http://www.pianisti-olli.fi/
Etsittekö häihinne ammattitaitoista, luotettavaa ja kokenutta VIIHDEPIANISTIA?
Olen turkulainen pianisti, joka tekee keikkoja Turun lisäksi Helsingissä ja Tampereella sekä tarvittaessa koko Etelä-Suomen alueella. Minulla on vuosien kokemus aktiivisesta keikkailusta häätilaisuuksissa, syntymäpäivillä, palvelutaloissa, Turun kaupungin ja yliopiston tilaisuuksissa ja niin edelleen. Hintani on kohtuullinen ja repertuaarini erittäin laaja – klikkaa ja katso esimerkkejä piano-ohjelmistostani: http://www.pianisti-olli.fi/ohjelmisto/
Keikalla soitan yleensä sekaisin ulkomaista ja suomalaista musiikkia, ikivihreitä, elokuvasävelmiä, swingiä ja melodista jazzia, pop-klassikoita sekä vanhoja iskelmiä ja muita tuttuja kappaleita. Halutessanne saatte mukaan myös klassista musiikkia. Pyrin täyttämään asiakkaiden erityistoiveet, ja voin esimerkiksi soittaa häävalssinne tai säestää muita paikalla olevia laulajia tai soittajia. Erityistoiveista on toki hyvä mainita mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, mielellään tarjouspyynnön yhteydessä.
Saamani asiakaspalaute on ollut säännönmukaisesti erittäin positiivista. Nettisivuiltani löytyy esimerkkejä vakioasiakkaistani. Joka keskiviikko klo 21-24 soitan Turun keskustassa sijaitsevassa ravintola Brysselissä. Tervetuloa kuuntelemaan pianomusiikkia myös sinne - sisäänpääsy on maksuton!
Klikkaa lisätietoja nettisivuiltani: http://www.pianisti-olli.fi/
PIANISTI häihin: viihde / swing / jazz / evergreen / klassinen
OlliT
1
181
Vastaukset
Turku H...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait683362Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso41194- 22974
Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3970Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68810Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60744Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es34725Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä45709Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t29663Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve4647