Elikkäs... Meillä on hieno ja ihana sekarotuinen poikakoira. Ikää turjakkeella on tasan yksi vuosi. Koiramme on tähän mennessä oppinut kaiken opettamamme todella hyvin. Ollaan käyty pentukoulussa jne. Fiksu ja mukava koira :) Tähän asti asumisjärjestely on ollut sellainen, että on ollut mahdollisuus asua omakotitalossa. Koiralla on iso tarhaus tuossa pihalla jossa lämmin koppi. Siellä se viettää lähinnä yöt, sekä sellaiset hetket päivästä jolloin me olemme töissä tai muuten poissa sellaisessa paikassa mihin koira ei pääse. Koira siis on joka päivä useamman tunnin meidän kanssamme sisällä lenkitykset metsäretket joissa saa juosta vapaana. Kaikki on sujunut hienosti. Koira viihtyy häkissä pureskellen luita ja puuhaillen omiaan. Se totutettiin häkkiin pikkupentuna siten, että annettiin sille aina erityisherkku sinne viedessä. Takaisin sisälle hakemisesta emme tehneet suurta numeroa. Ensimmäisen ja varmaan toisenkin kerran se protestoi haukkumalla, mutta rauhottui pian. Koiramme ei häkissä ollessa hauku ollenkaan. Ainoastaan ilmoittaa jos naapurin kissa tulee pihaan ja pari kertaa haukkunut irtokoiraa. Ei pahemmin välitä vaikka vieraitakin kulkee. Toki tarkkailee muttei hauku kuin tervehdykseksi jos vieras tulee häkin luo katsomaan koiraa lähemmin.
Tällä tavalla kaikki menisikin hienosti, MUTTA. Nyt on tullut eteen muutto. Onneksi aikaa on puoli vuotta, mutta sitten asumismuotomme muuttuu joko rivitalo- tai kerrostaloasumiseksi. Siispä edessä olisi koiralle iso muutos. Miten alkaisimme totuttaa sitä yksinoloon sisällä? Se saa ihan mahdottoman hepulin jos sen jättää yksin edes saunassa käynnin ajaksi. Kokeilimme äsken ensimmäistä kertaa siten, että jätimme sen yksin sisälle, ovella annoimme herkun (kuten häkkiin kouluttaessa), ja sitten menimme n. 5 minuutiksi ulos. Koira haukkui vimmatusti ja raapi ovia ja ikkunoita. Se meni täysin sekaisin. Sillä oli seuranaan runsaasti tekemistä, jopa enemmän kuin häkissä. On virikeleluja kymmentä eri sorttia, puruluita... Kaikkea mahdollista. Odotimme että koira hiljenee edes puoleksi minuutiksi ennen kuin tulimme takaisin sisälle (ettei se luulisi meidän tulon olevan "palkinto" meuhkaamisesta). Mitä mieltä olette? Teimmekö oikein? Mitkä asiat teillä ovat auttaneet tähän? Luuletteko että koira tottuu yksinoloon pikku hiljaa jos pidennämme poissaoloaikaa aina hitusen. Tavoitteena olisi viikon päästä pystyä käymään vaikka kaupassa niin että koira on sisällä yksin. Onko realistinen toive päivittäisellä treenillä? Kaikki neuvot ja asialliset kritiikit ja toki tsemppaukset otetaan ilolla vastaan! Eläinrääkkääjäksihaukkumiset sun muut typeryksiksi haukkumiset ohitetaan. Rakastamme koiraamme yli kaiken ja tiedämme tekevämme kaikkemme sen parhaaksi.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos se on työpäivät tarhassa yksin niin se varmasti tottuu sisälläkin yksin olemiseen. Totuttaminen tarhassa olemiseen ja sisällä yksin olemiseen on jotakuinkin sama asia. Pikkuhiljaa hyvä tulee niin kuin tarhaan totuttamisenkin kanssa olitte tehneet. Älkää tehkö yksin jäämisestäkään numeroa, voi olla että asia on teille niin suuri että koirakin vaistoaa tilanteen erikoiseksi ja kokee epävarmuutta.
