitin syömään thyroxinia 0.1 mg/päivä. Sitten tammikuussa/helmikuussa verikokeisiin, jolloin arvot Tsh 1.01, T4v 14.8 ja vasta-aine 221,5. Tällöin olo oli jo huomattavasti parempi. Sitten talvi meni todella hienosti, tuntui että oikea lääkeannos oli löytynyt ja jaksoin tehdä taas töitä kuin ennenkin ja väsymys hävinnyt. Nyt taas keväällä alkoi väsymystä tulla uudelleen ja kävin verikokeissa, arvot Tsh 0.56 ja T4v 19.3. Ja väsymys jatkunut edelleen. Olen tässä hieman kokeillut laskea lääkeannosta siitä 0.1mg/päivä, jos tuo ei olekaan minulle sopiva. Eli mitä mieltä olette, voisiko olla että syön jo liikaa lääkettä ? Onko muilla samanlaisia kokemuksia että oikea annoskoko tuntui löytyvän mutta sitten tuleekin takapakkia ?
6151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Todennäköisesti sinun kannattaisi pienentää annosta, sillä väsymys saattaa johtua liikatoiminnasta. Syy voi olla siinä, että sinä pärjäät keväällä / kesällä pienemmällä annoksella kuin talvella.

Äänestä

Joo tuota annoksen laskua olen kokeillutkin ja katsotaan jos olisi apua. Onko tietoa kuinka pitkään eri annoskokoa pitäisi syödä että alkaisi olossaan tuntemaan onko sattunut sinne päinkään ?

Äänestä
  • On varmaankin hyvin yksilöllistä, kuinka nopeasti uuden annoksen vaikutus näkyy. Itselläni vaikutus on näkynyt selvästi jo 2-3 viikon kuluttua annoksen muutoksesta. Tästä taitoin yhden kerran peistä lääkärini kanssa, kun hän olisi halunnut odottaa labrat tehtäväksi 6-8 viikon kuluttua muutoksesta. mutta pidin pääni ja vaadin toisenlaista annosta jo kolmen viikon jälkeen - onneksi, muutoin koko se kevät olisi mennyt pilalle.

    Äänestä

Osaisiko joku vastata vielä tuohon ensimmäiseen kysymykseen, eli seuraako tulehduksesta aina vajaa/liikatoiminta, eli vaurioituuko kilppari aina tuleduksen seurauksena ?

Äänestä

Minä olen käsittänyt näin, että autoimmuunityreoidiitissa kilpirauhanen pikkuhiljaa tuhoutuu joten luulisi että seuraus on aina vajaatoiminta. Eri asia on sitten se akuutti tulehdus. Lisäksi olen lukenut, että

" Autoimmuunitulehdus tuhoaa
kilpirauhasta. Kilpirauhasen toiminta vaihtelee ja sen tuottamien hormonien
määrä voi suurentua ja pienentyä. Tämä aiheuttaa vaikeuksia hoidon
kanssa, kun lääkitystä joutuu muuttamaan kilpirauhasen oman erityksen mukaan.
Kilpirauhasen toiminta ei ole vakaa, ennen kuin tulehdus on sammuttanut
sen toiminnan kokonaan. Tämän vuoksi autoimmuunityreoidiittia sairastava
voi saada koska vain vajaa- tai liikatoiminnan oireita kilpirauhasen
toiminnanvaihtelun johdosta, vaikka lääkehoito olisi jo saatu tasapainoon."

Äänestä

Okei, kiitokset tästä. Ehkä tuosta juuri on omalla kohdallani kyse. Kun tasapaino tuntui löytyvän talvella, mutta nyt taas lääkeannosta täytyy muuttaa ja yrittää etsiä tasapaino uudelleen. Onkos mitään keskiarvoa, kuinka kauan autoimmuunitulehdus kestää ennen kuin kilpirauhanen lopettaa oman toimintansa ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Serg kirjoitti:

Moro. Kysymyksenä olisi että seuraako aina kilpirauhasen autoimmuuni-tulehduksesta vajaatoiminta/liikatoiminta ? Itselleni todettiin viime lokakuussa kyseinen tulehdus arvolla S-TPOAb 373.3 IU/ml, olo oli silloin todella kurja, Tsh:kin oli jotain 5.3 paikkeilla. Aloitin syömään thyroxinia 0.1 mg/päivä. Sitten tammikuussa/helmikuussa verikokeisiin, jolloin arvot Tsh 1.01, T4v 14.8 ja vasta-aine 221,5. Tällöin olo oli jo huomattavasti parempi. Sitten talvi meni todella hienosti, tuntui että oikea lääkeannos oli löytynyt ja jaksoin tehdä taas töitä kuin ennenkin ja väsymys hävinnyt. Nyt taas keväällä alkoi väsymystä tulla uudelleen ja kävin verikokeissa, arvot Tsh 0.56 ja T4v 19.3. Ja väsymys jatkunut edelleen. Olen tässä hieman kokeillut laskea lääkeannosta siitä 0.1mg/päivä, jos tuo ei olekaan minulle sopiva. Eli mitä mieltä olette, voisiko olla että syön jo liikaa lääkettä ? Onko muilla samanlaisia kokemuksia että oikea annoskoko tuntui löytyvän mutta sitten tuleekin takapakkia ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu