Olen 18-vuotias tänä keväänä ylioppilaaksi kirjoittanut tyttö. Opiskelupaikka jäi saamatta, joten ajattelin lähteä vuodeksi töihin. Olisiko minun ihan turha yrittää hakea töihin lastenhoitajaksi yksityishenkilön kotiin? Minulla ei ole siis mitään koulutusta eikä juurikaan kokemusta lastenhoidosta. Yksi paikka kiinnostaisi, mutta jotenkin tuntuu utopistiselta, että kukaan huolisi näin kokematonta hoitajaa niin vastuulliseen työhön. Työtä olisi n 20 h/vk ja lapset 2 alle parivuotiasta poikaa. Asiallisia vastauksia ja kokemuksia, kiitos!
Vastaukset 1
- ...
Jotkut huolii töihin kokemattoman henkilön, jotkut ei. Saahan sitä aina yrittää. Riippuu varmaan vähän siitäkin, onko sulla muuten kokemusta lapsista. Kaveri oli aikoinaan sun ikäisenä lapsenhoitajana, eikä hänelläkään mitään alan koulutusta tai oikeastaan kokemustakaan ollut. Töitä riitti kuitenkin kaiketi ihan mukavasti. Voithan ihan soittaa ja kysyä, millaista henkilöä he etsivät. Aina kannattaa yrittää, jos vain koet hommasta selviäväsi. Lapsenhoidosta yleensä normaali, perusjärkevä ihminen kyllä selviää (kuka tahansahan niitä lapsiakin voi saada), mutta vastuu tuossa hommassa on tietysti on kova ja rankkaakin varmasti noin pienten kanssa voi olla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062215- 103886
- 66833
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21746Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561