Mikähän vuodenaika lähenee,

Tase pappa.

Silloin pitää olla myös eväät, ruisleipä metwurstilla, kurkun kera ja tietenkin kahvia.

Ei se ihan niin mennyt äitini aikana, mutta eväsleivät meillä oli ja vettä juotavaksi.

Mutta nyt innokas lapsenlapseni huomasi kypsyneet mustikat ja osasi jopa niitä asetella heinänkorteen ja väliin metsämansikoita.

Voi niitä aikoja, kun itsekkin halusin tuoda äidilleni ensimäiset mustikat ja isälle mansikat. Äiti kun oli allerginen mansikoille, vaikka olikin elämänsä "lehmänpaskassa" viettänyt.

Uskotko itse, että nykyiset allergiat johtuvat liiasta puhtaudesta? Nythän on todettu joku leviävä bakteeri jollain karjatilalla, mutta itse rakastin lapsena mennä navettaan päivisin olkien päälle ja kuunnella sitä navetan hiljaisuutta.

Toisaalta olin aivan uskomaton maidonjuoja ja juuri lypsetyn lämpimän maidon perään, johon palasokeri teki sen kruunauksen, vaikka sitä ei aina ollutkaan.

Mustikat ovat herkkuani, mutta kanttarelleistä en saa itse sopivaa ruokaa. Tuleehan ne kaikenmaailman tatit, joita rakastan, kun taas syksyn suppilovahverot ja torvisienet saavat jäädä toisille.

Muuten apropoo! Lapsuudessani ei syöty tatteja ja kanttarellit, suppilovahverot, ja torvisienet olivat tuntemattomia. Uskomaton saalis saatiinkin sitten aikuisena näistä mustista torvisienistä ja kanttarelleistä.

Mulle tuo yksin metsässä vaeltelu on ympärivuotista, mutta pian tosiaan saa suun siniseksi, kun mustikat kypsyvät. En kiirehdi poimimaan ensimmäisten joukossa, vaan annan aromin kehittyä. Kun pitää aistit hereillä, voi kokea yhtä sun toista. Viikko sitten bongasin Pirkanmaan mökillä pienen tammentaimen. Mistä lie tullut mäntyiselle rinteelle, kun en ole lähistöllä nähnyt tammia edes istutettuna.

1943 kirjoitti:

Mulle tuo yksin metsässä vaeltelu on ympärivuotista, mutta pian tosiaan saa suun siniseksi, kun mustikat kypsyvät. En kiirehdi poimimaan ensimmäisten joukossa, vaan annan aromin kehittyä. Kun pitää aistit hereillä, voi kokea yhtä sun toista. Viikko sitten bongasin Pirkanmaan mökillä pienen tammentaimen. Mistä lie tullut mäntyiselle rinteelle, kun en ole lähistöllä nähnyt tammia edes istutettuna.

Luonnon kiertokulkua, lintujen ja eläinten jätöksien kautta, näin kulkee moni juttu luonnon oman menetelmän mukaan.

1943 kirjoitti:

Mulle tuo yksin metsässä vaeltelu on ympärivuotista, mutta pian tosiaan saa suun siniseksi, kun mustikat kypsyvät. En kiirehdi poimimaan ensimmäisten joukossa, vaan annan aromin kehittyä. Kun pitää aistit hereillä, voi kokea yhtä sun toista. Viikko sitten bongasin Pirkanmaan mökillä pienen tammentaimen. Mistä lie tullut mäntyiselle rinteelle, kun en ole lähistöllä nähnyt tammia edes istutettuna.

1943, siis se samanikäinen
Pian meidän täytyy siirtyä toiselle saitille,että porukka ei hermostu, mutta meiltähän se luonnistuu.

Olenko oikeassa, että sinullakin meni uusi rakkaus hautaan? Olen pahoillani, vaan mitäpä se auttaa.

Minulla tulee siis se 70 täyteen ensivuona, mutta niin tulee 50-v avioliittokin.

Kauhullahan sitä ajattelee, että lapset tavoittavat minut iällään! Äsken he olivat lapsia, mutta onneksi minulle tuli vihdoinkin lapsenlapsia. Heidän kanssa nyt tehdään metsäretkiä eväineen ja hyvä niin.

On huvittavaa, että täälläkin lapsille järjestetään omia "metsäkoulu" leirejä, joissa he oppivat kävelemään kivien ja kantojen yli saapuakseen leiritulille.Onneksi lapsenlapseni osaavat tuon ja tunnistavat jo useimmat sienetkin.

mustikoita pussiin kirjoitti:

1943, siis se samanikäinen
Pian meidän täytyy siirtyä toiselle saitille,että porukka ei hermostu, mutta meiltähän se luonnistuu.

Olenko oikeassa, että sinullakin meni uusi rakkaus hautaan? Olen pahoillani, vaan mitäpä se auttaa.

Minulla tulee siis se 70 täyteen ensivuona, mutta niin tulee 50-v avioliittokin.

Kauhullahan sitä ajattelee, että lapset tavoittavat minut iällään! Äsken he olivat lapsia, mutta onneksi minulle tuli vihdoinkin lapsenlapsia. Heidän kanssa nyt tehdään metsäretkiä eväineen ja hyvä niin.

On huvittavaa, että täälläkin lapsille järjestetään omia "metsäkoulu" leirejä, joissa he oppivat kävelemään kivien ja kantojen yli saapuakseen leiritulille.Onneksi lapsenlapseni osaavat tuon ja tunnistavat jo useimmat sienetkin.

Minusta on suuri suru, että nykylapsista harvat erottavat vaikkapa puut toisistaan, saati että tietäisivät muita metsän ihania salaisuuksia.

Ennemmin kuin tekevät viikottaisia retkiä ostoskeskuksiin, veisivät vanhemmat lapsensa kiireettömälle seikkailulle metsän siimekseen.
Mikä ihanampaa kuulaana, jo heman kirpistelevänä syyspäivänä, kuin sieni/marjareissu.

Varmasti antaisi enemmän elämän eväitä, kuin hikoilla pää märkänä ostoskeskuksen vilinässä ja metelissä.

peikko-täti kirjoitti:

Minusta on suuri suru, että nykylapsista harvat erottavat vaikkapa puut toisistaan, saati että tietäisivät muita metsän ihania salaisuuksia.

Ennemmin kuin tekevät viikottaisia retkiä ostoskeskuksiin, veisivät vanhemmat lapsensa kiireettömälle seikkailulle metsän siimekseen.
Mikä ihanampaa kuulaana, jo heman kirpistelevänä syyspäivänä, kuin sieni/marjareissu.

Varmasti antaisi enemmän elämän eväitä, kuin hikoilla pää märkänä ostoskeskuksen vilinässä ja metelissä.

Olet kyllä harvinaisen oikeassa, mutta millä se saataisiin iskostettua nykynuoriin isiin ja äiteihin?

Meidän perheessä on kaikki hyvin, sillä vanhemmat vievät lapsiaan metsään ja kalaan. Itse vein jo pikkuisena tyttären tytärtä marjaan aivan lähimetsään, jossa meillä on "mörrimöykyn" kivi, sellainen sileäpintainen, jossa söimme sitten eväät.

Nyt he tutkivat jo ahkerasti sienikirjoja, opastaen jopa minua, mutta kalan perkuussa olen viellä hyvä, mutta kalat he onneksi tunnistavat.

Poika 6-v kyllä hallitsee kaikki jääkiekkoon liittyvät ja tunnistaa liput, joissa minulla on arvailemista, mutta nyt hän ainakin tajuaa, että mummin kanssa pelatessa ei kannata "höyrähtää" punatulkkua katsomaan.

Oppia sekin on, kun en saanut maalia millään, niin huijasin häntä katsomaan punatulkkua!!! Yleinen vitsihän se on meillä nykyisin, mutta niin isänikin narrasi meitä lapsena, joten opimme, että kaikkeen ei pidä uskoa.

yksin metsässä kirjoitti:

Tase pappa.

Silloin pitää olla myös eväät, ruisleipä metwurstilla, kurkun kera ja tietenkin kahvia.

Ei se ihan niin mennyt äitini aikana, mutta eväsleivät meillä oli ja vettä juotavaksi.

Mutta nyt innokas lapsenlapseni huomasi kypsyneet mustikat ja osasi jopa niitä asetella heinänkorteen ja väliin metsämansikoita.

Voi niitä aikoja, kun itsekkin halusin tuoda äidilleni ensimäiset mustikat ja isälle mansikat. Äiti kun oli allerginen mansikoille, vaikka olikin elämänsä "lehmänpaskassa" viettänyt.

Uskotko itse, että nykyiset allergiat johtuvat liiasta puhtaudesta? Nythän on todettu joku leviävä bakteeri jollain karjatilalla, mutta itse rakastin lapsena mennä navettaan päivisin olkien päälle ja kuunnella sitä navetan hiljaisuutta.

Toisaalta olin aivan uskomaton maidonjuoja ja juuri lypsetyn lämpimän maidon perään, johon palasokeri teki sen kruunauksen, vaikka sitä ei aina ollutkaan.

Mustikat ovat herkkuani, mutta kanttarelleistä en saa itse sopivaa ruokaa. Tuleehan ne kaikenmaailman tatit, joita rakastan, kun taas syksyn suppilovahverot ja torvisienet saavat jäädä toisille.

Muuten apropoo! Lapsuudessani ei syöty tatteja ja kanttarellit, suppilovahverot, ja torvisienet olivat tuntemattomia. Uskomaton saalis saatiinkin sitten aikuisena näistä mustista torvisienistä ja kanttarelleistä.

yksin metsässä/ Enpä malta olla kertomatta muutamaa seikkaa, juuri näitten lasten metsäretkistä.
Hoidimme poikani lapsia , kahta tyttöä, ikäeroltaan hieman toista vuotta.

Vaimoni kanssa teimme usein retkiä läheiseen metsälöön. Metsä oli suuri ja ihmeellinen 3-4 vuotiaille tyttösille. Noin pari sataa metriä kanttiinsa, vanhoja puita kasvavaa aluetta.
Siellähän asui se Pronttofanttikin, jonka pesälle piti kiivetä korkean kallion kautta.
Kun oikein tarkasti katsoi, niin näkyihän se pesässään, kallion kuopassa.

Eväät tietysti pieneen reppuun. Maitopullo piti aina olla mukana ja Trippimehua ja makkaraleivät.
Metsään mennessä tehtiin vaellus-sauvat läheisestä pajupuskasta.
Kun oli kiivetty sinne kallion laelle, olikin aika ottaa eväät esiin. Olihan jo melkein varttitunti samottu ihmeellisessä korvessa.

Vaimollani oli ovela konsti saada tytöt kiinnostumaan jostakin luonnon ilmiöstä.
Hän vain yksinkertaisesti pysähtyi paikalleen ja alkoi katsomaan jotakin asiaa kiinnostuneen näköisenä, puhumatta mitään.
Eipä aikaakaan, kun tytötkin alkoivat ihmettelemään, miksi mummo pysähtyi.
Silloin mummo näytti, mitä Hän näki.'Vanhan puun kuolemisen, tikan kaivamat kolot ja linnun tai oravan pesät.
Opit luonnosta meni perille hyvin.
Sienet ja marjat, syötävät ja kartettavat, menivät kaaliin luontevasti.

Nyt nämä tyttöset ovat jo aikuisia nuoria naisia, mutta vieläkin he muistavat nämä metsäretket.

ei hätää kirjoitti:

Luonnon kiertokulkua, lintujen ja eläinten jätöksien kautta, näin kulkee moni juttu luonnon oman menetelmän mukaan.

Niinpä taitaa olla. Puiden kasvurajat pohjoistuvat. Vuonna 1967 Inarissa ei llut kuusia, mutta 2008 oli jo.

mustikoita pussiin kirjoitti:

1943, siis se samanikäinen
Pian meidän täytyy siirtyä toiselle saitille,että porukka ei hermostu, mutta meiltähän se luonnistuu.

Olenko oikeassa, että sinullakin meni uusi rakkaus hautaan? Olen pahoillani, vaan mitäpä se auttaa.

Minulla tulee siis se 70 täyteen ensivuona, mutta niin tulee 50-v avioliittokin.

Kauhullahan sitä ajattelee, että lapset tavoittavat minut iällään! Äsken he olivat lapsia, mutta onneksi minulle tuli vihdoinkin lapsenlapsia. Heidän kanssa nyt tehdään metsäretkiä eväineen ja hyvä niin.

On huvittavaa, että täälläkin lapsille järjestetään omia "metsäkoulu" leirejä, joissa he oppivat kävelemään kivien ja kantojen yli saapuakseen leiritulille.Onneksi lapsenlapseni osaavat tuon ja tunnistavat jo useimmat sienetkin.

Miksi joku hermostuisi? Jos niin käy, niin siitä vaan. Suruaika on meneillään, mutta olen oppinut ajattelemaan sitä, mitä olen saanut kokea, en sitä, mitä olen menettänyt. Lasteni ja naapurin lasten kanssa tein metsäretkiä. Otettiin eväät mukaan ja vaihdettiin, kun syötiin kalliolla.

peikko-täti kirjoitti:

Minusta on suuri suru, että nykylapsista harvat erottavat vaikkapa puut toisistaan, saati että tietäisivät muita metsän ihania salaisuuksia.

Ennemmin kuin tekevät viikottaisia retkiä ostoskeskuksiin, veisivät vanhemmat lapsensa kiireettömälle seikkailulle metsän siimekseen.
Mikä ihanampaa kuulaana, jo heman kirpistelevänä syyspäivänä, kuin sieni/marjareissu.

Varmasti antaisi enemmän elämän eväitä, kuin hikoilla pää märkänä ostoskeskuksen vilinässä ja metelissä.

Eivät taida monet vanhemmatkaan uskaltaa mennä metsään.Siellähän on hirvikärpäsiä ja muita ötököitä. Voi törmätä vaikka maassa olevaan ampiaispesään. Niin on käynyt minullekin. Mutta jo lapsena opin seuraamaan esim. vadelmapuskia. Jos ampiaisia lenteli, pesä oli lähellä.

mustikota pussiin kirjoitti:

Olet kyllä harvinaisen oikeassa, mutta millä se saataisiin iskostettua nykynuoriin isiin ja äiteihin?

Meidän perheessä on kaikki hyvin, sillä vanhemmat vievät lapsiaan metsään ja kalaan. Itse vein jo pikkuisena tyttären tytärtä marjaan aivan lähimetsään, jossa meillä on "mörrimöykyn" kivi, sellainen sileäpintainen, jossa söimme sitten eväät.

Nyt he tutkivat jo ahkerasti sienikirjoja, opastaen jopa minua, mutta kalan perkuussa olen viellä hyvä, mutta kalat he onneksi tunnistavat.

Poika 6-v kyllä hallitsee kaikki jääkiekkoon liittyvät ja tunnistaa liput, joissa minulla on arvailemista, mutta nyt hän ainakin tajuaa, että mummin kanssa pelatessa ei kannata "höyrähtää" punatulkkua katsomaan.

Oppia sekin on, kun en saanut maalia millään, niin huijasin häntä katsomaan punatulkkua!!! Yleinen vitsihän se on meillä nykyisin, mutta niin isänikin narrasi meitä lapsena, joten opimme, että kaikkeen ei pidä uskoa.

Omien lasteni päivähoitaja ei tahtonut uskoa, kun alle kouluikäinen tyttäreni osasi monet sienilajit. Ja osaa vieläkin. Kun tulee luonani käymään, menemme metsään, jos aika ym. sallivat.

1943 kirjoitti:

Miksi joku hermostuisi? Jos niin käy, niin siitä vaan. Suruaika on meneillään, mutta olen oppinut ajattelemaan sitä, mitä olen saanut kokea, en sitä, mitä olen menettänyt. Lasteni ja naapurin lasten kanssa tein metsäretkiä. Otettiin eväät mukaan ja vaihdettiin, kun syötiin kalliolla.

Minä muistan tyttösenä Partiossa olo aikaan, aamu aikisin iskä herätti ...nyt mennään kuunteleen linnunlauluja, miten tärkeinä ne hetket koin ja muistan.

Suruaikaa vietän itsekin, kuka voi määrittää kenen suru on oikeutettua?
Tajusin muutamasta sanastasi mitä oli tapahtunut, vaan en alannut tivaamaan, niinkuin eräs vakionikki!

Mäyräkoirien kautta jäljestämisiin metsässä opin, ja se oli aikanaan elämässämme kohokohtia.