sormustinkukka

Minulla putkahti etupihan kivikosta parin vuoden poissa olon jälkeen kolme sormustinkukkaa.Yksi niistä on varsinainen pituushirmu.Tällä hetkellä sillä on jo mittaa 196cm ja kahden metrin raja olisi jo puhki ellei latvaolisi jo hieman taivuksissa.Alunperin istutettu kivikkoon varmaan kuusi/seitsemän vuotta sitten ja ollut välillä poissa kokonaan.Parivuotinenhan tuon pitäisi olla joten onko tullut jostain toisen tontilta takaisin esim lintujen jätösten mukana,pituuskasvu vain huimaa.
132377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Joo, sehän kasvattaa eka ensimmäisenä vuotena sen pienen lehtiruusukkeen ja seuraavana kesänä kukkii.Jos kivikossa on ollut kuivaa, siemenet eivät ole itäneet
ennenkuin saivat kosteutta. Minä sain taimen nelisen vuotta sitten, aina vetivät
leikkurilla yli. Nyt kukkii ensi kertaa .
Iske seiväs tueksi ja mittaa, josko tulisi kolmemetriseksi ;-).

Äänestä

pitääkö siemenet kerätä talteen ja kylvää vasta ensikeväänä vai kylvänkö jo syksyntullen... aloittelija tämän kanssa kun olen en tiedä... tien poskesta löysin kukkivan vaalean punaisen ja kotiin kannoin , hyvin on kasvanut ja on jo siemenkotien alut.

Äänestä
  • Itse istutin muistaakseni tuttavalta saamasta taimesta mutta nämähän nykyiset ei enää ole alkuperäisiä,tänään laitoin tuen kukan varrelle kun pituutta jo 210cm,kolmesta juuri kukkivasta kaksi on vaaleanpunaista ja yksi valkea mutta noilla kahdella muulla pituutta vain 1/4 tämän pituudesta. .

    Äänestä

  • Anna kylväytyä itse, keväällä on paljon pikkualkuja. Mutta jos sulla on siemeniä, heti vaan maahan niiden kypsyttyä.

    Äänestä

  • Minäkin löysin tien poskesta omani, kaksi pinkin väristä sormustinkukkaa)

    Ajattelin antaa niidenn kylväytyä itsestään, eli en ota siemeniä talteen. Eiköhän tälläkin konstilla tule muutama kukka enemmän ensi vuonna?!

    Äänestä

Sillä konstilla tulee miljoona lisää ;-)

Äänestä

Sormustinkukkani on virunut jo 270cm:n pituuteen ja edelleen latvustosta tunkee uutta kukkaa,nyt alkaa vain kukan tuesta loppua pituus:-)

Äänestä

no jo on pituutta... olen joskus nähnyt 1,5m, mutta tuo jo alkaa hipoa taivaita...pituuskasvun MM..

Äänestä

Haen aina tutulta uusia taimia, joka kevät. Hänen luonaan ne leviävät itsestään. Kasvavat ja kukkivat ne meilläkin, mutta eivät itsestään leviä kirveelläkään. Ihme kasvi. Joka vuosi saan istuttaa uudelleen.

Äänestä

Otatko kukkavanan pois, ennenkuin ehtivät siementää ?
Sehän on kaksivuotinen, ekana kasvattaa ruusukkeen, toisena kukkii, jos säilyy talven yli.

Äänestä

hei,minulla taas hävisi koko sormustinkukkuli,ei minkäänlaista alkua näy vaikka viimekesän kukki runsaasti.Samoin hävisi Salkoruusu,,syytä en tiedä,vaikka ovat kohopenkeissä ja hyvin suojattuna lehtien ja hienoisen hiekkakerroksen alla.Mutta ei mahda mitään,uutta vaan tilalle,niin jospa se joskus onnistuu.

Äänestä
  • Ollos lohdutettu: sormustinkukan siemenet säilyvät maassa kymmeniä vuosia itämiskelpoisina. Jos annoit siementen kypsyä ja kylväytyä ympäristöön, sieltä kyllä takuuvarmasti ennemmin tai myöhemmin - olosuhteiden ollessa otolliset - nousee uusia taimia. Oletko varma, että tunnistat lehtiruusukkeet, etkä kitke niitä pois esimerkiksi ukontulikukan taimina?

    Oman kokemukseni mukaan ainakin valkoinen sormustinkukka voi olla monivuotinen, jos siitä aina leikkaa kukkineen (tai kaatuneen) kukkavanan pois. Silloin se ei ole täyttänyt elämäntehtäväänsä, jatkanut sukua. Näyttää siis tietävän sen itsekin ja yrittää uudestaan.

    Äänestä

Jos sulla sormustin kukki viime kesänä, se kuolee pois, siemenestä tulee uusia alkuja. Salkoruusu on tosi huono talvehtimaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


klabi kirjoitti:

Minulla putkahti etupihan kivikosta parin vuoden poissa olon jälkeen kolme sormustinkukkaa.Yksi niistä on varsinainen pituushirmu.Tällä hetkellä sillä on jo mittaa 196cm ja kahden metrin raja olisi jo puhki ellei latvaolisi jo hieman taivuksissa.Alunperin istutettu kivikkoon varmaan kuusi/seitsemän vuotta sitten ja ollut välillä poissa kokonaan.Parivuotinenhan tuon pitäisi olla joten onko tullut jostain toisen tontilta takaisin esim lintujen jätösten mukana,pituuskasvu vain huimaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu