Meren pohjan sameus
eksyttää epätoivon,
sen joka asuu
elämän syvyydessä
vain kuolema
osaa takertua
pukeutua mustaan ja
ojentaa käsivartensa
pyyhkiessään luomen
ulkopinnan
Kelloissa soivat
suru ja kuolinlaulut
ja silti kukaan
ei odota,
vaikka vajoaminen
on jo alkanut
onko aika uhri
vai olenko aidattu
sisimpääni, missä
on kielletty poistua
kulkea siellä
missä tarun pienuus
alkaa tai kohtaa
kaipauksella koristellun
maailman
olematta saari
jota valloittaa
tai sydän jonne
eksyä
hyväillä kasvon
piirteitä, jotka
mykkien maailmassa
puhuvat enemmän
kuin nousevat
tähdet tai
laskettu ankkuri
se hartioita painava
tyhjyys, joka
haluaisi nostaa
ilmaan
heitellä ympärilleen
lauseita ja tekoja,
joissa elämämme kaikuu
kasaantuu ja
pudottaa sylistään
kaikkien tahraisten
väylien keskelle
saaden etenemään,
tuntemaan katseen
loukatun muodon
sen joka
riisuu, paljastaa
ääret ja rajat,
mutta ei kätke
vaikka haluaisit
piiloutua
murtua sen
kaiken painon
alla, jonka
jännityksen paino
haluaa paljastaa
Mutta se
salaisuus säilyy,
syöden kalpean ihon
tunnottomuutta yhä
hienommaksi
tuuli tunkeutuu
mutta mikä pidättelisi
odotuksen pitkää
luonnetta, päästäisi
askeleet sisälle
viemättä maisemaa
olkapäästä
nousematta kuolemasta
toiseen ja olematta
olemassa olon
ilo, jota
tunnemme
huultemme kohdatessa
kohtalon
läikehtivissä rivistöissä
aamun keveän hilpeyden
ja taivaan painostavan
hellyyden arvoitus,
yhtä koskemattomana
kuin ainutkertainen
elämä alkaa alussa
syntymä, kuolema
ja vaimenevat
aallot sormenpäästä
kieleen
käsi johon tarttua,
josta pidetään kiinni
kun siemaillaan
pujahtamatta huokauksiin
Ja vaikka kuinka
tuntisin itseni
kuolemattomaksi
tietoisuuden ovi
sepposen selällään
haluan
haluan sinut
tässä ja nyt,
koko sen kukoistavan
aukon, jota
unissani hyräilen
tässä ja muualla
aivan kuin
vastakohtaisuudet eivät
koskaan keskeytä
vuolasta pisaraa
kastelematta juuria
jättämättä jokaista
väärää sanaa
lausumatta,
jokaista pintaa tyydyttämättä
antaen suostuvaisten
kehojen riisua hellyys
houkuttelevista hymykuopista
ja antaen
kantaa itseään
viitoitetulla tiellä
levottomuudesta autuuteen
ahmia yötä ja
haaveilla kuohuista,
joita nousuvesi
huuhtoo elämän
rosoisuutta osoittaakseen
siitä luonnonhalkeamasta
alkaa hedelmällisyys ja
ja vuoroin aurinko
ja vuoroin kuu erottelevat
ainoastaan päivän, jolloin
kielellä voi ylettää,
mutta sydämeen asti
ei milloinkaan
siihen tarvitaan enemmän
ei riitä, että
ovia jyskytetään ja
avataan
on löydettävä hikeä,
joka ei haise ja
iloa,
joka on synti
synnittömän salama ja taivas
eilisen odottaessa huomistaan,
sitä elämätöntä elämää
jossa maa on
vailla luojaa
ja elämän viattomuus
hylkäämättömyyden evankeliumista
http://www.youtube.com/watch?v=Fk3Ni-pwxAs&feature=related
eksyttää epätoivon,
sen joka asuu
elämän syvyydessä
vain kuolema
osaa takertua
pukeutua mustaan ja
ojentaa käsivartensa
pyyhkiessään luomen
ulkopinnan
Kelloissa soivat
suru ja kuolinlaulut
ja silti kukaan
ei odota,
vaikka vajoaminen
on jo alkanut
onko aika uhri
vai olenko aidattu
sisimpääni, missä
on kielletty poistua
kulkea siellä
missä tarun pienuus
alkaa tai kohtaa
kaipauksella koristellun
maailman
olematta saari
jota valloittaa
tai sydän jonne
eksyä
hyväillä kasvon
piirteitä, jotka
mykkien maailmassa
puhuvat enemmän
kuin nousevat
tähdet tai
laskettu ankkuri
se hartioita painava
tyhjyys, joka
haluaisi nostaa
ilmaan
heitellä ympärilleen
lauseita ja tekoja,
joissa elämämme kaikuu
kasaantuu ja
pudottaa sylistään
kaikkien tahraisten
väylien keskelle
saaden etenemään,
tuntemaan katseen
loukatun muodon
sen joka
riisuu, paljastaa
ääret ja rajat,
mutta ei kätke
vaikka haluaisit
piiloutua
murtua sen
kaiken painon
alla, jonka
jännityksen paino
haluaa paljastaa
Mutta se
salaisuus säilyy,
syöden kalpean ihon
tunnottomuutta yhä
hienommaksi
tuuli tunkeutuu
mutta mikä pidättelisi
odotuksen pitkää
luonnetta, päästäisi
askeleet sisälle
viemättä maisemaa
olkapäästä
nousematta kuolemasta
toiseen ja olematta
olemassa olon
ilo, jota
tunnemme
huultemme kohdatessa
kohtalon
läikehtivissä rivistöissä
aamun keveän hilpeyden
ja taivaan painostavan
hellyyden arvoitus,
yhtä koskemattomana
kuin ainutkertainen
elämä alkaa alussa
syntymä, kuolema
ja vaimenevat
aallot sormenpäästä
kieleen
käsi johon tarttua,
josta pidetään kiinni
kun siemaillaan
pujahtamatta huokauksiin
Ja vaikka kuinka
tuntisin itseni
kuolemattomaksi
tietoisuuden ovi
sepposen selällään
haluan
haluan sinut
tässä ja nyt,
koko sen kukoistavan
aukon, jota
unissani hyräilen
tässä ja muualla
aivan kuin
vastakohtaisuudet eivät
koskaan keskeytä
vuolasta pisaraa
kastelematta juuria
jättämättä jokaista
väärää sanaa
lausumatta,
jokaista pintaa tyydyttämättä
antaen suostuvaisten
kehojen riisua hellyys
houkuttelevista hymykuopista
ja antaen
kantaa itseään
viitoitetulla tiellä
levottomuudesta autuuteen
ahmia yötä ja
haaveilla kuohuista,
joita nousuvesi
huuhtoo elämän
rosoisuutta osoittaakseen
siitä luonnonhalkeamasta
alkaa hedelmällisyys ja
ja vuoroin aurinko
ja vuoroin kuu erottelevat
ainoastaan päivän, jolloin
kielellä voi ylettää,
mutta sydämeen asti
ei milloinkaan
siihen tarvitaan enemmän
ei riitä, että
ovia jyskytetään ja
avataan
on löydettävä hikeä,
joka ei haise ja
iloa,
joka on synti
synnittömän salama ja taivas
eilisen odottaessa huomistaan,
sitä elämätöntä elämää
jossa maa on
vailla luojaa
ja elämän viattomuus
hylkäämättömyyden evankeliumista
http://www.youtube.com/watch?v=Fk3Ni-pwxAs&feature=related
Vastaukset 12
Vanhimmat
Loit taas niin hienon tunnelman, en tiedä mitä sanoisin etten pilaa sitä :)
Jotain vakavaa sattunut...?
http://www.youtube.com/watch?v=yl-kefzgiRI
Nimim. "Embo kainalossa"
Ei ole mitään elämää vakavampaa...kunhan taas itekseni höpöttelin ja korkeintaan muiden kiusaksi...
Tattista vaan sano...
Hyvä :) ei tartte heittää sua embolla.
Kiusaukset on kivoja :)) Joko loma alkoi sulla? Alkaa sen verran kuumaa olla, melkein niin kuin ois kesä.
Kuuma ja hikistä ;)
Vielä ois viikko kärsittävänä, ennen kuin se valtava autuus kohtaa ;)
Saas nähä kui äijän loppujen lopuksi käy...mä kerkesin jo käydä siellä loma-asunto messuilla kattomassa mm. sitä kelluvaa kesämökkiä...numero 11 oli kuin mulle tehty...harmi ettei tainu olla kaupan...siinä oli hintakin paremmin kohdillaan...monet mökit oli ainakin puolet kalliimpia ja neliöt käytetty aivan tuhlailemalla ja sokkeloisia...enhän mä pimeessä löydä tommosiin labyrintteihin millään...
Häh, eikö sua meinata päästä lomalle, vai mitä tarkoitit kui äijän käy... se on elämän paradoxeja, eniten tarttee lomaa silloin kuin töitä on eniten.
Aikamoiset kesämökit. Villa Hukkaneliö joka toinen tosiaan. Mihin on hävinnyt nöyrät, sähköttömät piilopirtit :) Kun joskus asuntomessut oli meilläpäin, kävin ja ihastuin pihasaunoihin. Monessa omakotitalossa oli rakennettu sauna erillisenä rakennuksena pihaan, minusta jotenkin romanttista, mikä usein tarkoittaa epäkäytännöllistä :)) mutta ei se elämä liian helppoa ja yksoikoista saa olla, menee vaan tylsäksi.
"Entä jos tärkeimmät asiat tapahtuu tällä hetkellä.."
http://www.youtube.com/watch?v=o0RriCoUJYU&feature=related
Huomenta
Sanoisin, että aikas nautittavaa "itekseen höpöttelyä". Höpöttele ihmeessä useammin...
Moro
Kävin jokuaika sitten Suvia kattomassa live keikalla ja hieno meininki oli käsinkosketeltavana...
Sepä se kun inspis ei synnytä mitään...silloin on parempi vain antaa olla ja kerätä muita virikkeitä...
Kiitos Ich bin...
Kohtaamisia ja eroja, haaksirikkoja ja uppoamisia, joku onnellinen löytää kotisataman, joku toinen seilaa onnellisten tähtien alla. Ei elämä sen ihmeellisempää taida kaikkineen ollakaan. Aikamme päättyy kun aika on, siihen asti eletään, kukin valintansa mukaan. Elä ja antaa toisen elää valintoineen, vaatimatta, kahlitsematta ajatuksin tai muutenkaan saattaa helpottaa molempien elämää, sillä sitoutuminen ihmiseen lähtenee sydämestä, niin luottamuksen kasvukin kun osoittaudumme olemaan luottamuksen arvoisia.
Kieli keinona kertoa tai olla kertomatta ajatuksia on väline kuten aistit ja eleetkin. Kokonaisvaltaiseen näkemykseen päässee vasta sitten kun näkee toisen ajatukset, ymmärtää ajatusten lähtökohdat ja kykenee luomaan näkemyksen värittämättä yksityiskohtia oman kokemusmaailmansa rajoituksilla, ja se mahdollisuus taitaa olla poissuljettu ainakin meidän aikanamme.
