merkitystä ja käsitettä pohtiessani mietin, että kummastakohan useinmiten ikävän tuntemisessa on kysymys; omista särkyneistä ja kuvitelluista unelmista ja itsesäälistä kuin toisen ihmisen ikävästä. Monesti tuntuu kun näitä lukee, että kysymys on vain ihmisen omien itsekkäiden haaveiden ja toivein täyttymysten ikävästä. Ehkä ei niinkään ikävöidä sitä ihmistä kuin omia harhaisia romuttuneita kuvitelmia, jotka eivät toteutuneetkaan.
ikävän
tuota -
12195
0Äänestä
Vastaukset 12
Vanhimmat
toisen luo, elämässä etsitään lohtua toisesta, läheisyyttä ja lämpöä
pettymyksestä, surusta, loukkaantumisesta, tyhjyydestä, epätoivosta, epätäydellisyydestä, kaipuusta siihen, jota ei ole
lohduttajasta, joka on omassa sisimmässä
on. Omia kuvitelmiamme ja haaveitamme vastaavaa kumppania haemme tyydyttämään tarpeitamme, mutta ellemme osakaan itse vastata myöskin hänen tarpeisiinsa vaan olemme vaan vaatimassa hän luopuu meistä. Eikö silloin itketä kuin lapsi, joka ei saanutkaan kaupassa äidiltä sitä tikkaria. Ikävä voi olla myös itsekästä ikävää, jolla surraan omaa menetystä, mutta ei rakasta ihmistä...pohjimmiltaan voi kysymyksessä olla pelkkä itsesääli, joka sekoittuu ikäväntunteeseen..
Hyviä ajatuksia teillä tässä ketjussa
Negatiivisesti ajateltu "varmasti näin"- kirjoittajalta: leimaat ikävän olevan itsekkyyttä, omien tarpeiden tyydytystä, vaatimista, itkemistä, itsesääliä jne. Ikävä ei välttämättä ole tuollaista. Hyväksytkö mitään tunteita? Vain positiivisia? Muut on kielteisiä ja ei toivottavia ja omasta huonoudesta johtuvia?
tietenkään kaikkea ikävää leimaa itsekkyydeksi, mutta annoin ajattelemisen aihetta, että joskus saattaa ikävä sekoittua omaan itsekkääseen sääliin, jossa tuo tunteita herättänyt ihminen onkin saattanut olla hänelle vain hänen rikkinäisen sielunsa ja tunne-elämänsä kannattelija, jolla ei ole muuta roolia oikeastaan ollutkaan kuin tyydyttää itsekkään ihmisen jatkuvaa huomiontarvetta.
Ikävä tunteena voi olla perusluonteeltaan joko lähtöisin omista itsekkäistä haluista tai toiseen oikeasti kohdistuneesta rakkaudesta, jossa kaivataan ja ikävöidään itse ihmistä ei sitä huomiota, jonka kuka vaan pystyy korvaamaan, mutta jonka hän oli aulliimpi hyvänä ihmisenä antamaan.
Ymmärrän kaikkia tunteita, siksi juuri otinkin ja toin tämän esille, mutta ymmärrätkö sinä mistä minä puhun?
Ap. kirjoitat kyllä aivan asiaa. Itsekkin mietin tuossa, että pitkän yksinolon jälkeen, kun sain viimein läheisyyttä, niin pohdin onko ikäväni sittenkin vain läheisyyden tarvetta vai onko minulla oikeasti ikävä sitä ihmistäkin. Tuolla periaattellahan siihen lohdun ja läheisyyden antamiseen kävisi kuka tahansa ja minulla se ei ole näin. Elikkä vain hänen seuraansa, lämpöä ja läheisyyttä kaipaan. Elikkä sitä ihmistä. En osaa paremmin asiaa selittää.
tarkoitan. Joskus joku ihminen on niin hyvä meille, että alamme kaivata vain pelkkää sitä mitä hän hyvyydessään meille antoi, kaikkea sitä huomiota ja sitä mikä täyttää meidän tyhjän elämämme ja antoi sisältöä siihen. Itse ihminen ei välttämättä herätä meissä sen kummempaa intohimoa ja rakkautta, mutta hän on ollut meidän sisäisen tyhyytemme täyttäjä, joka pyyteettömänä ihmisenä on antanut kaikkensa, mutta itse jäänyt vaille saamatta takaisin mitään. Yleensä tälläinen pyyteetön ihminen ei vaadi ja elää hyvin epäitsekkäästi ja hänen huomiostaan voi tulla riippuvaiseksi ja kun hänet menettää voi tuntua, että voi suorastaan olla vaikea löytää enää yhtä palvovaa ja hyvää ihmistä hänen tilalleen, joka hänet korvaisi.
