Taisin olla jotain viiden-kuudentoista, kun sain niitä ensimäisiä työpaikkoja "vieraan" palveluksessa. ja sain Isäni suostumuksen siirtyä kotitalosta verstaan toimistohuoneeseen punkkaamaan.Mulla Isän vanha vuodesohva, kirjoituspöytä, tuhkimo ja tyhjä maitopurkki juomavettä varten. Joo! ja oikeus käyttää verstaan vessaa, vettä ja sähköä työpalvelusta vastaan, jos en ollut töissä t.koulussa. Yöt oli kyyylmiä, mutta aina ne kotiolot voitti. Ilmakko aina vieressä ladattuna hiiriä ja rottia vastaan.(silloin ei ollut kunnallita jäteuolltoa). Rotat saattoivat olla semmosen pienen kissan kokoisia ja mulla välillä voileipä eväänä, mistä saattoi tulla joskus aika nahina.
Aamu alkoi verstaan pannun nuohoamisella, jonka jälkeen lämmitys antrasiitilla, tuvebriketeillä, tai mitä sattui olemaan. Turvebriketti,sittenkun sen sai palamaan,;väliin autonrenkailla, taijollai, mitä sattui olemaan, haisi paskalta. Eli menit mihin vaan, niin aina haisit pahalta. Eivät mun vanhemmat kieltäneet mua kotona pesulla käymästä, tai muutenkaan.Mutta että tämmöinenkin tarina.
Ensimmäinen "oma" asuntoni.
5
698
Vastaukset
- yksi mölli itse
Hieno tarina, voisi olla hyväksi nuorille lukea. Nyt kun ensimmäinen asunto pitää olla melkomoista luksusta. Keskustasta, hyvässä kunnossa, pakastimesta ja pesutornista rutistaan ja pari rotukoiraa muuttaa mukana. Hohhoijaa, on tämä maailma muuttunut (eikä kaikessa parempaan). Niin ja vuokraisäntä on mölli, kun vaatii kahden kuukauden vakuutta.
Joo, tarinana hyvä, mutta mulla tosi. Hartiapankissa onneksi riitti varaa silloin, mutta nyt... SSaatanan sairas raakki. Isäni sotien veteraani. Hän hevonvitut välitti, missä mä olin, kunhan töitä tein.Semmonen juttu. -Ei tarina.
Eiköhän tämän vois jo poistaa tästä tuskin homma voi olla mua perseemmästä
Mua kuuskytluvulkidutettiin ,kun mul oli ne yhet houhut vain ,niinku ei oo vieläkää. sill0o räpistätiedettii niiet pdettii siitmitst saitkii.
isätoliisiisiisillonnii netekijatisetjäikii mutkoskaaneei kusettanu jasentakiasäootnyhanu.JOU.- Öky Jamppa
Taidanpa ottaa pari siiderit taas omassa kämpässäni Helsingin luxusalueella.
- juhvi1
Juhvi tässä komppailee. paljonon virunut vettä kokkelissa.Samalla tontilla vielä, mutta eri kerrksessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17611165
- 545318
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html472545- 372236
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131761Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,421654Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta311310Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v351246Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s61046Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo100986