Olen 16-vuotias, lukioon menevä tyttö ja olen niitä ns. kunnollisia nuoria, eli en polta/juo, en hillu kaupungissa (oikeastaan käyn missään erittäin harvoin), olen hyvä koulussa, k.a 9.0 ja pyrin kunnioittamaan ja arvostamaan vanhempiani, mutta myönnän, ettei se aina onnistu, vaikka haluaisin. Ja viime aikoina siitä on tullut lähes mahdotonta.
Olen tuntenut erään pojan puolisen vuotta ja me olemme olleet yhdessä nyt jonkun kolmisen kuukautta. No, silloin jonkin aikaa sitten, kun minulla meni kotona huonosti, hän tuki minua ja seisoi rinnallani asiasta riippumatta ja se sai minut kiintymään häneen ja välitän hänestä nykyään todella paljon. Hän on 18-vuotias ja asuu eri paikkakunnalla, joten näkeminen on aika vaikeaa, eikä äiti auta asiaa lainkaan. Ja kaikki äidin mielipiteet ovat automaattisesti myös isän mielipiteitä, joten minulla ei ole kotona ketään jolle pystyisin puhumaan, enkä ulkopuolisille enää rupea, koska olen sen takia ollut laitoksessakin ja tuli muutenkin ihan kauhea sotku, enkä enää jaksa semmoista. Olen hukassa, taas :(
No, minusta tuntuu, ettei äiti haluaisi ollenkaan, että olisin sen pojan kanssa; minulta vietiin puhelin ja se annetaan ainoastaan tunniksi joka päivä, enkä nettiäkään saa käyttää kuin vain valvonnan alla. En pääse tapaamaan poikaystäväni vanhempia toiselle paikkakunnalle, koska äiti ei päästä, eikä hänellä ole muka aikaa vaikka tutustua pojan äitiin, jotta voisi päästää minut turvallisin mielin pois. En ehkä ole täysi-ikäinen, mutta 16-vuotiaana tämä kaikki ahdistaa ja tuntuu kuin olisin häkissä. Äiti sanoo, että minun pitää ansaita kaikki vapaudet uudelleen (joita ei koskaan ole ollut edes paljoa, vaikka äiti väittääkin muuta), mutta en vain yksinkertaisesti pysty käyttäytymään hyvin, kun minua kohtaan ollaan tuommoisia! :( Ja kaikki lähti siitä, kun puhuin tästä kaikesta koulukuraattorille, joka sitten otti yhteyttä sossuihin ja minut siirrettiin laitokseen. Sen takia emme olleet äidin kanssa väleissä, mutta myöhemmin välimme parantuivat, koska yritimme saada minut kotiin... Välimme olivat silloin paremmat kuin koskaan, sillä teimme töitä sen eteen. Nyt kaikki on taas päälaellaan.
Eniten minua vihastuttaa se, että äiti pakosti yrittää saada minut ja pojan erilleen, vaikkei myönnä sitä. Hän on sanonut, että välimatkan takia (90 km) suhteestamme tulisi vaikea ja että hän ei anakaan yrittäisi helpottaa suhdettamme. Tuntuu oikeasti, ettei hän pidä siitä että seurustelen. Ja kuulemma jos harrastan seksiä, hän nostaa syytteen miestä vastaan, koska olen alaikäinen enkä saa olla sukupuoliyhteydessä. Siis, mitä tämä on?
Välitän pojasta liikaa, enkä sen takia aio unohtaa häntä vain koska äiti ei pidä tästä. Minulla alkaa pian mitta täyttyä, ja minulle on pikkuhiljaa ihan sama mitä mieltä äiti on... En taida osata kunnioittaa häntä nyt ja myönnän sen. Ja joo, olen ehkä teini, tyhmä ja kana-aivoinen, mutta minullakin on tunteet ja oikeus välittää muistakin ihmisistä kuin vain perheestäni. Ja monet aikuiset ovat sanoneet, että olen ikäisekseni erittäin fiksu. Äh, olisi ehkä helpompaa, jos minua ei olisi... Äidin ei tarvitsisi taistella kanssani joka asiasta (anteeksi, että omistan mielipiteet ja tahdon ilmaista ne!) enkä tuottaisi häntä mielipahaa. Minä kuulemma loukkaan häntä niin paljon.
Ja jos kerron vaikka miltä minusta tuntuu, niin saan vastaukseksi "se ei ole mun ongelma". Niin anteeksi?!
