Oon 22 v. nuorinainen & oon aina tiedostanu sen, et mulla ei oo kaikki iha hyvin. Kaikki mun päänsisäset asiat oon aina kuitenki pystyny hillitseen & esittäny vuosikaudet ihmisille, et oon nii terve yms. Toki perhe & läheisimmät ihmiset tietää mun "lievistä" oireista & moni aina ajatteleeki et oon vaa erikoinen persoona.
Jo nuorempana huomasin, et mulla on ajoittain hirveen sosiaalisia & energisiä kausia & kuukauden kuluttua koen olevani taas, nii yksin tai lähinnä haluan tilanteeseen, et oon yksin & voin surkutella elämääni. Mulla on ollu paljon pakko-oireita & neurooseja, nii kauan ku vaa muistan & suoraan sanottuna ne häiritsee mun elämää päivittäin.
Mulla on 2 pitkää suhdetta takana & suoraan sanottuna oon käyttäytyny, ku hirviö niissä. Oon alistanu & saanu toisen tunteen itsensä maailman huonoimmaksi ihmiseksi & oon aina nauttinu suunnattomasti siitä kuinka saan satutettua toista sanoillani. Suhteiden päätyttyä exäni ovat tietysti kertoneet lähipiirillensä millainen oon, mut kukaan ei ikinä usko niitä koska miten minä nii valloittava & ihana persoona voin olla sellainen. Muutenki nautin nii sairaalta, ku se kuulostaaki muiden ihmisten hallinnasta & manipuloinnista. Valehtelen sen minkä kerkeän, ku saan vaa ihmisten ihailua siitä kuinka uskomaton ihminen oon. Mut rehellisesti sanottuna voin iha helvetin pahoin & kadun sitä millainen oon ollu, mut asia on nii et en vaa kerta kaikkiaan pysty hallitsemaan itseäni.
Hienona asiana kuitenki näen, et rakastan perhettäni & työtäni enemmän kuin mitään. Joten oon kuitenki jossaki onnistunu, mut se et miten käyttäydyn perheen & työn ulkopuolella on iha hirveää.
Ihastun herkästi & annan toisen osapuolen olettaa, et oon mukana mut sit yhtäkkiä kaiken sen kuherruskuukauden jälkeen lyön jarrut pohjaan & en yhtäkkiä tunnekaan enää mitään. Tavallaan tälläki hetkellä seurustelen, mut en oo kyenny tai suoraan sanottuna halunnu nähdä poikaystävääni. Viime näkemisestä on päälle 2 viikkoa, vaikka samassa kaupungissa asutaanki. Oon yrittäny asiaa hänelle selittää, mut toinen on nii ymmärtäväinen yms. Asia on nyt vaa nii et saatan pitää hänestä n. 4 kk vuodesta, mut loput 8 kk en tunne häntä kohtaan yhtään mitään. Miten voin edes asian hänelle selittää, koska en itsekään tiedä mikä minua vaivaa?
Mihin mun pitäisi ottaa yhteyttä & päästä "tutkimuksiin", et onko mulla oikeesti jotain koska normaalia tämä ei kuitenkaan oo?
En oo paha ihminen & haluan apua. Oon ennen ollu iha hirveä & se sama meininki jatkuu, jos en saa apua koska itse en pysty tätä mitenkään lopettamaan. Toisekseen nää mun pakko-oireet & mielteet on ajanu mut jo velkakierteeseen, iha vaa pakonomaisesti hommasin tavaroita vaikka en niitä tarvitse. Ylimääräistä rahaa en edes tarvinnu, mut jokin mun mielessä vaa pakotti mut siihen. Kärsin typeryyksistäni & maksan niistä nyt korkean hinnan. Ja tää velkakierre on 1 niistä asioista joista ei kukaan mun tuttavista tiedä, seki kuormittaa mut itse oon itseni siihen ajannu, joten miksi sotkea muita siihen & kaikkien käsitys täydellisestä minusta romahtaisi.
Sekavaa tekstiä & tiedän sen.
Jo nuorempana huomasin, et mulla on ajoittain hirveen sosiaalisia & energisiä kausia & kuukauden kuluttua koen olevani taas, nii yksin tai lähinnä haluan tilanteeseen, et oon yksin & voin surkutella elämääni. Mulla on ollu paljon pakko-oireita & neurooseja, nii kauan ku vaa muistan & suoraan sanottuna ne häiritsee mun elämää päivittäin.
