http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2012/07/09/Vesitie veisi Kouvolasta Lahteen/20121128/4
Täysin turha hanke.
Hyödyt ja haitat laskettuna.
Enempi haitta vaikutuksia kuin hyöty.
Ei kanata edes suunnitella.
Täysin turha hanke.
Hyödyt ja haitat laskettuna.
Enempi haitta vaikutuksia kuin hyöty.
Ei kanata edes suunnitella.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tätä on suunniteltu jo 10 vuotta ja mitään ei saada aikaiseksi. Aika haudata hanke tai pistää pyörät oikeasti pyörimään.
Hittoako ne sitä pohtii. Tehtaat on kylminä eikä uusia tule. Eikait sitä hallintojuntalle ruveta kanavoimaan.
Ei ollut rahaa pohjamyrkkyjen poistoon ja nyt suunnitellaan tällaista. Eikö siellä ole yhtään tervepäistä ihmistä.
Kyllähän sillä olisi työllistävä vaikutus. Tosin oleellisimman työn hoitaa järeät koneet
mutta maapurimaiden porukka värkkäisi sulkuja sekä laitureita.
Mutta entä sen jälkeen. Saimaan kanava syö miljoonia,sellaistako tänne kaivataan.
Eli mitä tuo miljardihanke sitten auttaisi. Vesistöjen kannalta useita riitoja, missä on korkeudet milloinkin. Kestääkö savipenkat liikenteen nainingit.
Töiden puuttuessa on parempi kaivaa vaikka turhaa kanavaa kuin elättää vielä turhempaa hallintoesikuntaa. Tai kuskata syöttiläisiä harmiksemme. Eikä tuo euroopan rahoituskaan ole fiksuimmasta päästä.
Suomen päättäjät valitsevat huonoista huonomman. Oikein harmitta seurata miten puri Ruotsissa menee kun pysyivät ulkona tuosta euro eu-sta.
Olishan siihen kanavan liepeille touhua kehittynyt mutta rahat on hukattu ja mitään ei saada takaisin
Turisteja varten vähän liian iso satsaus. Noita naapurimaan ökyrikkaita kyllä tulisi
mutta määrä on kuitenkin rajallinen.
Kotimaan liikennettä ei paljoa hyödytä. Tai sitten pitäisi panostaa mittaviin laitureihin
ja vuoroliikennettä Tallinnaan. Siinäkin on ongelma koska tuo laivaliikenne Haminastakin tyrehtyi. Nuo isot paatit hesasta vievät 20 eurolla, niin kilpaile siinä sitten.
Täysin järjetönta puuhastelua. Eihän niillä ollut varaa edes putsata pohjamyrkkyjä pois. Sota-aikaiset pommitkin olivat reilun 60 vuotta ennenkuin tuli turvallisuusriski.