Melanoomaako?

hei kaikille! Olen 25 vuotias nainen ja haluaisin kuulla kokemuksia melanoomasta. Säikähdin jonkun aikaa sitten pahan päiväisesti kun googletin mustista täplistä kynsien alla ja eteen tuli melanooma.
Saunassa istuessani aloin katsella varpaan kynsiäni ja lakka oli sen verran kulunut että huomasin yhden kynteni mustuneen. Menin välittömästi poistamaan lakan. Kynsi ei ollut kokonaan musta vaan kynnen alla näyttäisi olevan yksi pieni musta täplä ja isompi ruskea laikku pohjalla. En sitä siinä vaiheessa pitänyt minään mutta olin hieman ihmeissäni. Muutaman päivän ihmeteltyäni googletin ja vastaus melanooma. Sitten iski paniikki. Mutta nyt olen päättänyt yrittää ottaa rennosti ja odottaa rauhallisesti ensi kuun alussa olevaa työterveys lääkärille olevaa aikaa, jolle voisin kertoa huoleni.. Onneksi on tuttu lääkäri. Luultavasti nämä "mustelmat" tai mitkä lienee johtuu vain huonoista kengistä, mutta parempi selvittää kuin katua
Kertokaahan kokemusianne, kiitos :)
22349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

En odottaisi kuukautta, menisin aiemmin lääkäriin.

Äänestä
  • onhan tää odottaminen ärsyttävää, mutta olen viime aikoina juossut lääkärissä niin tiheään että pitävät mua varmaan ihan kahjona joka yrittää väkisin löytää itestään vikaa. Olen käynyt kuvauttamassa rinnat kun löysin patin, joka oli sitten ärtynyt imusolmuke. Näitä patteja löytyi lisääkin mutta niistä ei kuulemma tarvi huolehtia sen enempää. Sitten aloin saada nivel ja luu särkyjä, minkä vuoksi minulla nyt epäillään reumaa ja olen nyt kuukauden päästä menossa uusiin tutkimuksiin ja niiden pohjalta päätetään magneettikuvien tarpeellisuudesta. Viimeksi lääkärissä käydessäni näytin myös luomia joita on tullut hurjan paljon lisää lyhyen ajan sisällä ja nekin ovat lääkärin mukaan harmittomia. Yritän olla ajattelematta koko asiaa ja uskoa siihen että kaikki on hyvin. Ehkä tuo kynsimuutos johtuukin reumasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


täplävarvas87 kirjoitti:

hei kaikille! Olen 25 vuotias nainen ja haluaisin kuulla kokemuksia melanoomasta. Säikähdin jonkun aikaa sitten pahan päiväisesti kun googletin mustista täplistä kynsien alla ja eteen tuli melanooma.
Saunassa istuessani aloin katsella varpaan kynsiäni ja lakka oli sen verran kulunut että huomasin yhden kynteni mustuneen. Menin välittömästi poistamaan lakan. Kynsi ei ollut kokonaan musta vaan kynnen alla näyttäisi olevan yksi pieni musta täplä ja isompi ruskea laikku pohjalla. En sitä siinä vaiheessa pitänyt minään mutta olin hieman ihmeissäni. Muutaman päivän ihmeteltyäni googletin ja vastaus melanooma. Sitten iski paniikki. Mutta nyt olen päättänyt yrittää ottaa rennosti ja odottaa rauhallisesti ensi kuun alussa olevaa työterveys lääkärille olevaa aikaa, jolle voisin kertoa huoleni.. Onneksi on tuttu lääkäri. Luultavasti nämä "mustelmat" tai mitkä lienee johtuu vain huonoista kengistä, mutta parempi selvittää kuin katua
Kertokaahan kokemusianne, kiitos :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu