Uni

Olin erään tumman pojan kanssa Hesburgerissa tms. syömässä. Huomasin että tämä poika oli lyhyempi kuin minä. Tilasimme hampurilaisaterian. Aluksi ajattelin ottaa itselleni kaksi hampurilaista mutta päätin sittenkin ottaa vain yhden hampurilaisen. Kumma kyllä istuimme eri pöytiin mutta niin että näimme toisemme. Minulla oli ranskalaiset, söin niitä odotellessa hampurilaisen tuloa. Hampurilaiseni tuotiin pöytääni ja myös pojalle. Poika tuli ottamaan hampurilaiseni itselleen siksi koska minulla oli vielä ranskalaisia. Pojan teko oli minusta typerä. Poika ahmi nälkäisenä omaa hampurilaistaan ja hymyili minulle aina välillä. Mietin tässä että olisi vain pitänyt tilata kaksi hampurilaista, olisi edes toisen saanut syödä heti. Myöhemmin sain kyllä pojalta oman hampurilaiseni joka taisi olla jo vähän jäähtynyt, ei enää niin hyvää. Poikaa katsoessani, mielestäni hän oli jotenkin ärsyttävä ja äkkiä tajusin että olin ihan väärän tyypin kanssa syömässä kuin piti. Ei poika ollutkaan juuri se kiinnostava 'ruskeasilmäinen poika'.

Pian uni muuttui eri kohteeseen.
Unessa oli kaksi(?) erilaista huonetta. Huone muistutti vähän koulun luokkaa kun siellä oli pulpetteja ja siellä opiskeltiin tms. Ja toinen (en tiedä oliko sama huone) oli jonkinlainen sairaala(?) huone, siellä oli vuoteita. En tiedä miksi olin tuollaisiin huoneisiin päässyt/joutunut.
Tässä "luokkahuoneessa" edessäni istui tämä kiinnostava 'ruskeasilmäinen poika'. Tunti loppui. Kaikki keräsivät tavaransa ja lähtivät omia aikojaan luokkahuoneesta. Tämä edessä istuva poika nousi, käänsi kasvonsa minuun, huomasi minut ja jutteli jotain (enää en muista mitä), vastasin pojalle "haittaakse" ja katsoin hänen ruskeisiin silmiinsä ja hymyilin hänelle. Vähän taisin flirttailla. Poika katsoi silmiini ja hymyili takaisin ja vastasi "ei haittaa".
Myöhemmin olin "sairaalahuoneessa" jossa oli ihmisiä valkoisissa asuissaan. He laittoivat vuoteiden vierellä olevalle pöydälle lääkerasian. Ympärilleni katsoessani jotkut saivat lääkerasian jotkut eivät. Tämän 'ruskeasilmäisen' pojan pöydällä oli lääkerasia minulla ei. Jonkin ajan kuluttua 'ruskeasilmäisen pojan' vuoteen ympärillä oli näitä valkoasuisia henkilöitä. Menin lähemmäs nähdäkseni mitä siellä tapahtuu. Näin että yksi valkoasuinen nainen istui tuolilla, hän asetti pöydälle erilaisen lääkerasian (ensimmäisen siinä näkemäni lääkerasian paikalle), jonkun rauhoittavan. Nainen huomasi minut, hymyili ja sanoi minulle jotain näin "ole pojan tukena hän tarvitsee sitä nyt todella paljon". En ymmärtänyt mitä nainen tarkoitti sanoillaan. Hetkeä myöhemmin sain tietää mitä oli tapahtunut, 'ruskeasilmäisen pojan' äiti oli kuollut juuri vähän aikaa sitten.
Huomasin tämän pojan seisovan pihalla, juoksin ulos ja halasin tätä. Sitten heräsin.

Mitä uni voisi tarkoittaa? Voisiko olla niin että tutustun johonki henkilöön joka tarvitsee jossakin tukea tms? Herätessäni uni tuntui vähän oudolta tjn.
0102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

oudon unen nähnyt kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu