Onko kellään muulla ollut tällaista ongelmaa. Olen asunut tyttöystäväni kanssa noin vuoden. Olen aina tykännyt liikunnasta, mutta koska tyttöystäväni on todella epäliikunnallinen, niin oma liikkuminenkin on tämän suhteen myötä vähentynyt kera muutaman ylimääräisen kilon. Olin tämän takia omaan itseeni todella tyytymätön ja eräänä päivänä vaan päätin, että nyt riittää ja aloitin uudelleen rakkaan kuntosaliharrastuksen ja lenkkeilen ja olo on tällä hetkellä aivan mahtava! Olen päivätöissä, kuten kumppaninikin ja käyn salilla aina töiden jälkeen, jotta minulla olisi aikaa vielä illalla olla murun kanssa kotona ja viikonloppuisin pidän treenaamisesta vapaata, että jää aikaa sekä hänelle että kavereille.
Heti alusta lähtien tyttöystäväni on ollut tälle muutokselle todella nihkeä. Jos hän sattuu olemaan sohvalla istumassa ja syömässä karkkia ja minä tulen hänen pussilleen hän saattaa todella ilkeään äänensävyyn kuitata, että ethän sä näitä voi syöda ku susta on tullu himourheilija. Ennen kävimme yhdessä suihkussa, nyt hän ehdottomasti kieltäytyy, koska minä kuulemma arvostelen hänen vartaloaan, koska omani on tätä nykyä parempi. Hän ei enää halua olla edessäni alasti ja tämä on tuottanut jo ongelmia seksielämäänkin. Lisäksi saan kuunnella joka päivä valitusta siitä, kuinka hän joutuu tulemaan joka päivä tyhjään kotiin, tekemään päivällisen yksin, syömään yksin jne.
Minä olen oikeasti täysin puulla päähän lyöty. Ikinä en ole häntä painostanut liikkumaan vaan hyväksynyt hänet sellaisena kun on. Olen toki kysynyt haluaako hän tulla mukaan, jotta hänelle ei tulisi ulkopuolinen olo. Se on totta, että olen salilla silloin kun normaalisti tehtiin ruokaa yhdessä, mutta olen kuitenkin hänen kanssaan illat ja viikonloput. Mitä vartaloon tulee niin mielestäni hän on aina ollut kaunis ja haluttava sellaisena kun on. Tuntuu pahalta saada vastaan pelkkää valitusta, kun oma tarkoitus on olla ihana ja energinen tyttöystävä, joka voi hyvin ja yrittää vielä näyttääkin mahdollisimman hyvältä niin pitkään kun voi. Ei tajua. Haluisko joku tulkata?
Heti alusta lähtien tyttöystäväni on ollut tälle muutokselle todella nihkeä. Jos hän sattuu olemaan sohvalla istumassa ja syömässä karkkia ja minä tulen hänen pussilleen hän saattaa todella ilkeään äänensävyyn kuitata, että ethän sä näitä voi syöda ku susta on tullu himourheilija. Ennen kävimme yhdessä suihkussa, nyt hän ehdottomasti kieltäytyy, koska minä kuulemma arvostelen hänen vartaloaan, koska omani on tätä nykyä parempi. Hän ei enää halua olla edessäni alasti ja tämä on tuottanut jo ongelmia seksielämäänkin. Lisäksi saan kuunnella joka päivä valitusta siitä, kuinka hän joutuu tulemaan joka päivä tyhjään kotiin, tekemään päivällisen yksin, syömään yksin jne.
Minä olen oikeasti täysin puulla päähän lyöty. Ikinä en ole häntä painostanut liikkumaan vaan hyväksynyt hänet sellaisena kun on. Olen toki kysynyt haluaako hän tulla mukaan, jotta hänelle ei tulisi ulkopuolinen olo. Se on totta, että olen salilla silloin kun normaalisti tehtiin ruokaa yhdessä, mutta olen kuitenkin hänen kanssaan illat ja viikonloput. Mitä vartaloon tulee niin mielestäni hän on aina ollut kaunis ja haluttava sellaisena kun on. Tuntuu pahalta saada vastaan pelkkää valitusta, kun oma tarkoitus on olla ihana ja energinen tyttöystävä, joka voi hyvin ja yrittää vielä näyttääkin mahdollisimman hyvältä niin pitkään kun voi. Ei tajua. Haluisko joku tulkata?
Vastaukset 41
Vanhimmat
Huonommuuden tunnetta, häpeää omasta kehosta, pelkoa siitä ettet halua häntä enää vaan vaihdat sporttisempaan versioon...
Vaikea toki oikeasti tietää, mitä toisen sisällä oikeasti liikkuu. Oletko kysynyt häneltä? Oletko kertonut, että hän on ihana ja haluttava juuri sellaisena kuin on?
Monesti me "epäliikunnalliset" koemme itsemme kömpelöiksi ja huonoiksi kaikessa liikunnassa, mutta voisimme todellisuudessa innostuakin jostakin liikuntamuodosta, jos vain rohkenisimme kokeilla useammin kuin yhden kerran. Yksin on vaikeaa rohkaistua liikkeelle. Oletteko miettineet yhdessä, voisiko olla jotakin lajia, jota kumppanisi haluaisi kokeilla tai josta olisi joskus aiemmin nauttinut? Olisitko itse valmis laajentamaan liikuntaskaalaasi, vaikkapa vain väliaikaisesti? Onko teillä muita yhteisiä harrastuksia?
Olen itse huomannut, että itseluottamus ja suhde omaan kehoon kohenee jo ihan lyhyelläkin liikunnan harrastamisella - jopa vaikkei konkreettista tulosta vielä näkyisi. Harrastuksen vain pitää olla mieluinen, sellainen jossa voi kokea onnistumista. Minulle se on uiminen. Kuntosalilla en viihdy - tulen siellä vain kiukkuiseksi.
Oma lihomiseni nykyisen ihmissuhteeni alkuaikoina ajoi ainakin minulta itsetunnon minimiin - viestini alkupuolella kuvaamani tunteet ovat kipeän tuttuja. Itse tunteet nyt tietenkään eivät oikeuta tuittuilua, jota viestissäsi kuvasit... Jutteleminen ois varmasti paikallaan.
Ehkä muutos oli liian nopea ja totaalinen. Ennen vietitte aikaa yhdessä päivällistä laittaen ja nyt oletkin ne ajat aina treenaamassa. Olisiko mahdollista, että treenaisit esim. kolme arkipäivää ja kävisit lenkillä lauantaina tai sunnuntaina?
Kerroit, että haluat viettää hänen ja kavereiden kanssa viikonloput ja et silloin treenaa. Kuullostaa, että menette vähän enemmän sinun aikataulun ehdoilla tässä liikuntahommassa. Kerro hänelle, että tämä liikunta juttu on tärkeä sinun hyvinvvoinnin kannalta mutta olet valmis muuttamaan aikataulujasi jonkin verran, että teillä olisi yhteistä päivällisen teko aikaa parina arki-iltana viikossa.
Tärkeintä kuitenkin, että keskustelette tästä asiasta keskenänne, sillä vastaukaet ja ratkaisut löytyvät siitä eikä keskustelupalstalta.
Tuota, onko tyttiksesi läheisriippuvainen ?
Meinaan vaan, että jos sinun harrastus aiheuttaa mielettömän ahdistuksen hänelle kun hänen pitää olla yksin...
EI pidemmän päälle kannata, jos ei suhteessa saa olla omia menoja ja harrastuksia. Jos olet tyttikseesi kiinni 24/7, etkä voi hänen takiaan esim. harrastaa niin se kyllä nakertaa pidemmän päälle..
mun kultsu treenasi ja oli ihanan kondiksessa ja neuvoi kundejakin salilla että miten toi onnistuu. rakastin niin just sitä. sit meni nivelsiteet ja näytti menevän elämänilokin. jukra. ero tuli.
Itse olen hiukan samantapaisessa tilanteessa kuin sinä. Olen harrastanut pitkään kilpaurheilua, sitten urheilua vain omaksi ilokseni, ja nyt olen sellaisessa tilanteessa, etten ole nykyisen suhteeni aikana hirveästi liikkunut. Ainakaan entiseen verrattuna.
Oma olo on käynyt melko tukalaksi, vaikka syy tähän tilanteeseen onkin pitkälti itsessäni. Kun toinen ei useinkaan jaksa töiden jälkeen lähteä liikkeelle, tulee itsekin jäätyä helposti kotiin. Yhdessä lähteminen olisi paljon hauskempaa. Nyt olen kuitenkin yrittänyt ottaa itseäni niskasta kiinni.
Joten mahtava juttu, että olet saanut itsesi liikkeelle, vaikka toinen ei erityisemmin liikuntaa harrastakaan. Epäilisin, niin kuin joku muukin, että tyttöystäväsi reaktiossa on kysymys huonosta itsetunnosta ja pelosta. Kun sinä oletkin yhtäkkiä alkanut treenaamaan enemmän, on hän alkanut miettimään, haluatko olla hänen kaltaisensa kanssa. Hän voi mahdollisesti myös miettiä sitä, kuinka sinä voit tavata muita kaltaisiasi naisia harrastustesi kautta.
Aikaisemmin seurustelin naisen kanssa, joka kyllä urheili, muttei ollut yhtä hyvässä kunnossa, kuin minä. Hän käyttäytyi melko samalla tavoin, kuin tyttöystäväsi. Kun esimerkiksi katselin häntä, hän alkoi peitellä vartaloaan ja sanoi aina jotain itseään vähättelevää, tai vertaili itseään minuun. Ymmärsin kyllä sen, ja yritin tietenkin aina kehua ja sanoa jotain päinvastaista, mutta pidemmän päälle hänen käytöksensä alkoi tuntumaan melko rasittavalta. Itsetunto on kuitenkin merkittävä asia esimerkiksi eroottisuuden ja seksin kannalta, ja vaikka toinen voikin itsetuntoa tukea, on jokaisen itse rakennettava oma itsetuntonsa.
Ehdotus siitä, että voisitte ehkä löytää jonkun molempia kiinnostavan lajin, on hyvä. Olisi ehkä syytä yrittää löytää sellainen laji, jossa sinäkin olet aloittelija, jolloin olette ikään kuin samalla viivalla ja hänkin voisi saada onnistumisen kokemuksia. Parasta on tietenkin, jos siinä on kysymys yhdessä tekemisestä. Esimerkiksi tennis, sulkapallo, golf tai paritanssi? Jos tyttöystäväsi ei pidä mistään urheilusta, voi tämän asian toteuttaminen tietenkin olla vaikeaa. Sinun kannattaisi korostaa, kuinka kaipaat hänen seuraansa ja haluat, että hän lähtisi mukaan. Voisiko hän esimerkiksi lähteä salille vaikkapa venyttelemään, jollei hän ole kiinnostunut varsinaisesta treenaamisesta?
Onko tyttöystävälläsi mitään harrastuksia? Voisitteko esimerkiksi sopia, että jos hän lähtee jonakin iltana mukaasi liikkumaan, sinä lähdet puolestasi hänen mukaansa tekemään jotain, mitä hän haluaa? Olipa se sitten mitä tahansa? Joka toinen ilta on ns. sinun iltasi, joka toinen hänen?
Mitä tulee ruokaan, asia on mielestäni ratkaistavissa aika helposti. Laittakaa vaikka joka toinen päivä ja viikonloppuisin sen verran enemmän ruokaa, että sitä riittää aina kahdeksi illaksi kerrallaan. Näin hän ei joudu tekemään jatkuvasti ruokaa yksinään. Harrastamisesi on hyvä asia, mutta mielestäni sen ei pitäisi aiheuttaa sitä, että hän joutuu vastaamaan yksin kotitöistä.
Harrastan ja pidän liikunnasta kuten salia,mutta ex-tyttöystäväni ei ole kiinnostunut liikunnasta eikä mitään vaikka on aivan koko ajan hoikka.Ei se minua häirinnyt jos hän ei kiinnostunut mistään kuin pelkkä kävelyä kyllä mennään.Ex-tyttöystäväni on oma asiaa vaikka minun asioita aivan eri suuntaan joten en ajattelisi ex-tyttöystävän vuoksi.Erosimme kyllä,mutta ei ole kyse liikunnan takia.Hyväksyin kyllä ex-tyttöystävääni on sellainen vaikka olen toista ihminen.En ole niin himourheilija,mutta ajattelen vaan hyvinvointiin ja laihduttamalla.Ei kukaan minulle edes vastustanut,että pyytäisin mukaan vaikka kävelylle.2 edellisen ex-tyttöystäväni kutenkin valitti aina kävelemistä esimerkiksi 2-3 tunniksi ja toki välillä tauolla istumalla.En tajunnut miksi valittamasta noin vaan.Toisen ex-tyttöystäväni todella vaikea tapauksessa,että sain hänet innostumaan ja laihdutti 10kg pois,mutta kutenkin lihotti taas takaisin roskaruoan takia eikä enää innostua mihinkään..Annoin periksi,otin eron koska hoidin lähes aina vaatteiden pesua,siivoaa,ruoan laittoa ja sellaista kuin hän vain perunasohvana.Siksi kyllästyin ja väsyin.
Ei me tätä pystytä tulkkaamaan. Ja vaikka pystyisimmekin antamaan jonkilaisen diagnoosin, emme pysty asialle mitään tekemään. Keskustele kumppanisi kanssa ja kerro hänelle huolesi, kaikki minkä kerroit tässä meillekin. Kerro hänelle, että liikunta on sinulle rakas harrastus ja toivoisit, että hän tukisi sitä.
"Mitä vartaloon tulee niin mielestäni hän on aina ollut kaunis ja haluttava sellaisena kun on"
Kerro tämä hänelle.
Tsemppiä :)
Taitaa olla aika yleistä parisuhteissa tämä. Olis voinut olla ihan vaikka mun kirjoittama tuo...
Itse olen sen tulkinnut niin, että tyttis on mustasukkainen menettämästään ajasta mun kanssa, sekä että potee huonoa itsetuntoa omasta kropastaan, johon todellakaan hänellä ei kyllä olisi tarvetta. Harrastukseni muutti viettämäämme yhteistä aikaa ja tyttis ei ole sen tilalle oikeastaan löytänyt mitään mieleistä itselleen, muuta kuin kavereiden kanssa hengailun.
Hän myös kuten teillä, tuntuu ajattelevan niin, että arvostelisin hänen kroppaansa nyt kriittisemmin. En arvostele!
Uskon ja toivon, että kun tyttikseni löytää myös itselleen jotain mieluista tekemistä tai oman harrastuksen, tilanne normalisoituu ja suhde taas elää ja voi hyvin. Siihen asti annan tyttikselleni tuplasti special huomiota ja hellyyttä ja vaan siksikin että rakastan häntä:)
Minä kun luulin, että itse olen ainoa tässä tilanteessa oleva :) Jos nyt voi sanoa, niin hyvä, että jotkut muutkin painiskelevat saman ongelman kanssa.
Meillä on kanssa niin, että itse olen aina urheillut ja nuorempana kilpaurheillutkin, mutta seurustelun aloittamisen myötä urheilu on vähentynyt. Ja vaikka muutama kilo jollekin kuullostaa vähältä lihomiselta, itseäni se kyllä ärsyttää aivan tajuttomasti! Tyttöystäväni kyllä tykkää lenkeillä yhdessä koiriemme kanssa, mutta se ei minulle aivan vastaa sitä samaa fiilistä, minkä saan esimerkiksi juuri salilta tai vauhdikkaasta rullaluistelulenkistä :) Minäkin päätin vain, että liityn takaisin salille ja alan vain käymään siellä. Olin puhunutkin siitä tyttöystävälleni ja hän kyllä vihreää valoa asialle näytti. Mutta, kun olen aina menossa salille, on hän tosi happamana ja kysyy jo, että ethän vaan kovin pitkään ole. Tottakai salilla käynti on pois meidän yhteisestä ajasta, mutta asumme kuitenkin yhdessä ja en kuitenkaan joka ilta salille mene. Eli aikaa kyllä mielestäni jää myös meille yhteiseen käyttöön. Olen yrittänyt saada häntäkin innostumaan jostakin lajista tai muusta aktiviteetistä, mutta kun ei. Ja kahdestaan olisikin mukavampi urheilla :) Meillä kyllä ehkä toisaalta vaikuttaa sekin, että itse olen vuorotyössä ja hänenkin työtajat hiukan epäsäännöllisiä...