En enää keksi mitä tehdä. En osaa enää tehdä mitään ja pelottaa, että vaivun jossain vaiheessa masennukseen. Tämä on minulle liikaa! :( Poikaystäväni tukee minua ja lupasi, ettei annan äidin erottaa meitä ja sanoi, ettemme saa luovuttaa. Mutta emme myöskään voi nähdä toisiamme, koska äiti ei päästä poikaa enää kovin helpolla meille, enkä minä todellakaan voi mennä hänen luokseen. Mitä siis teen? Olen yrittänyt puhua tästä, mutta saan vastaukseksi seuraavat lauseet: "Niin kauan, kun sinä asut meidän katon alla, ja kun me ruokimme sinua, maksamme vedet ja sähköt joita käytät ymsyms, sinä toimit niin kuin tässä perheessä on sääntönä. Me olemme antaneet sinulle kaiken, mutta olet vain koko ajan vaatimassa lisää, eikä sinulle riitä mikään."
Kyllä, minulle ei riitä se, että näkisin poikaystävääni suunnilleen kerran kuussa kahden tunnin verran. Äidin mielestä se pitäisi riittää, mutta ei riitä! Haluan oikeasti pikkuhiljaa rakentaa omaa elämää, mutta en kuulemma vielä saa, koska käyttäydyn kuin pieni lapsi. Siis mitä, ilmaisen mielipiteeni ja näytän tunteeni, ja heti olen pikkuinen lapsi? EN VAIN OSAA ENÄÄ TEHDÄ MITÄÄN KOSKA TEEN SEN KUITENKIN VÄÄRIN!
Jatkan tätä toisessa viestissä..... --->
Olen tuntenut erään pojan puolisen vuotta ja me olemme olleet yhdessä nyt jonkun kolmisen kuukautta. No, silloin jonkin aikaa sitten, kun minulla meni kotona huonosti, hän tuki minua ja seisoi rinnallani asiasta riippumatta ja se sai minut kiintymään häneen ja välitän hänestä nykyään todella paljon. Hän on 18-vuotias ja asuu eri paikkakunnalla, joten näkeminen on aika vaikeaa, eikä äiti auta asiaa lainkaan. Ja kaikki äidin mielipiteet ovat automaattisesti myös isän mielipiteitä, joten minulla ei ole kotona ketään jolle pystyisin puhumaan, enkä ulkopuolisille enää rupea, koska olen sen takia ollut laitoksessakin ja tuli muutenkin ihan kauhea sotku, enkä enää jaksa semmoista. Olen hukassa, taas :(
No, minusta tuntuu, ettei äiti haluaisi ollenkaan, että olisin sen pojan kanssa; minulta vietiin puhelin ja se annetaan ainoastaan tunniksi joka päivä, enkä nettiäkään saa käyttää kuin vain valvonnan alla. En pääse tapaamaan poikaystäväni vanhempia toiselle paikkakunnalle, koska äiti ei päästä, eikä hänellä ole muka aikaa vaikka tutustua pojan äitiin, jotta voisi päästää minut turvallisin mielin pois. En ehkä ole täysi-ikäinen, mutta 16-vuotiaana tämä kaikki ahdistaa ja tuntuu kuin olisin häkissä. Äiti sanoo, että minun pitää ansaita kaikki vapaudet uudelleen (joita ei koskaan ole ollut edes paljoa, vaikka äiti väittääkin muuta), mutta en vain yksinkertaisesti pysty käyttäytymään hyvin, kun minua kohtaan ollaan tuommoisia! :( Ja kaikki lähti siitä, kun puhuin tästä kaikesta koulukuraattorille, joka sitten otti yhteyttä sossuihin ja minut siirrettiin laitokseen. Sen takia emme olleet äidin kanssa väleissä, mutta myöhemmin välimme parantuivat, koska yritimme saada minut kotiin... Välimme olivat silloin paremmat kuin koskaan, sillä teimme töitä sen eteen. Nyt kaikki on taas päälaellaan.
Eniten minua vihastuttaa se, että äiti pakosti yrittää saada minut ja pojan erilleen, vaikkei myönnä sitä. Hän on sanonut, että välimatkan takia (90 km) suhteestamme tulisi vaikea ja että hän ei anakaan yrittäisi helpottaa suhdettamme. Tuntuu oikeasti, ettei hän pidä siitä että seurustelen. Ja kuulemma jos harrastan seksiä, hän nostaa syytteen miestä vastaan, koska olen alaikäinen enkä saa olla sukupuoliyhteydessä. Siis, mitä tämä on?
Välitän pojasta liikaa, enkä sen takia aio unohtaa häntä vain koska äiti ei pidä tästä. Minulla alkaa pian mitta täyttyä, ja minulle on pikkuhiljaa ihan sama mitä mieltä äiti on... En taida osata kunnioittaa häntä nyt ja myönnän sen. Ja joo, olen ehkä teini, tyhmä ja kana-aivoinen, mutta minullakin on tunteet ja oikeus välittää muistakin ihmisistä kuin vain perheestäni. Ja monet aikuiset ovat sanoneet, että olen ikäisekseni erittäin fiksu. Äh, olisi ehkä helpompaa, jos minua ei olisi... Äidin ei tarvitsisi taistella kanssani joka asiasta (anteeksi, että omistan mielipiteet ja tahdon ilmaista ne!) enkä tuottaisi häntä mielipahaa. Minä kuulemma loukkaan häntä niin paljon.
Ja jos kerron vaikka miltä minusta tuntuu, niin saan vastaukseksi "se ei ole mun ongelma". Niin anteeksi?!
En enää keksi mitä tehdä. En osaa enää tehdä mitään ja pelottaa, että vaivun jossain vaiheessa masennukseen. Tämä on minulle liikaa! :( Poikaystäväni tukee minua ja lupasi, ettei annan äidin erottaa meitä ja sanoi, ettemme saa luovuttaa. Mutta emme myöskään voi nähdä toisiamme, koska äiti ei päästä poikaa enää kovin helpolla meille, enkä minä todellakaan voi mennä hänen luokseen. Mitä siis teen? Olen yrittänyt puhua tästä, mutta saan vastaukseksi seuraavat lauseet: "Niin kauan, kun sinä asut meidän katon alla, ja kun me ruokimme sinua, maksamme vedet ja sähköt joita käytät ymsyms, sinä toimit niin kuin tässä perheessä on sääntönä. Me olemme antaneet sinulle kaiken, mutta olet vain koko ajan vaatimassa lisää, eikä sinulle riitä mikään."
Kyllä, minulle ei riitä se, että näkisin poikaystävääni suunnilleen kerran kuussa kahden tunnin verran. Äidin mielestä se pitäisi riittää, mutta ei riitä! Haluan oikeasti pikkuhiljaa rakentaa omaa elämää, mutta en kuulemma vielä saa, koska käyttäydyn kuin pieni lapsi. Siis mitä, ilmaisen mielipiteeni ja näytän tunteeni, ja heti olen pikkuinen lapsi? EN VAIN OSAA ENÄÄ TEHDÄ MITÄÄN KOSKA TEEN SEN KUITENKIN VÄÄRIN!
Jatkan tätä toisessa viestissä..... --->
Vastaukset 9
Vanhimmat
En kuulema auta tarpeeksi kotitöissä enkä tee mitään, asun kuin hotellissa. Ja ole jatkuvasti vaatimassa itselleni uusia vapauksia. Mutta entä jos ainoat vapauteni minulla olivat, että sain käyttää nettiä ja puhelinta, sekä joskus pari tuntia sain viettää kaupungissa. Mutta kaupungilla en koskaan käynyt, sillä siihen ei ollut enää intoa, koska pelkäsin, että minulle tulisi siitäkin sanomista... Esimerkiksi, että en auta kotona yms. hillun vaan kylillä. En halunnut että minulle enää valitetaan. No, tämähän on äiteen mielestä täyttä bullshittiä ja että se on oma vikani etten käy missään. En vain enää halua :( Ainut paikka, jossa haluaisin käydä, on poikaystäväni kaupunki, sillä haluan nähdä hänen äitinsä ja tutustua häneen... Minusta tuntuu, että perimmäinen syy äidin käytökseen on se, että jos menisin pojan luo, harrastaisimme heti seksiä (se on äidin pelko ilmeisesti)! Ja se ei todellakaan menisi niin, ei tosiaan! Poika itse sanoi (kun kerroin tuosta), että tuo on ihan typerää ja että se ei olisi todellakaan noin. Hän haluaisi esitellä minut äidilleen ja kavereilleen ja pitää hauskaa kanssani muuallakin kuin omassa kodissani, omassa huoneessani. Käydä jossain, tutustua minuun vielä paremmin.... Mutta ei, tuo on pelkkä haave, ja kohta äiti rikkoo senkin. "En voi taata, että näkisitte lähitulevaisuudessa. Minulla ei ole aikaa vieraille ainakaan 3 viikkoon. Olen töissä ja väsynyt, en jaksa että täällä ravaa ihmisiä, miksi ihmeessä et koskaan ota minua huomioon? Enkä todellakaan jaksa ajaa sinne kaupunkiin hänen äitiään tapaamaan. Ei, sinä et pääse sinne, usko pois"
Ja minulla ei käy täällä melkein ketään, koskaan :( Ai niin, mutta se on oma ongelmani, anteeksi että unohdin.
Oikeasti, vihaan tätä ikää. En jaksa tällaista elämää, en enää. Mitä voisin tehdä, auttakaa! :((( Jajaja kiitos, kun jaksoitte lukea... Oli pakko avautua tänne, sillä tahdon teidän mielipiteitänne! Enkä ole trolli, älkää edes vaivautuko...
