auto muuten hyvä mutta jarrut jumittaa (kerää kuraa ) onko jollain samoja ongelmia 07 vuotisissa tai uudemissa tarkennusta vielä jarrut putsattava noin 4-6 kuukauden välein.
ceed 07 jarrut
xy
5205
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tais kuulua vuosihuoltoon jarrujen putsais. Tossa mallissa on tota ongelmaa.
20 tkm välein huollatin ja jarrut jumissa. Toisella puolella oli 4mm pintaa??
Käsijarru tehoton toisella puolen. Takalevyt ihan ruosteessa.
Minun Ladassani ei ollut tollasia ongelmia yksillä jarrupaloilla hihnoilla ajoin 200tonnin molemmin puolin ja vaihdoin varalta. Ei koskaan mitään katsastus käyttö kerroilla katsastusmiehellä moittimista.
Mutta Ladassa ei ollutkaan esp:tä eikä vetoluistonestoa. Etenkin vetoluistonesto yhdessä elektronisen tasauspyörästön lukituksen kanssa käyttelee hanakasti jarruja talvella, joten pöllyä ja kulumista voi tulla. Esp pitää huolen, että myös takajarrut joutuvat joskus töihin. Ladassa tuskin jarruhihnat koskivat rumpuihin muuta kuin käsijaarua vedettäessä.
En ole Ladaani kaivannut mainitsemisiasi vehkeitä. Hyvin olen pärjännyt ajelen vuodessa 18000-20000km jos siinä ajassa ei tarvitse niitä en varmaankaan tarvi koskaan muulloinkaan.