Olisi ehkä helpompaa jos hankkisitte sellaisen "crate:in" eli sellaisen kuljetuskoppa-kaltaisen häkin. Voisitte totuttaa koiran siihen, vähän niinkuin siitä tulisi sille eräänlainen turvapaikka, ja aina lähtiessänne voitte laittaa sen sinne. Häkin täytyy tietenkin olla sen verran iso että koira mahtuu makaamaan ja kääntymään vapaasti jos kyse on useammasta tunnista. Monet tekevät myös sitä että he laittavat koiran johonkin tiettyyn huoneeseen aluksi ( vaikkapa isompaan kylpyhuoneeseen tai kodihoitohuoneeseen) joka on helppo tehdä turvalliseksi ( siten ettei siellä ole löysiä tavaroita jotka koira voisi kaataa/syödä/satuttaa itsensä) ja sitten koira jätetään sinne aina pikkuhiljaa pidemmiksi ajoiksi välittämättä siitä vaikka koira riehuu siellä (rauhoittuu lopuksi) ja kun koira on hetken rauhallinen sen voi päästää ulos. Näin me teimme meidän koiriemme kanssa, ja nyt ne menevät sinne mielellään ja nukkuvat siellä koko sen ajan kun me olemme poissa.
Aloittaja eli pitkäsepustustuli jatkaa... Kiitokset susiurokselle, näin mekin ajatellaan. Ei kai se sisällä olo nyt niiiiin erilaista ole. Ulkona tietenkin on enemmän katseltavaa, mutta mutta. Nyt huomasin että teimme tahtomattammekin pois lähdöstä isomman asian kuin se onkaan. Tuntuu niin kurjalta jättää koira edes viideksi minuutiksi yksin, kun tietää että se ei siitä pidä. Pitää vaan olla vähän "julmempi" eikä paapoa tuota otusta kokoajan... Tuosta "crate" hommasta en oikeen oo varma. Itse en oikeen tykkää ajatuksesta että koira ois koko meidän poissaolo ajan kyhjöttämässä jossain sopessa... Mutta sinultakin sain ajattelemisen aihetta. Meillä on pieni huone jolla ei ole mitään käyttöä. Jos sieltä raahaisi kaikki tavarat pois ja sinne pistäisi "koiran oman huoneen" niin ei tarvisi murehtia että se ainakaan loukkaa itseään täällä sisällä ollessa.
Heipparallaa! Tottuuhan tuo varmasti. Alottaisin harjotukset ihan alkeista, eli samoin kuin pikkupennulle opetetaan. Alussahan ihminen ei edes poistu koko kämpästä vaan vaikka eri huoneeseen ;) mutta ehkä niin alkeisiin ei tarvitse mennä.
Häkitys perustuu siihen, että liikkumisellaan ja vehkomisellaan koira lietsoo omaa paniikkiaan, eikä saa sitä loppumaan. Pieneen tilaan laitettuna koira tuntee olevansa turvassa eikä panikoi pitkin kämppää. Rajoitettu tila auttaa koiraa hillitsemään itseään. Parhaimmillaan häkistä tulee koiralle "oma paikka", johon se hakeutuu muulloinkin kun haluaa olla rauhassa. Sitä ennen kannattaa kokeilla helpompia juttuja.
Itse todennäköisesti vain ramppaisin kämpässä edes taikaisin, ulos-sisään-ulos-sisään-ulos-sisään....paaaaljon. Alkuun olisin poissa vain sen verran että laitan oven kiinni ja hengähdän ja sitten jo sisään, sanotaan vaikka puoli minuuttia ulkona. Sanon koiralle, että odottaa, enkä muuta. Ei rapsutuksia, ei hyvästelyjä, ei mitään. Sitten sisään ja sanoa koiralle lyhyesti moikka, kevyt rapsutus, ei mitään ylimääräistä JEE MAMMA TULI KOTIIN -häslinkiä. Jonkun aikaa sisällä ja sitten taas ulos. Monta toistoa päivässä eri mittaisia aikoja.
Joskus heitän nyrkillisen nameja pitkin kämppää ja lähetän sen etsimään niitä kun lähden töihin.
Juu näin se on koiran kanssa että kaikenlainen ihmiselle tyypillinen syyllisyyden tunto ja selittely ei auta koiraa mitenkään. Yksinolosta tulee helposti koiralle liian suuri asia kun ihmiset lähtiessään hyvästelevät, suukottelevat ja voivottelevat ja palatessa taas sama sählääminen ja halailu. Lähtö ja tulo eivät vaadi isännältä mitään koiran huomiointia, näin se alkaa pitää asiaa itsestään selvyytenä - näin vain tapahtuu ja minä menen unille kunnes palaavat. :)
Tosi yllättävää itse asiassa että tarhakoira panikoituu sisällä yksin jäämisestä noinkin paljon. Laitahan kuulumisia kun pääsette tässä eteenpäin! Hyvin se menee, se on varma.
Ehdottaisin myös ettei anna koiran seurata ihmistä ympäriinsä vaikka viisi minuuttia ennen lähtöä vaan pitää sen vaikka jollain omalla tyynyllään. Sillä tavalla ihminen ei sulje ovea suoraan koiran nenän eteen kun poistuu huoneesta ja koiralle jää siitä jo rauhallisempi fiilis.