Hei!
Haluaisin aloittaa järkevän keskustelun paranoidisesta skitsofreniasta, järkevällä siis tarkoita sitä että, haluaisin ihmisten suurinpiirtein tietävän mistä puhuvat.
Minua kiinnoistasi myös, onko kukaan parisuhteessa paranoidista skitsofreniaa sairastavan kanssa.
Minun seurustelu kumppanini sairastui äkillisesti tähän sairauteen, olemme siis kummatkin jonkun verran päälle kahdenkymmenen.
Hänen psykoosina oli todella raju ja äkillinen, puheet olivat mitä olivat ja näkö sekä kuuloharhat päällä, myös väkivaltainen itseään kohtaa hän oli.
Hänen psykoosinsa kesti noin kuukauden, ennenkuin alkoi tulla takaisin tähän maailmaan. Tällähetkellä hän asuu itsekseen ja pystyy normaaliin elämään, tosin ei käy vielä töissä ja opiskelutkin on tauolla. Hänellä esiintyy ahdistuksia, varsinkin korkeilla paikoilla yms. Ääniharhat hänellä on edelleen mutta hän tietää olevansa sairas ja osaa tunnistaa äänet osana tätä sairautta.
Minua kiinnostaisi kuulla kokemuksia ihmisiltä jotka sairastavat tätä tautia, ovatko ääniharhat lähteneet vai ovatko ne pysyneet vuosia ? Onko mahdollista että ne katoavat? Entä pystyykö tälläisen ihmisen kanssa olemaan normaalissa parisuhteessa mielestänne? Minä olen kokenut meidän suhteen hyväksi, tosin haasteita sairaus tuo. Voisiko joskus harkita perhettä vaikka toinen sairastaa tätä tautia, onko jollakin tätä tautia sairastavalla lapsia ? Millaista elämä on?
Mistä saat/saatte lohtua? Mikä on ihmisten näkemys/kokemus tästä sairaudesta. Itse olen huomannut että valitettavasti monella on tästä sairaudesta todella mustavalkoinen kuva. On sääli miten ihmiset leimaavat tätä sairautta sairastavat ihmiset.
Jos on ihmisiä jotka haluaisivat kuulla minulta jotakin kokemuksia tai muuten keskustella tästä asiasta voi myös pistää sähköpostia osoitteeseen. [email protected] Kiitoksia!
Haluaisin aloittaa järkevän keskustelun paranoidisesta skitsofreniasta, järkevällä siis tarkoita sitä että, haluaisin ihmisten suurinpiirtein tietävän mistä puhuvat.
Minua kiinnoistasi myös, onko kukaan parisuhteessa paranoidista skitsofreniaa sairastavan kanssa.
Minun seurustelu kumppanini sairastui äkillisesti tähän sairauteen, olemme siis kummatkin jonkun verran päälle kahdenkymmenen.
Hänen psykoosina oli todella raju ja äkillinen, puheet olivat mitä olivat ja näkö sekä kuuloharhat päällä, myös väkivaltainen itseään kohtaa hän oli.
Hänen psykoosinsa kesti noin kuukauden, ennenkuin alkoi tulla takaisin tähän maailmaan. Tällähetkellä hän asuu itsekseen ja pystyy normaaliin elämään, tosin ei käy vielä töissä ja opiskelutkin on tauolla. Hänellä esiintyy ahdistuksia, varsinkin korkeilla paikoilla yms. Ääniharhat hänellä on edelleen mutta hän tietää olevansa sairas ja osaa tunnistaa äänet osana tätä sairautta.
Minua kiinnostaisi kuulla kokemuksia ihmisiltä jotka sairastavat tätä tautia, ovatko ääniharhat lähteneet vai ovatko ne pysyneet vuosia ? Onko mahdollista että ne katoavat? Entä pystyykö tälläisen ihmisen kanssa olemaan normaalissa parisuhteessa mielestänne? Minä olen kokenut meidän suhteen hyväksi, tosin haasteita sairaus tuo. Voisiko joskus harkita perhettä vaikka toinen sairastaa tätä tautia, onko jollakin tätä tautia sairastavalla lapsia ? Millaista elämä on?
Mistä saat/saatte lohtua? Mikä on ihmisten näkemys/kokemus tästä sairaudesta. Itse olen huomannut että valitettavasti monella on tästä sairaudesta todella mustavalkoinen kuva. On sääli miten ihmiset leimaavat tätä sairautta sairastavat ihmiset.
Jos on ihmisiä jotka haluaisivat kuulla minulta jotakin kokemuksia tai muuten keskustella tästä asiasta voi myös pistää sähköpostia osoitteeseen. [email protected] Kiitoksia!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kirjoita oikealle palstalle ääliö.
Onko sinun pakko vastata aloittajalle noin rumasti? Onhan Suomi24:ssä toki skitsofreniapalstakin, mutta aivan hyvin asiasta voi kysyä täälläkin.
Painu sinä muualle valittamaan, tätä palstaa ei ole pakko lukea.
Ja viesti oli tarkoitettu nimimerkille tämä on väärä paikka.
Käsittääkseni sairaus on ainakin osittain periytyvä. Äitini suvussa on paljon mielenterveyshäiriöitä ja niin on myös heidän lapsillaan. En silti olisi hankkimatta lapsia, koska jokainen on oma arvokas yksilönsä, eikä välttämättä kuitenkaan sairastu, ja vaikka sairastuisikin, niin mitä sitten? Kyllähän kuka tahansa syntyvä lapsi voi sairastaa (melkein) mitä tautia tahansa, ei sitäkään kukaan voi ennalta tietää. Ihminen voi viettää sairaudesta huolimatta hyvää ja antoisaa elämää hyvien lääkeiden turvin.