Tsemppiä, ei tuo ikäero ole minkäänlainen muutaman vuoden päästä. Silloin voit myös itse päättää tekemisistäs. Tähän hetkeen on vaikea antaa neuvoja muuten kuin, että pidä huolta itsestäs ja niistä jotka on sulle tärkeitä ja älä tee mitään typerää
Niin noh - sellaisia ne ylisuojelevat äidit toisinaan on ja pahempiakin, jos "suojelu" menee jo sairauden puolelle. Äitisi on siinä kiikun kaakun, että onko enää ihan normaalia... Seksiä ei kannata pojan kanssa harrastaa kuin vasta sitten, kun tunnet hänet todella hyvin ja olet itse valmis - MUTTA jos kuitenkin harrastaisit, ei äidilläsi ole siihen enää mitään sanottavaa. Olet 16 -vuotias ja siis suojaikärajan ylittänyt, joten sinuun ei päde enää nuo alaikäiseen tai lapseen sekaantumiset. Tätä ei ehkä kannata äidillesi mainita, sillä hän saattaa pistää kapuloita rattaisiin kahta kauheammin, mutta kerroinpa vaan, että ei hän voi poikaa syytteeseen laittaa, varsinkin kun olette lähes saman ikäiset. Silloin jos kyseessä olisi joku paljon vanhempi aikuinen mies, joka olisi jonkinlaisessa auktoriteetin asemassa sinuun nähden (esim. opettaja) voisi syytteen nosto onnistuakin, mutta tuskinpa teidän tapauksessa. Ja muistahan hankkia ne e -pillerit jo kuitenkin kaikelta varalta kouluterkkarin kautta, ja siitäkään sinun ei tarvi kertoa äidillesi mitään. Mitäpä jos yrittäisit muuttaa asumaan omillesi? Monet ikäisesi lähtevät opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, ja muuttavat pois kotoa. Ehkäpä kotoa pois muuttaminen olisi ratkaisu sinullekin.
Kiitos vastauksista!
Ja seksiä en ole lähdössä harrastamaan, ja ehkäisyjuttuja olen jo etukäteen miettinyt (:
Äitisi käytös ei kyllä mene enää suojelun piikkiin. Hän vaikuttaa ajavan omia henkilökohtaisia mieltymyksiään ja jättävän sinun parhaasi toiseksi. Luulen että äidilläsi on jotain traumoja omasta nuoruudestaan ja nyt ikäänkuin haluaa siirtää sitä eteenpäin. Vanhemmalta on todella ala-arvoista ja halveksuttavaa vedota tuohon että he maksavat sinun elatuksen, sillä se on lain mukaan heidän velvollisuus sinun ollessa alle 18. Sitä paitsi hänen päätöshän lapsen hankinta oli. Sinun kannattaa ehdottomasti ottaa yhteyttä viranomaisiin ja kertoa tilanne sekä selvittää onko äitisi jopa rikkonut jotain ihmisen perusoikeuksia kuten vapauden riistoa.
P.S. Kun olet täyttänyt 18, kannattaa kostaa jollain lailla. Liika anteeksiantaminen etenkin suurissa asioissa voi olla mielenterveydelle hyvin kuluttavaa.
No seksiä ei tarvitse alkaa ennen avioliittoa, mutta muuten olen kanssasi samaa meltä. Vanhempsi pitävät sinua kuin kotiorjaa. Jotkain pahasti pielessä heidän kasvatusasenteissa.
Minulla on samallainen tilanne, paitsi ei ole kavereita jotka tukisi...
Ei ole kavereita, mutta senkin edestä vihollisia (myös vanhemmat)
En kestä ja kohta hyppään... :(
Hei, mustakin tuntui tuolta... Älä hyppää, äläkä tee mitään tyhmää, jooko? Kannattaa vain pitää päänsä, olen oppinut sen...
Ja aikaisempiin viesteihin vielä sen verran, että en ole harrastamassa vielä seksiä mutta sen päätän sitten mielestäni itse, eikä äidillä ole siihen mitään sanottavaa, vai olenko kovin väärässä?
Hmm... Voisitko luoda meille eräänlaisen vuoropuhelun? Esim. Silloin kun aloitat puhumaan äidillesi poikaystävästäsi ja hänellä käymisestä ? Eli siis laittaisit siihen mitä sinä sanot ja mitä äitisi vastaa. Tältä pohjalta voisi hieman nähdä äitisi mielenliikkeitä, ja voisin ajatella tarkemmin. Voisitko kertoa meille isästäsi? En huomannut mitään kirjoitusta hänestä. Tsemppiä, kaikkeen on ratkaisu :-)
P.S: toivon että voisin auttaa enemmän kuin vaan "ruudun takaa"