Hei!
Kesyrotillani Myssyllä ja Vauvalla on mycoplasma. Olemme käyneet niiden kanssa lääkärillä pari kertaa, mutta antaneet eläinlääkärin kehotuksesta joskus kuureja myös ilman käyntiä, vain hakemalla lääkkeen (baytril), koska oireet on meille jo niin tutut.
Nyt Myssyltä on alkanut tulla toisesta silmästä huomattavan paljon harderinrauhasnestettä, muita oireita rotalla ei kuitenkaan ole. Nestettä alkoi tulla tuossa sunnuntain tai maanantain aikana. Olisiko tätä syytä vielä seurailla vaiko käydä pikimmiten taas näyttämässä lääkärille? Vanhemmillani alkaisi loma ensi viikolla, joten aika olisi silloin helpompi järjestää heille sopivaksi vaikkapa heti jo maanantaille. Minua vaan arveluttaa odottaa vielä viikonlopunkin ylitse.
Harderinrauhasneste
rottatyttö
1
148
Vastaukset
- Sedä
Mä en ole antanut antibiootteja kuin paljosta aivastelusta ja vinkumisesta, enkä muutenkaan kuin muutaman per rotta, koska liika lääkintäkin on huono juttu. Ei toi pelkkä räkä välttämättä tarkoita mitään, mutta voit toki kokeilla kotikonsteja, kuten nutriplussaa, valkosipulia ja höyryhengitystä ainakin jos toi tosta pahenee :) Valkosipuli-hunajaveden ohje löytynee googlesta. Eipä lääkärikään kai juuri muuta voi tehdä kuin määrätä lääkkeet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2613175Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.741244- 661173
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra180978Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:47876- 60829
- 47809
- 45732
- 40721
- 39688