Kannattaisiko adoptoida sijaislapsi/-lapset?

En malta odottaa

Hei. Minä ja mieheni emme voi saada omaa lasta. Kansainväliset adoptiojonot ovat pitkiä ja haluaisimme suomalaisen lapsen. Olisiko hyvä ajatus ottaa sijaislapsi ja adoptoida hänet sitten kun tietää, onko lapsi mieleen ja sopeutuuko hän meille? Miten nopeasti lapsen saa? Tai ihan mieluusti voisimme ottaa sisaruksetkin, esimerkiksi kaksostytöt olisivat aivan ihanat. Kunhan eivät ole kovin pahasti vaurioituneita tai vammaisia. Haluamme ihan normaalin perheen.

7

345

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EI

      Sijaislasta ei ole olemassa!
      Toivottavasti ette saa yhtäkään sijoituslasta.

    • Hah hah!

      Ei edes naurattanut tämä provo.

      • En malta odottaa

        Ei ole provo. Kuulin kaveriltani lainmuutoksesta, jonka jälkeen sijaislapsen saa ihan virallisestikin adoptoida. Monet ovat kuulemma saaneet aivan ihania lapsia perheeseensä tätä kautta. Eihän se tietenkään ole oma lapsi, mutta kuitenkin. Ennen oli mielestäni liian vahvat oikeudet lapsen biologisilla vanhemmilla. Ei heillä pitäisi olla sanan sijaa lapsen asioihin, jos ovat asiansa hoitaneet siihen malliin, että lapsen pitää päästä uuteen kotiin.

        Onko täällä ketään, joka tietäisi noista käsittelyajoista. En jaksaisi odotella ikuisuuksia, kun omaakin on yritetty jo monen monta vuotta!

      • sijari
        En malta odottaa kirjoitti:

        Mistähän laista kaverisi on puhunut? Uusi lastensuojelulaki korostaa entistä enemmän biologisten vanhempien oikeutta omaan lapseensa. Jokaisen huostaanoton tavoitteena on perheen yhdistyminen eli toiveena on että jonain päivänä vanhempien tilanne on niin hyvä että lapsi voi palata biologiseen perheeseen.

        Minä olen adoptoinut yhden minulle sijoitetun lapsen. Mutta adoptointi tapahtui vasta sitten kun lapsi oli täyttänyt 18v ja pystyi itse päättämään asiasta.

      • En malta odottaa
        sijari kirjoitti:

        Se oli tällainen kuin avoin adoptio. Siinä lapsen saa adoptoida sijaisperheeseen ilman biologisten vanhempien suostumustakin, jos lapsi ei todennäköisesti voi palata kotiinsa. Ja miksi palaisi, jos huostaanotto on tehty?

      • sossupaholainen
        En malta odottaa kirjoitti:

        Se oli tällainen kuin avoin adoptio. Siinä lapsen saa adoptoida sijaisperheeseen ilman biologisten vanhempien suostumustakin, jos lapsi ei todennäköisesti voi palata kotiinsa. Ja miksi palaisi, jos huostaanotto on tehty?

        Kyllä lapset voivat palata omaan perheensä vaikka huostaanotto on tehty. Ja avoin adoptio tarkoittaa, että lapsi säilyttää suhteensa biologisiin vanhempiinsa.
        Provolta tämä vaikuttaa, mutta jos ei nyt kuitenkaan ole, niin kehottaisin kirjoittajaa unohtamaan koko ajatuksen. Tuolla asenteella sinusta ei ole sijaisvanhemmaksi.

      • Useita vaihtoehtoja
        En malta odottaa kirjoitti:

        Ei ole provo. Kuulin kaveriltani lainmuutoksesta, jonka jälkeen sijaislapsen saa ihan virallisestikin adoptoida. Monet ovat kuulemma saaneet aivan ihania lapsia perheeseensä tätä kautta. Eihän se tietenkään ole oma lapsi, mutta kuitenkin. Ennen oli mielestäni liian vahvat oikeudet lapsen biologisilla vanhemmilla. Ei heillä pitäisi olla sanan sijaa lapsen asioihin, jos ovat asiansa hoitaneet siihen malliin, että lapsen pitää päästä uuteen kotiin.

        Onko täällä ketään, joka tietäisi noista käsittelyajoista. En jaksaisi odotella ikuisuuksia, kun omaakin on yritetty jo monen monta vuotta!

        Lopeta hoppuilu niin todennäköisesti se omakin lapsi tulee luonnollista tietä. Joskus se odotuttaa kymmenenkin vuotta. Odotellessasi voisit autella jotain lapsiperhettä vaikka hoitamalla lapsia että äiti pääsee vaikka lenkille.

        Sellaistakin on lähipiirissä sattunut että lapsettoman parin erottua ja kumpaisenkin otettua uudet puolisot molemmat uudet parit ovat kohta alkaneet odottaa lasta. Nyt molemmilla entisillä puolisoilla jo useampi lapsi. Harkitse sitäkin vaihtoehtoa.

        Nyt sinulla on pakkomielteinen ote eikä sellaisella voita mitään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2215
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe