Luottamus oikeuteen

m

Koulu maailma on nykyisin hyvin raadollinen. Oppivelvollisuus on lain mukaan olemassa mutta se turva lapsilta puuttuu. lapset ovat heitteillä sen ajan mitä koulussa ovat. Jos ei sopeuduta isoon luokkaan jonka aikaisten tehokkuus on saanut aikaiseksi, lähdetään lapsi toimittamaan erityisluokalle.
Koulukiusaus kuitataan masennus lääkkeillä ja minkä lapset ovat aloittaneet jatkaa aikaiset ihmiset.

Näitä asioita ei valvo kukaan, lapset ovat heitteillä.

Jopa Muhoksen kunnassa lapselle voidaan lähtä rakentamaan särkyneestä kupista käytösarviota. Kyseisen lastensuojelu ilmoituksen on tehnyt lapsen isä josta ripa on irronnut, opettaja on antaumuksella lähtenyt pitämään silmätikkuna laste ja jahtaamaan koulussa antaumuksella. Seurauksena kouluun ei ole mukava silloin mennä. Onko kiusaaminen opettajan tekemänä hyväksyttävää ?
Lastensuojelu on jopa leikkinyt luvatonta lääkäriä, tekemällä diaknoosia jota missään vaiheessa lääkäri ei ole tehnyt.
Tältä osin on olemassa ennakkotapaus luvattoman lääkärin toiminnasta. Toinen saa tuomion, sosiaalihuolto tekee sitä saamatta minkäänlaista rangaistusta toimistaan.He tuhoavat ihmisten elämää.

Onko oikeutta, sitä ei ole.

0

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        57
        1598
      2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

        Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
        Ikävä
        364
        1151
      3. Kirjoita jotain

        Kivaa, hellää ja piristävää
        Ikävä
        132
        918
      4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

        Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
        Suomussalmi
        13
        732
      5. Voisit nainen joskus vastata minulle

        Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
        Ikävä
        63
        612
      6. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        41
        588
      7. Päälle hautaus?

        Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
        Lieksa
        90
        548
      8. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        44
        518
      9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

        Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
        Ikävä
        45
        498
      10. Mies Naiselle pyydän...

        älä satuta minua.
        Ikävä
        44
        456
      Aihe