Myöskin toisen pyyteettömyyteen voi jäädä koukkuun, voi alkaa ikävöidä pelkästään sitä hyyvyttä siinä ihmisessä, joka ei hanannut vastaa, oli helppo, joka täytti toiveen kuin toiveen ja joka oli aina tarvittaessa käytössä.
Vaikka monesti voidaan luulla, että rakastimme sitä ihmistä, niin todellisuudessa rakastimme vain hänen antamaansa rakkautta ja huomiota, joka tuli meille pyytämättä tai jonka koki turvalliseksi ja luotettavaksi.
Hyviä huomioita.
Eivät kaikki täällä kuitenkaan ole ikävän vuoksi, ainakin muutaman "kohtalotoverin" olen täältä löytänyt. En varsinaisesti ikävöi tätä ihmistä, en "tarvitse" häntä elämääni, olen onnellinen elämässäni ja tilanteessani. Mutta siltikin haluaisin tutustua häneen kunnolla ja toivoisin, että voisimme olla toinen toisillemme isompi osa elämää kuin nyt.
myönnetään.....vaikka mä häntä jotenkin ikävöin, tiedän jaksaisi häntä seurustelukumppanina..ikävöin vain niitä muutamia ihania yhteisiä hetkiä..
Komppaan osittain, kaipaan ihmistä jonka kanssa en osaa olla.
Silti aina kun tapaamme, viihdymme loistavasti yhdessä.
Molemmat sanovat edelleen rakastavansa ja sen huomaavat myös muut ihmiset.
Ei voi sanoa että tarvitsisin kyseistä ihmistä, mutta yksinkertaisesti. Hänen kanssaan on vain hyvä olla, jutella, katsella, seurata puuhailuja. Fyysisestä läheisyydestä nyt puhumattakaan. Prkl - raskas kantaa.
menee.
tarvitsemme mielestäni kaikenlaisia ihmisiä ympärillemme antamaan meille voimaa, uskoa ja jaksamista elämäämme. Rakastuminen kaikkine siihen liittyvine tunteineen ja läheisyyksineen on hänen kanssaan johon koemme vastustamatonta vetoa aivan toisenlainen kokemus. Häntä ilman emme voi elää-tunnetta ja kaipuun ikävää, kun hän on poissa luotamme.
Tarvitsemme erotiikkaa, romantiikkaa, intiimiä läheisyyttä ja seksuaalisen nautinnon kokemuksia, jota oman rakkaan kanssa voidaan jakaa, mutta silti voidaan ikävöidä jonkun toisen ihmisen jotain muuta antamaa tunnetta, jota oma rakas ei välttämättä voi tai osaa meille antaa.
Rakkaus ja ystävyys tuntee uskollisuuden ja luottamuksen rajat. Silloin ei tarvitse olla ja tuntea mustasukkaisuutta, jos ymmärretään nämä rajat ja osataan kunnioittaa niitä. Rakkaus ja ystävyys on vapautta, joka perustuu uskollisuuteen ja luottamukseen. Silloin kokee olevansa täysin vapaa, kun on oppinut ymmärtämään näiden ajatusten merkityksen.
Voidaan ikävävöidä asioita, ihmisiä ja omia itsekkäitä himoja ja haluja, nämä kaikki ovat tärkeitä ja merkityksellisiä, mutta meidän tulee ymmärtää näiden merkitys itsellemme, jotta emme loukkaisi itseämme emmekä ketään muuta....
Lyhyesti sanottuna siitä, että kaipaa vain sitä tunnetta, jolloin kokee tulleensa kuulluksi. Jotta kaiken merkitys ei mitätöityisi.
Siitä tässä on pohjimmiltaan kyse :)