Pidin ihmisen syvyyksiä luotaavasta runostasi.
http://www.youtube.com/watch?v=ek2xzZrnhPQ
Niin ehkä ei aina näe ja ymmärrä, mutta tärkeintä liene tahtotila, joka sitä tekemistä liikuttaa. Minusta me tuppaamme loukkaantumaan ja ottamaan itseemme liian herkästi, vaikka kyseessä on asioista ja mielipiteistä eikä siitä mikä on oikein ja väärin tai vaikka nieltyä kontra ääneen sanottua. Asioista pitää pystyä aina puhumaan niiden oikeilla nimillä, vaikka se miten saattaisi jonkun milelestä olla jopa satuttavaa. Väärin ymmärrys, sen käsittelemättömyys ja siitä johtuva kommunikoimattomuus tai jopa eroaminen ovat joskus helpompia teitä kulkea kuin kohdata todellisuus ja tehdä työtä muutoksen eteen. Täytyisi olla "pelisilmää" mitä, missä ja milloin kutakin asiaa käsittelee ja tekee kompromisseja tai ei jousta pätkääkää.
Kiitos Kahvin ystävä mukaansa tempaavasta kommentista
Loukkaannumme koska olemme ihmisiä inhimillisine tunteinemme ja särkyviäkin, emmekä aina kykene näkemään toisen näkökulmaa asioista. Joskus täytyy jopa erota jotta kasvaisi näkemään hyvän toisessa ihmisessä. Oppiahan tämä koko elämä on itse kullekin. Uskonpa kuitenkin että pelisilmää tärkeämpi ominaisuus on rehellisyys kun puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä.
Kiitos itsellesikin mielenkiintoisesta vastauksesta kommentiini. Edesmenneen esittäjän positiivinen näkökulma aihetta sivuten.
http://www.youtube.com/watch?v=4hKngR7hJDs&feature=related
Rehellisyys on tärkeä, mutta ihmisellä täytyy olla jossain tilanteissa myös psykoloogista silmää ja malttaa säästää sanomisensa myöhempään hetkeen, jos huomaa toisen jo kärsivän tai olevan muuten vaan poissa tolaltaan eli varsinkin silloin kun asiassa ei saa mitään järkevää aikaan ja totuuksien laukominen vaan kärjistää entisestään tilannetta. Jos joku asia on ollut pielessä viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia ei sen korjaaminen voi tapahtua päivässä tai tilanne mitenkään parantua vaikka kuinka haluaisi olla hetkessä rehellinen. Rehellisyys yhdistettynä kuuntelemiseen ja ymmärryksen tunteeseen siitä mitä tilanne kulloikin vaatii, on kullanarvoinen asia ihmisen käyttäytymisessä. Sanominen ja jopa riitely puhdistaa yleensä oikealla tavalla ilmaa ja saa suhteessa tilaa uusille tuulille...kunhan asiat sovitaan ja käsitellään palaamatta niihin taas seuraavassa kriisissä ;)
"rakkaus tai kuolema pelkoa ja vainoa...
" villinä ja vapaana sua ei voi vangita ...
http://www.youtube.com/watch?v=VWIT8JaYqHg
Psykolooginen silmä ei ehkä ole pahitteeksi, toisaalta avoimuudellakin pääsee pitkälle jos on olemassa toimiva keskusteluyhteys ilman että ryhdytään nimittelemään, tai tarpeettomasti ilkeilemään. Monihan osaa vinoilla, syytellä, tai vaikkapa sanailla asiattomasti, vaan pystyykö keskustelemaan asioista asioina. Ehkäpä vielä vaikeampaa saattaa olla keskustelu tuntemuksista mitä toinen ihminen saa aikaan tunnetasolla, niin hyvässä kuin pahassakin. Joskushan ei edes tiedä toista loukanneensa. Ehkäpä toimiva keskusteluyhteys syntyykin molemminpuolisesta luottamuksesta ja yhteisestä tahdosta selvittää mieltä painavat asiat, kenpä tietää.
Aihetta riittäisi puitavaksi enemmänkin, mutta aamuun on rajallinen aika...
http://www.youtube.com/watch?v=59xc71tuOJ8&feature=related