En tiedä, hirveää vain olisi monen vuoden päästä havahtua ihan rapistuneena ja sitten se vasta hankalaa olisikin aloittaa taas liikkuminen!
Hän on lapsellinen. Pelkää menettävänsä sinut, ja on siksi ollut tyytyväinen yrittäessään rumentaa sinua. Pelkää menettävänsä sinut, ja varmaan menettääkin, ellei tajua että itseensä tyytyväinen tyttöystävä on myös yhteisen onnen ja suhteen avain. Typerää käytöstä kieltäytyä suihkusta ja alastomuudesta, eikö hän tajua, että tosiaan loppupeleissä ajaa sinut pois tempuillaan. Onko hänen tarkoitus oikuillaan saada kontrolloitua sinut taas omaan muottiinsa tekemään samaa kuin hän, eli ei mitään, plösähtämään sohvalle.
Eniten häntä taitaa harmittaase, ettei hän pysty kontrolloimaan sinua, valtapeliltä kuulostaa, aihe vaan on kummallinen.
Kiitos hyvistä viesteistä kaikille.
Siis ennen kuin aloitin salin, kysyin häneltä, että oisko hänestä ok, jos aloitan harrastamaan uudestaan ja sain vihreää valoa. Sovittiin yhdessä, että käyn sitten viikolla, koska viikonloput tosiaan on sellasia, että kokataan ja kavereita tulee kylään ym. Yhden kommentin huomasin siivoomisesta...sanottakoon, että tyttöystäväni herää joka aamu viideltä töihin työmatkan takia ja minä usein herään samaan aikaan kun en enää kuitenkaan saisi unta ja käytän tämän ylimääräisen tunnin usein siivoomiseen, mikäli tarvetta on ;). En siis missään nimessä oleta, että hänen pitäisi olla kotiorja sillä aikaa kun minä käyn liikkumassa. Sehän se tässä kummastuttaakin...treenan täysin yhteisten pelisääntöjen mukaan ja silti ei ole hyvä. Olenhan mä kiinteytynyt, se on selvää, mutta kuten olen hänellekin miljoona kertaa sanonut, että se ei vaikuta mitenkään siihen, miten häntä katson. Voin täysin rehellisesti sanoa, että hän on hyvännäköinen...varmasti on aika monen muunkin mielestä. Tästä asiasta on hänen kanssaan vaikea puhua, kun itse yritän olla järkevä ja päästä selville, mikä se tässä oikeasti painaa, kun en usko, että kyse voi olla ajasta, koska aikaa hänelle jää yllin kyllin. Olen myös ehdottanut uutta yhteistä harrastusta, mutta hän kovasti vakuuttaa ettei ole kiinnostunut yhtään mistään ja omien sanojensa mukaan jaksa tuntea paskaa fiilistä siitäkin. Rakastan häntä todella paljon...jo joo onhan se tyhmää purkaa tänne, mutta olen tilanteeseen todella todella todella turhautunut.
Ehkä te ette sovi toisillenne ja nyt löytyi se erottava tekijä!
Oletko ajatellut miten ihanaa elämää olisi, jos sulla olis kumppaninasi kaltaisesi urheileva ja kunnostaan huolta pitävä tyttö, ja joka arvostaisi ja kannustaisi sun treenaamista?
Onko hän salaa mustasukkainen sinusta ? Jos hän pelkää, että löydät salilta jonkun toisen kaltaisesi ?
Jos kerran asutte yhdessä, niin kyllä sen pitäisi riittää, nimittäin onhan teillä joka yökin toisenne, plus illat ja viikonloput ja aamutkin...
Kyllä molemmilla täytyy olla myös omia asioita elämässä, ei toista voi kontrolloida äärettömästi.
Ei tosta mitään tuu!! Jätä se ei luusereita pidä deittailla. Pidät itestäs huolta ja joku viel kehtaa valittaa. Liian erilainen ihminen. Vaik olisit 10 tuntia salilla nii se on sun asias eikä kuulu sille. Pistä se liikkeelle tai jos ei kiinnosta niin näytä sille ovea. Ei mitään tommosta todellakaan en meinaa edes uskoo lukemaani. Annat tiukat ehdot eikä mitään poikkeemisia niistä eikä armoa!!! löydät varmaan jonkun muun heti kun vaan ensin laitat ittes kuntoon.
Arvaas mitä mulle tulee mieleen. Että sulla on aloituksessasi otsikko ihan väärä! Se vois olla paremminkin *Ongelma tyttöystävästä* tai sitten *Ongelma tyttöystävällä*.
Sun ehkä täytyy nyt katsoa jos ajan kanssa tyttöystäväs sopeutuis uuteen kuvioon ja sun treenaamiseen. Jos ei, niin ei kai siinä sit muutakaan ratkaisua ole kuin pesäero.
Mä keskustelisin pitkään ja hartaasti tyttöystäväni kanssa, jos hän käyttäytyis samoin. Mulle pyöräily on myös henkistä latautumista sen lisäks että nautin lajin fyysisistä haasteista todella paljon. Ja pyöräily jos mikä vie paljon aikaa... Tyttöystävän kanssa sovitaan milloin teen pidemmät treenit ja suunnitellaan myös hänen toiveiden mukaan yhteistä aikaa. Hyvin on toiminut, kun molempien toiveet ja tarpeet otetaan huomioon ja suunnitellaan viikko sen mukaan.
asuin ihanan naisen kans kesän.joka aamu lähdin trisailemaan kun se on mun tapa tehdä ja olla.hän turhautui ja jätti minut.mutta minulle on kaikista suurin tapa rakastaa että asutaan yhdessä, rakastellaan ja nukutaan vierekkäin.en vieläkään tajua miksi hän jätti minut.
Onhan se mukavaa että voi harrastaa yhdessä.mutta harvoin ihmiset on niin samanlaisia,että samat riennot kiinnostavat vuosia.aloittajan tyttö ystävän käytös on minusta sellaista etten itse sietäisi sellaista.
Mitä on trisailu?
joka aamu harrastaa trippingiä, eli muija meni trisailee :DDD
Sitä että kävelee ja funtsaa.
No munkin nainen sitten meni trisailee, kun se sano että sen täytyy miettiä asioita ja sit se lähti kävelee!
Puol vuotta mennyt, eikä se oo vieläkään tullut trisailemasta :(
. ) hän ei sitten trisaillut.siihen kuuluu että osaa kotiin takas ;)
Sun tyttöystäväsi on liian mustasukkainen ihminen. Ei ole normaalia olla katkera toisen/kumppanin harrastuksista, mitä ne sitten ikinä ovatkaan. Normaalia on olla iloinen ja tyytyväinen toisen puolesta, että harrastaa jotakin. Ehkä kumppanisi innostuisi harrastamaan jotakin muuta kuin liikuntaa vaikka samoina iltoina kuin sinä olet salilla? Näin hänelläkin olisi tekemistä, eikä hän jäisi yksin kotiin.
Kompromissit on johonkin pisteeseen asti toimivia, mutta liiallinen itsensä uhraaminen tai toisen tahtoon alistuminen, miellyttäminen, sovun säilyttäminen jne voi johtaa katkeraan loppuun. Mä voin rehellisesti sanoa, että olin nuorempana niin epävarma, että annoin periksi ja hylkäsin oman unelmani. Olen siitä ihan ****n katkera, sillä mun juna meni jo ja mä tiedän, että mun olis kuulunut olla siinä kyydissä.
Mun tyttöystävä on kanssa ollut sellanen sporttinen ja haluaan harrastaa ja kokeilla kaikkia liikuntamuotoja, kun taas mä ite en oikee koskaa oo ollu liikunnallinen. Alkuun mua häiritsi kauheesti se että mun hani on niin treenattu ja mä tällanen vähän pyöreä, mut ajan kanssa oon kyllä huomannu että mun rakas on mun rakas olin mä minkälainen kropaltani vaan :)
Se on sen todistanu mulle niin hyvin että kyllä uskon ja luotan siihen että se rakastaa mua tämmösenä ;)
Ootas kun siihen iskee silmänsä joku hyvä kroppainen muija salilta. Sit sun naista viedään ja pullukka menee äkkiä vaihtoon.
Jeesustelua ettei naises tykkäis kans timmikroppaisesta tyttöystävästä jos kerta haluaa omaakin kroppaansa treenata.
Että suosittelisin pullukalle kans liikuntaa jos meinaa naisensa pitää pitemmällä aikavälillä itellään. Ja naiselles olis iloinen yllätys jos tekisit pulleudelles jotain!
Oisko iltalenkki mitään, netin äärellä löhöämisen sijaan?
ohhoh:) kylläpä olet epälooginen. ei kaikki naisparit ole samiksia. erilaisuus kiehtoo aika monia.
Musta pyöreän pehmeä nainen on just ihanan naisellinen mun kovaa kehoa vasten...
Varmaan itsetuntokysymys ja lapsellista mustasukkaisuutta.
Aloitin kans kerran seurustelun aikana (asuimme yhdessä) rakkaan harrastukseni tauon jälkeen. (tauko tavallaan johtui meidän suhteen alkamisesta, mutta täysin omasta tahdostani).
Aiemmin, ennen seurusteluamme hän tuntui ihailevan harrastustani yms mutta sitten kun aloin taas harrastaa niin osoitti mieltään ja tuntui kiukuttelevan vaikka ei sanallakaan siitä ääneen maininnut.
Voi olla kateellinen kun ei itse saa aikaseks aktivoitua ja sit vielä mustasukkanen että menet mieluummin salille kuin teet hänen kans ruokaa....lapsellista mut varmaan aika yleistä.
Toi alastomuuden karttelu ja seksittlmyys voi olla jopa henkistä kiristystä. Eli saat kärsiä näin seurauksista kun menit aloittaman salillä käynnin.
Älä jätä harrastustasi, ei ois tervettä.
Tää on helppo.
Tyttikses haluaisi olla sun kaa, kun on rakastunut suhun.
