Hei,
Olen nyt muutaman kesän aikana huomannut naaraspuolisella kissallani outoa käyttäytymistä, joka ilmenee vain kesäisin. Hänelle on tullut outo tapa aristella takajaloilla ennen hyppäämistä tai ennen/jälkeen juoksemisen, myös outo peruuttaminen yhtäkkiä on melko yleistä aristelun ohessa. Kissani on hieman yli 5-vuotias, persoonaltaan kiltti ja sosiaalinen, myös hieman laiska, eikä osoita minkäänlaisia kivun merkkejä, masennusta tai agressiivisuutta, jos hänen lähelle tullaan tai häntä silitetään. Kehrää usein ja tykkää hakeutua ihmisten seuraan.
Kissani on leikattu, joten raskaudesta ei voi olla kyse. Asumme kaupungin ulkopuolella ja kissani viettää suurimman osan ajastaan ulkona, mutta talvisin ja syksyisin hän pysyy visusti sisällä, jolloin oireita ei näy. Kissani tykkää saalistaa pienjyrsijöitä ja sisiliskoja, joskus myös pikkulintuja, mutta todella harvoin.
Voisiko kyseessä olla madot tms? Lääkärillä en ole kissaani käyttänyt, koska kivun merkkejä ei näy.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.