En tiedä onko tämä oikea palsta kirjoittaa asiasta.
Eli olisi tarkoitus laitaa mökkirantaamme poiju veneelle. Millaisia ratkaisuja sille voisi olla?
Monet ovat rakentaneet itse poijun alusta alkaen sekä laittaneet myös sen mereen painojen kera.
Mökkimme ranta on melko äkkisyvä kivipohja. Veden syvyys poijun kohdalla on noin 5m. Aisiaa vaikeuttaa vielä seikka, että paikassa on jonkin verran virtausta. Jäätilanne on talvisin vaihteleva. Aina ei ole jäitä ollenkaan.
Vene painaa noin 400 kiloa(hieman alle).
Venepoijun rakentaminen
5
6648
Vastaukset 5
- skönäri
Talvi ja jäätilanne ei sinänsä vaikuta asiaan, koska poijun kiinnityksestä on tehtävä sellainen, että itse poijun saa talveksi irroitettua ja laitettua jemmaan. Paino jää tietysti pohjaan ja kettingin päähän tulee köysi, jonka toinen pää kiinnitetään rantaan ja jonka avulla kettingin saa sitten keväällä nostettua pohjasta poijun uudelleenkiinnitystä varten.
- boat
Aivan. Onko sulla kokemusta poijun laitosta. Ajattelin, et mikä mahtaisi olla helpoin/halvin tapa hommata tarvittavat osat. Mahtaisiko joku satama tms. myydä käytettyjä poijuja tai painoja?
- skönäri
boat kirjoitti:
Aivan. Onko sulla kokemusta poijun laitosta. Ajattelin, et mikä mahtaisi olla helpoin/halvin tapa hommata tarvittavat osat. Mahtaisiko joku satama tms. myydä käytettyjä poijuja tai painoja?
Ihan varma en ole, mutta muistaakseni Biltemasta sai poijuja kettinkeineen. Poiku kannattaa sitten kiinnittää haponkestävästä metallista tehdyllä sakkelilla, jotta sen saa vielä avattua poijua irroitettaessa. Itse on ole koskaan poijua kuitenkaan asentanut, joten esim. pohjapainon kokokysymykseen en osaa kommentoida muuten kuin että pistä niin painava, kuin vaan mahdollista:-)
- Vili
skönäri kirjoitti:

on autopurkaamosta maastoauton sileä rengas vanteineen.Vanteeseen hitsautat pystyputken ja lenkin molempiin päihin.Kumin voi maalata niin näkyy.Painoksi kuormaautokorjaamolta vanhoja jarrulevyjä,paino n.35kg/kpl.Niitä voi upottaa yksi kerrallaan pitämällä kettingistä kiinni.400kg veneeseen riittää 3kpl.Mun mielipide on ettei kannata investoida kuumasinkittyyn kettinkiin.Muutaman viikon kuluttua kun lenkit liikkuu niin galvanointi on poissa sisäpuolelta,ja se on silloin mustaa rautaa joka ruostuu.Se kestää sen 5 vuotta ja sit uusiks.
- POIJU
skönäri kirjoitti:
Ihan varma en ole, mutta muistaakseni Biltemasta sai poijuja kettinkeineen. Poiku kannattaa sitten kiinnittää haponkestävästä metallista tehdyllä sakkelilla, jotta sen saa vielä avattua poijua irroitettaessa. Itse on ole koskaan poijua kuitenkaan asentanut, joten esim. pohjapainon kokokysymykseen en osaa kommentoida muuten kuin että pistä niin painava, kuin vaan mahdollista:-)
Katso Huuto.net siellä osastolla "ajoneuvot,vesikulkuneuvot ja varusteet" on halpa rst poiju.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421660- 1541134
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70980Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi345977- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56743- 69701
- 38654
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7621Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33591