Sä otat yhtäkkiä hajurakoa ja oot keksinyt muita tekemisiä.
Toi o mitään valtapeliä, luulen että tyttikselläs on yksinäitä ja tylsää ja sit viel ikävä yhteisiä aikoja.
Joku fiksu sanoi tuolla, että ottaisit tyttikses mukaan salille...vaikka venyttelemään..
Soutaminen vois olla kivaa, jos ei muusta niin tykkää..
Siis kaiken o ja a on se luultavasti hänelle, että olisitte yhdessä...voisitte tietty käydä tyttikses tahtiin niit härveleitä läpi...et kokeilis kaikkee ja sää niinkun personal trainerina vieressä oisit..se on kumminkin aika hankala maailma aloittelijalle ja sinne pitäs ajaa sisään, että pystyis olemaan jännittämättä..
Sit kun sitä ootte muutaman viikon tehneet, niin rupee varmaan jo keskenäänkin pärjään..
Ne vaatejutut ja vaatteettomuudet kannattaa jättää huomioimatta ...on niinkun ennenkin...ja saahan niitä vähennettyä, kun kierrokset kasvaa ;D
Se pointti on, että sun pitää haluta hänet mukaan sinne salille...et saa helposti luovuttaa, jos toinen vaikka kieltäytyykin aluksi..
Kyl se siitä iloks muuttuu...
Rakastakaa toisianne...
on toi must vähän hälyyttävää jos yhen harrastuksen takia joutuu alkaa käymään jotain psykologista prosessia läpi että saa toisen hyväksymään sen... siis salilla käynnin.
Kyllä sen toisen pitäis saada suunsa auki että mikä perkele siinä mättää ja jos ei saa vaan heittäytyy hankalaks niin must on nimenomaan valtapeliä
Minusta tuntuu, että sun vastaus on viisain kaikista:)
Ei kai kukaan seurustelukumppani oleta, että kaikki aika vietetään yhdessä. Tottakai molemmilla pitää olla omat harrastukset ja myös omia kavereita. Luulen, että pitkällä aikavälillä molemmat kyllästyy toisiinsa, jos koko ajan ollaan yhdessä. Ei omista harrastuksista pidä luopua seurustelun takia, mutta aina varmasti kompromisseja joutuu tekemään, mutta mielestäni aloittaja on aika hyvin niitä tehnyt.
Ja kai sen tyttöystävän kanssa voi sitä ruokaa tehdä vähän illemmallakin, kun tulet sieltä urheilemasta. Voihan sitä syödä töiden jälkeen välipalaa, että jaksaa odottaa ruokaan asti, niin kuin varmaan itsekin syöt jotain töissä ennen kuin menet treenaamaan.
eikun kaikkein tärkeintä on se aika että on mahdollista olla yhdessä.mun ystävä on aamu-uninen ja siks häippäsen lenkille ennen kuin hän herää.sit tuun peiton alle tyytyväisenä ja vähän kutittelen.tätä on jatkunut kohta neljä vuotta ja hyvin menee.
Ällöttää kun lukee näitä viestejä, aina pitäis elää jonkun huonoitsetuntoisen sohvaperunan ehdoilla ja joustaa kaikesta mikä itselle on tärkeää. En ollenkaan ymmärrä ihmisiä, jotka ei huolehdi kunnostaan, ne on mun mielestä itsetuhoisia ja vihaa itteensä. Sellainen ihminen ei pysty rakastaan ketään ja ainoat tunteet mitä sen mielessä on, et se vois vetää toisens amaan alhoon, tehdä susta samanlaisen masentuneen syöttöporsaan, jotta ei tarvis olla mustasukkainen. Se kadehtii ja on katkera kaikesta mitä teet, vaikka ryhtyisit ompelukerhossa käymään kuntoilun sijaan. En olleskaan ymmärrä, miksi tommosen junttielukan kans pitäis asua. Yäk. Muutenkin on alkanu ällöttää kaikki repsahtaneet porukat, niitä riittää Suomessa, juoppoja ja syöppöjä, kunhan vaan on jotain, ettei tarvis elää tässä päivässä ja tätä hetkeä, kunhan vaan vois paeta itteään ja maailmaa jonnekin huuruihin.
Hmm... Minunkaan mielestäni elämän ei pitäisi mennä niin, että eletään sen kuntoilemattoman ehdoilla. Mutta tässä keskustelussa on kyllä esitetty melko jyrkkiä kannanottoja, esimerkiksi todettu kotiinjäävän käyttäytymisen olevan valtapeliä.
Ihmisen käytöstä voidaan toki psykologisoida, ja oikeastaan kaikki toimintamme ihmissuhteissamme on pohjimmiltaan eräänlaista kauppaa, mutta en olisi näin jyrkkä. Kotiinjäävän tyttöystävän käytös voi toki olla tietoista vallankäyttöä, mutta se voi varsin hyvin olla myös täysin tiedostamatonta toimintaa. Päällimmäisinä tunteina voivat olla pelko, epävarmuus ja hylätyksi tuleminen, ei varsinainen valtapeli.
Kaikki ihmiset eivät vain heti kykene tunnistamaan edes omia tunteitaan, tai arvioimaan omaa käytöstään rationaalisesti. Toki voidaan sitten kysyä, kannattaako seurustella sellaisen henkilön kanssa, joka ei esimerkiksi saa sanottua omia pelkojaan ääneen tai aloitettua keskustelua omista tunteistaan. Mutta kuten sanottu, niiden hahmottaminen voi viedä ihmiseltä itseltäänkin aikaa.
