tapa yksinäisyydestä tykkäävälle hoitaa yksinäisyyttään?
paras
Mikä olisi
15100
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Voisitko tarkentaa mitä on yksinäisyyden hoitaminen? Erakoitumista, vaiko jotakin harrastamista?
yksinäinen viihtyisi yksinäisyydessään, tuntisi itsensä onnelliseksi vaikka onkin yksin. Yksinäinen ei välttämättä kaipaa ihmisiä seuraansa ja haluaa olla yksin, mutta silti toivoisi muiden tuottavan hänelle iloa ja aktiviteettiä itse silti tekemättä mitään. Minusta sellainen yksinäisyys on parasta, jossa saa olla yksin ja silti muut huolehtivat viihtyisyydestäni pysymällä pois silloin kun en tarvi heitä. Tarkoitan sitä, että mistä yksinäinen saa sellaista palvelua, että voi ottaa ja käyttää hyödyksi, mutta ei tarvitse itse antaa mitään vastinetta. Onkos sellaisia ihmisiä, jotka tarjoavat itseään ihan vaan toisen iloksi?
>>Onkos sellaisia ihmisiä, jotka tarjoavat itseään ihan vaan toisen iloksi?
Siihen tarvitaan valitettavasti rahaa. Teatteri, ravintola, pesula, kauneushoitola, mitä näitä palvelualoja nyt onkaan. Et jää heille velkaa vastapalvelusta kun hoidat sen setelillä.
velkaa vai? Jäänhän minä hitosti velkaa rahaa, en saa sitä ilmaiseksi. Nytten puhuinkin sellaisista ihmisistä, jotka hyvää hyvyyttään voisivat toista ilostuttaa ja sulostuttaa silloin tällöin ilman mitään vastapalvelusta. En halua maksaa mistään haluan vaan, että olisi hyviä juttuja ja sellaisia ihmisiä, jotka ymmärtäisivät että on suuri ilo antaa ja tuottaa yksinäiselle iloa ilman, että jäävät siihen roikkumaan tai odottamaan vastapalvelua. Eikö tälläisiä ihmisiä mistään saa? Onko täällä yhtään sellaista minulle?
Viiltely.
veistelyä, joskus yritin pajupilliä rakentaa pajusta, mutta se kolon tekeminen oli niin vaikeaa, että joka kerta kun puhalsin niin pillin rako meni umpeen ja ajattelin, että miten pillin rako voi mennä umpeen, kun olen juuri kairannut siitä tavaraa ulos. Kasvoiko se heti uutta pajua sisäänpäin vai mikä en tiedä. Siihen jäi minun pillin viistelyni. Hieno harrastus silti, olen kuullut miten joidenkin pillimestareiden pillit soi hienosti.
?.. shakin peluu, tietokonepelit, yleisen välinpitämättömyyden opettelu, sulkeutuminen omien kiinnostuksen kohteiden pariin vuosiksi.
harrastaisitko sinä minun kanssani shakin peluuta netissä? Olen nähyt sellaisen ohjelman, jossa siirtoja tehtiin netin välityksellä. Olen hyvä pelaamaan shakkia, mutta yksin se on tietenkin aika tylsää, sillä aina voitan kuitenkin. En saa tarpeeksi haastetta itsestäni.
Tietokonepelit eivät kiinnosta minua, kun äö minulla on liian korkea sellaisiin. Yleisesti olen aika välinpitämätön kaikenlaista kohtaan siksi aloituksessa kyselinkin miten yksinäisyyttä voisi hoitaa, että olisi onnellinen ja tyytyväinen, nytten olen vain turhautunut.
Olen kiinnostunut tutkimaan kaikenlaista, mutta ongelma on siinä että en jaksa olla kiinnostunut kovin kauaa mistään. Olen ratkaissut ja kuluttanut yleensä kiinnostuksen ongelman loppuun alle tunnin.
Tuo shakinpeluu on hyvä ajatus, siinä kun ei tarvitse toisen kanssa puhua ja ollaan vaan hiljaa. En jaksa puhua ja olenkin miettinyt, jos löytyisi sellainen ystävä, jolla olisi samanlainen ajatustenlukutaito kuin minulla, voitaisiin keskustella telepaattisesti ilman, että tarvitsee vaivautua avaamaan suutansa ja kuuntelemaan toisen ääntä.
Onko täällä sellaisia minulle ystäväksi, jotka osaavat keskustella telepaattisesti, kun aina ei jaksa viestejäkään kirjoittaa? Tämä on kovin raskasta ja rasittavaa, kun aivoni työskentelevät nopeammin kuin minun käteni ehtivät liikutella.
?...Ehkä olet liian älykäs kyselemään moisia asioita, joten ihmelyni jatkyy.
"Tietokonepelit eivät kiinnosta minua, kun äö minulla on liian korkea sellaisiin."
Hahahha, niin varmaan. Kyllä niitä voi pelata vaikka olisi kuinka älykäs, mutta sitä tuskin olet.
että te täällä olette kiinnostuneita vain tietokonepeleistä ja peleistä, jossa ei tarvita järkeä ja ratkaisutaitoja. Minulla on se ongelma, että en halua tylsyyteeni enää lisää tylsistyttäviä aiheita kuten tylsiä pelejä vaan kaipaan haastetta ja minun on sellaista vaikea löytää. Yhtenä iltana ajattelin keksiä jotain, josta minulle olisi pidempään onnea tuottavaa iloa, mutta huomasin että aika moni asia oli jo keksitty ja ne kaikki toistivat sitä samaa eivätkä kehittyneet siitä etiämpäin haastavammaksi, olivat kuin pornoleffat aina sama alku ja sama loppu, ei mitään haastavaa.
Kukaan tarpeeksi älykäs ei pelaa tietokonepelejä ne turruttavat aivot samalla tavalla kuin porno ja niistä tulee tyhjä ja lasittunut katse. Olenkin alkanut tarkkailemaan ihmisiä ja huomannut, että monilla ihmisillä on tyhjä ja lasittunut katse ja olen siitä
päätellyt, että he ovat niitä jotka pelaavat tietokonepelejä ja katsovat nettipornoa.
Kyllä tietokonepelejä on erilaisia missä on pulmanratkaisua ja kunnon juoni ihan kuin jossain hyvässä kirjassa. Ei kaikki ole pelkkää silmitöntä räiskintää. Monet pelit vaativat paljon taitoakin. Usko jo, että et ole mikään älykäs, kun et näköjään tiedä mistään mitään ja sinun "älykkyysösämääräsi" ei keksi edes järkevää tekemistä. Kaikki on sulle vaan "tylsää."
uskomaan ja miettimään, että jospa sittenkään en olekaan älykäs vaan tyhmä. Jos nyt tälläinen reformaatio tulkinta sinulle minusta on syntynyt, niin en itsekään ihan varma oikeastaan voi enää asiasta olla.
"Monet pelit vaativat taitoakin" Minulla riittää taitoa sehän tässä ongelma onkin, kun olen niin taitava, että hetken päästä olen päässyt aina lopputulokseen ja sitten tulee se tyhjyyden tunne, että "mitä nyt sitten" Se on kamala tyhjyyden tunne, kun putoaa sieltä aktiivisesta energisestä tekemisestä sinne sysipimeään missä kaikki tekeminen yhtäkkisesti loppuu.
Ei kaikki ole minulle tylsää. Esimerkiksi kissan kanssa lenkkeily antaa mielihyvää, mutta olen pohtinut sitä, että kumpi lenkittää kumpaa, kun kissahan on itsenäinen eläin ja haluaa mennä ja tulla mielensä mukaan, mutta sen verran älykäs silti tajuamaan, että hei, "tuo kaverihan kuolee tänne sisälle ja se pitää viedä ulos". Yleensä kissani tuleekin kiehnaamaan minua vasten kun se haluaa viedä minut ulos.
Uskon silti, että kissani häpeää minua ja siksi se meneekin mielummin yksin kuin minun kanssani ulos. Annan sen luulla minun olevan tyhmä ja huolimaton ja sen olevansa juoni, kun jätän oven raolleen, että se pääsee pujahtamaan yksin ulos.
Miksi yksinäisellä pitää olla tylsää? Se ongelma minun pitäisi vielä ratkoa ja aika pitkällä olen laskelmissani jo päässytkin.
?... onko yksinäisyyden tylsyys jokin vaatimus ja miksi sitä pitää noudattaa? Pitääkö sitä noudattaa?
Miksi laskennallinen tylsyyden arviointi aiheuttaa oletuksen, johon ei pysty liittämään yksinäisyyden kulutustapoja joilla voisi laskea kissan olemassaolon merkityksen?
Onko yksinäisyydessä elävä kykenevä ilmaisemaan tylsyyden ajankohdallisen tuen, joka olettaa kissan olevan myös yksinäinen?
Miksi?
"Se on kamala tyhjyyden tunne, kun putoaa sieltä aktiivisesta energisestä tekemisestä sinne sysipimeään missä kaikki tekeminen yhtäkkisesti loppuu."
Ootko koskaan nukkunut? Mahtaa olla kamala tilanne!