Mulla on 2 pitkää suhdetta takana & suoraan sanottuna oon käyttäytyny, ku hirviö niissä. Oon alistanu & saanu toisen tunteen itsensä maailman huonoimmaksi ihmiseksi & oon aina nauttinu suunnattomasti siitä kuinka saan satutettua toista sanoillani. Suhteiden päätyttyä exäni ovat tietysti kertoneet lähipiirillensä millainen oon, mut kukaan ei ikinä usko niitä koska miten minä nii valloittava & ihana persoona voin olla sellainen. Muutenki nautin nii sairaalta, ku se kuulostaaki muiden ihmisten hallinnasta & manipuloinnista. Valehtelen sen minkä kerkeän, ku saan vaa ihmisten ihailua siitä kuinka uskomaton ihminen oon. Mut rehellisesti sanottuna voin iha helvetin pahoin & kadun sitä millainen oon ollu, mut asia on nii et en vaa kerta kaikkiaan pysty hallitsemaan itseäni.
Hienona asiana kuitenki näen, et rakastan perhettäni & työtäni enemmän kuin mitään. Joten oon kuitenki jossaki onnistunu, mut se et miten käyttäydyn perheen & työn ulkopuolella on iha hirveää.
Ihastun herkästi & annan toisen osapuolen olettaa, et oon mukana mut sit yhtäkkiä kaiken sen kuherruskuukauden jälkeen lyön jarrut pohjaan & en yhtäkkiä tunnekaan enää mitään. Tavallaan tälläki hetkellä seurustelen, mut en oo kyenny tai suoraan sanottuna halunnu nähdä poikaystävääni. Viime näkemisestä on päälle 2 viikkoa, vaikka samassa kaupungissa asutaanki. Oon yrittäny asiaa hänelle selittää, mut toinen on nii ymmärtäväinen yms. Asia on nyt vaa nii et saatan pitää hänestä n. 4 kk vuodesta, mut loput 8 kk en tunne häntä kohtaan yhtään mitään. Miten voin edes asian hänelle selittää, koska en itsekään tiedä mikä minua vaivaa?
Mihin mun pitäisi ottaa yhteyttä & päästä "tutkimuksiin", et onko mulla oikeesti jotain koska normaalia tämä ei kuitenkaan oo?
En oo paha ihminen & haluan apua. Oon ennen ollu iha hirveä & se sama meininki jatkuu, jos en saa apua koska itse en pysty tätä mitenkään lopettamaan. Toisekseen nää mun pakko-oireet & mielteet on ajanu mut jo velkakierteeseen, iha vaa pakonomaisesti hommasin tavaroita vaikka en niitä tarvitse. Ylimääräistä rahaa en edes tarvinnu, mut jokin mun mielessä vaa pakotti mut siihen. Kärsin typeryyksistäni & maksan niistä nyt korkean hinnan. Ja tää velkakierre on 1 niistä asioista joista ei kukaan mun tuttavista tiedä, seki kuormittaa mut itse oon itseni siihen ajannu, joten miksi sotkea muita siihen & kaikkien käsitys täydellisestä minusta romahtaisi.
Sekavaa tekstiä & tiedän sen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Lisään vielä, et oon vaihtanu asuntoa jo monen monta kertaa, valmistuttuani parisen vuotta sitten, ku muutin pois kotoa. Ei oo ollu edes mitään syytä, mut on ollu vaa pakonomane tarve kokoajan aloittaa kaikki alusta. En pysty myöskään keskittymään mihinkään asiaa, oon levoton & ajatukseni harhailee päivittäin. Ja todellaki haluan kokoajan aloittaa elämäni alusta. Keskittyminen on iha äärettömän vaikeaa arkipäiväisissä asioissaki..
mistä tiedätt että entiset kumppanisi ovat tunteneet olevansa maailman huonoimpia ihmisiä=)
Koska molemmat ovat nii sanoneet & toinen joutuu edelleen käymään terapiassa takiani......
Suosittelen ettet enää seurustele.. Mielenterveystoimistot ruuhkautuvat tuota menoa.. Eikä yhteiskunnalla ole varaa hoitaa edes nykyisiä mt-potilaita..
Haha, oon jopa itse miettinyt tuota vaihtoehtoa!
Mä en oo mikään psykologi mut voisit sopeutua tähän kategoriaan http://keskustelu.suomi24.fi/debate/5650
Niin, hankala sanoa mitään.. Ehkä mietit niitä asioita mistä itse kärsit eniten ja lähdet sen pohjalta purkamaan asiaa?
Kuulostaa bibolaarihäiriöltä, tai ennemmin epävakaalta persoonallisuudelta. Hankala sanoa, koska taustoistasi en tiedä mitään.
Valitettavasti pystyin itse samaistumaan tuohon kirjoitukseesi aika hyvin.
kyl mäki oon epävakaan tai jonkun muun persoonallisuushäiriön kannalla
katso vaikka tuolta http://myrskykari.tripod.com/persoonallisuushairio.html