Jos aina suhtautuu elämään ja ihmisiin niin kyynisesti, että ajattelee toisen vähänkin vähemmän rationaalisen käyttäytymisen olevan aina valtapeliä, joutuu pettymään useasti ja tuskin löytää tyydyttävää suhdetta. Kaikilla meillä on varmasti omat kipukohtamme, joita emme aina itsekään hahmota, ennen kuin ne tulevat todella vastaan. Virheetöntä ihmistä ei ole olemassa. Aloittaja yrittää suhtautua asioihin analyyttisesti ja selvittää, mitä asioita löytyy ongelman taustalta. Hyvässä lykyssä asiat ratkeavat parhain päin.
Omassa suhteessani olen huomannut, että olen kenties myös tehnyt liian optimistisia arvoita toisesta. Suhteen alussa olimme molemmat elämäntilanteessa, jossa emme juurikaan urheilleet. Suunnittelin kuitenkin, mitä kaikkea voimme tehdä, sitten kun elämäntilanteemme on toisenlainen. Ajattelin meidän harrastavan eri lajeja ja nauttivan niistä. Kun tyttöystäväni sanoi, ettei hän ole erityisen hyvä joissakin tietyissä lajeissa, ohitin asian sanomalla, että ei ongelmaa, voin opettaa sinua.
Nyt kun aikaa olisi enemmän, olen todennut sen tosiasian, että ehkä tyttöystäväni ei yksinkertaisesti ole niin kiinnostunut urheilusta, kuin minä. Ehkä oli aika yksioikoista kuvitella, että jos hän ei osaa jotain lajia, hän on innostunut oppimaan kaikkea uutta. Hän on kyllä kiinnostunut liikkumisesta noin yleisellä tasolla, mutta ei välttämättä omien taitojensa hiomisesta tai teknisistä yksityiskohdista. Olen nyt sen tosiasian edessä, että taisin elätellä suhteen alussa liikaa toiveita ja rakennella sellaisia unelmia, jotka olivat yksin minun omiani. Niinkin voi käydä.
Tällä omalla esimerkilläni yritän kuvailla sitä, että joskus käy niinkin, että suhteen alussa osapuolilla voi olla kuvitelmia, ajatuksia ja unelmia. Jos suhteen alussa on eletty sohvan ja jääkaapin välissä, ei tämä sohvalla viihtyvä osapuoli osaa välttämättä edes kuvitella, että toinen haluaisi jotain muuta. Suhde on ollut tietynlainen, ja ihminen on kuvitellut molempien olevan onnellisia. Kun toinen sitten yhtäkkiä haluaakin muuttaa elämäänsä ja alkaa elämään sitä toisella tavalla, voi se tulla toiselle melkoisena yllätyksenä entiseen verrattuna. Ei häneltä voi välttämättä vaatia samanlaista valmiutta elämänmuutokseen juuri samalla hetkellä. Etenkään, kun suhde ei enää ole sitä, mitä hän on kuvitellut sen alunperin olevan. Vaikka toinen olisikin puhunut mahdollisesta elämänmuutoksesta, ohittuvat sellaiset asiat melko nopeasti yhteisessä arjessa, eikä sohvalla viihtyvä välttämättä osaa tarkalleen kuvitella, mitä elämänmuutos tarkoittaisi yhteisessä arjessa.
Siksi kannustan keskustelemiseen ja eräänlaiseen hitaaseen etenemiseen. Kun alkujärkytys menee ohitse, ehkä tyttöystäväkin löytää kannustuksen avulla omat tapansa liikkua. Urheilevankin kannattaa pohtia, mitä on huonokuntoisen kanssa seurustelu kymmenen ja kahdenkymmenen vuoden päästä tai silloin, kun perheessä on mahdollisesti lapsia. Millaisen esimerkin haluaa lapsille antaa ja millaisia haluaa heistä tulevan? Millaista on olla joskus eläkkeellä ihmisen kanssa, jonka kunto on surkea ja liikkuminen ovat rajoittunutta? Kaksi- tai kolmekymppisenä huonokuntoisuus tai liikkumattomuus ovat aivan eri asioita, kuin vaikkapa neli- tai viisikymppisenä.
Yhteen kannattaa muuttaa vasta kun tuntee toisen. Selvästi tässä ketjussa monet ovat menneet liian pian saman katon alle ja ylläreitä sitten riittää. Miksi kiirehtiä - siinä petaat pettymystä.
Liikkuminen ei ole vain harrastuskysymys. Sohvaperuna lihoo nopeasti. Kolmekymppisenä hän on jo mahdollisesti reippaasti ylipainoinen. Nelikymppisenä sokerit koholla ja diabetes,lisäksi muu metabolinen oireyhtymä eli kohonnut verenpaine, vyötärölihavuus, korkea kolesteroli. Eka sydäninfarkti viiskymppisenä, kuuskymppisenä amputaatiot diabeteksen seurauksena,seitsemänkymppisenä heikentyvä näkö ja lopulta sokeus. Lisäksi kylkiäisinä muistisairaudet, masennus huonon terveyden ja kunnon takia, huono itsetunto huonon ulkonäön takia jne. Tässä vain muutamia seurauksia liikkumattomuudesta.
Ihminen on luotu liikkumaan eikä tätä faktaa voi muuttaa mitenkään. Jos on lapsia, on sohvaperunan roolimalli yhtä hyvä kuin koppa kaljaa ja röökiä rutosti.
Muuten samoilla linjoilla, mutta se diabetes voi tulla jo kolmekymppisenä, sydäninfarkti jo paljon nuorempana ja tuolla tyylillä ei välttämättä sinne setsemänkymppiseksi eletä tuskin edes kuusikymppiseksi mikäli verisuonet on jo aivan tukossa.
Näkemyksesi terveyshaitoista on aika raaka, mutta toisaalta perusteltu. On kylmä tosiasia, että liikkumattomuus voi johtaa moniin erilaisiin sairauksiin ja ongelmiin. Ja kuten jo itse totesin, on aivan eri asia olla liikkumaton kaksi- tai kolmikymppisenä, kuin neli- tai viisikymppisenä. Jo pelkkä lihasmassa alkaa kadota kolmenkympin tienoilla ja vauhti vain kiihtyy iän myötä.
Jos ihminen on nuorena liikkunut, tai pikemminkin harrastanut kilpaurheilua, voi se kantaa yllättävän pitkään, kun alla on hyvät "pohjat". Monet ominaisuudet hiotaan lapsena ja nuorena ja ne säilyvät kyllä kehon muistissa.
Mutta ikänsä liikkumatta olleen pakettia ei niin vain hoideta kasaan. Kävelylenkki korttelin ympäri ei siinä tilanteessa lohduta, eikä paikkaa mitään. Kaksikymppisenä pikkuisen pyöreä voi olla vielä melko ihana ja suhteellisen kiinteä pakkaus, mutta tulevaisuus ei valitettavasti ole niin valoisa.
Omalla kohdallani kysymys ei ole tämänsuuntaisista ongelmista, sillä kuten totesin, oma tyttöystäväni pitää liikkumisesta. Hänellä on myös kilpaurheilijan tausta, vaikka hän onkin lopettanut melko nuorena. Suhteen etenemisen myötä olen tajunnut, ettei hän rakasta urheilua aivan samalla tavalla kuin minä, mutta sohvaperunaa hänestä ei kuitenkaan saa tekemälläkään. Perusliikunta on osa arkeamme, mutta itse haluaisin vielä jotain enemmän.
Lasten suhteen olen liikkumisesta tarkka. Suututtaa nähdä ylipainoiset vanhemmat ylipainoisten lasten kanssa syömässä kahvilassa donitseja. Se on suunnilleen sama asia, kuin tuhota lasten elämä. Ajatelkaa sitä huonokuntoisuutta, kiusaamista, fyysistä pahoinvointia, mahdollisia sairauksia ja kaikki ongelmia, joita he saavat tulevaisuudessa kohdata. Usein näiden vanhempien selitys on, että heillä on lihavuuteen vaikuttava geeniperimä. Se on säälittävä selitys kaikelle sille, mitä he aiheuttavat.
Eikös sitä voisi riitelyn sijaan yrittää sovittaa aikataulut niin, että et olisi aina ruoka-aikaan poissa. Tai siirrätte ruokailua myöhemmäksi. Milloin sinä syöt? Näin tyttöystävästäsi ei tuntuisi, että hän joutuu aina laittamaan ruoan yksin ja huolehtimaan kodista. Hän saattaa olla väsynyt töiden jälkeen ja ei aina jaksaisi yksin olla vastuussa ruoasta.
Sinä ajattelet, että hänen pitää muuttua. Hän ajattelee, että sinun pitää muuttua. Kuten ymmärrämme, niin tämä ei johda mihinkään. Teidän pitää yhteisesti sopia arjesta. Koko ajan ei tarvitse nyhvätä yhdessä ja kummallakin saa/pitää olla omia harrastuksia.
Täällä kovasti moititaan tyttöystävää, mutta toisille esim. yhteiset ruokahetket ovat tärkeitä. Hänen kotonaan ollaan voitu kokoontua aina yhdessä pöydän ääreen. Sama missä joku on viilettänyt menossa, niin kotiin on tultu ruoka-aikaan. Sitten on kiireisiä perheitä, joissa ei koskaan syödä yhdessä. Kukin lämmittää lapsesta saakka ruokansa mikrossa silloin kun sattuu ehtimään.
Entäs jos keksisitte yhdessä jonkun kivan lajin? Sinun ei tarvitse luopua omista harrastuksistani, mutta joskus vaikka iltaisin menisitte yhdessä sellaiseen lajiin, joka eritoten kiinnostaa tyttöystävääsi? Mikään ei lannista epäurheilullista niin paljon kuin laji, jota on vastenmielistä harrastaa. Lenkkipolulla omassa rauhassa kukaan ei katso kieroon, vaikka olisi hikinen, hengästynyt ja aivan poikki. Salilla tuntee koko ajan toisten katseet. Jos on huono itsetunto, niin ryhmäliikunnassa voi pelätä muiden arvostelua.
Kysyn ihan mielenkiinnosta, että miksi sinun mielestäsi pitää elää sen toisen, sori vaan, törpön, ehdoilla? Ei ap. käsittääkseni tarkoittanut, että ei voida ollenkaan ruokailla yhdessä. Ite en viittis tuollaista sohvalla makaavaa valittajaläskiä katella. Rumasti sanottu, tiedän.