Ja se oli edelleen siellä.
Tunne. Kaipuu. Muistot. Ikävä.
Oliko se erehdys? En usko. Minun oli lähdettävä koska kaikki muistutti sinusta ja vaikka kuinka upealta tuntui elää lähempänä sinua niin sen oli joskus loputtova. Sitä tuskaa ja toisinaan eksyssiä oloa ei vain kestänyt.
Mutta vaikka elämä on muotoutunut uudestaan ja korvautunut uudelle niin toisin kuin kuvittelin niin nämä uudetkin asuinalueet muistuttavat sinusta.
Kun näen naisen joka edes vähän muistuttaa sinun figuuriasi, tapaasi pitää hiuksia, tapaasi ottaa askelia tai ajaa pyörällä tai mitä hyvänsä niin...tiedät ketä ajattelen.
Yritän maistella uusia makuja, yritän nauraa, iloita ja tavata uusia ihmisiä, mutta Sydämeni taisi jäädä sinne missä sinä olit.
Olen sentään mies jo enkä enää pikkupoika, mutta sinä herätit minussa sen pojan joka toivoi aina rakastuvansa omaan "naapurintyttöönsä". Nyt se on mennyttä eikä ikinä palaa.
Enkä tiedä mitä tehdä. En varmaankaan mitään enää.
Töitä, kavereita, harrastuksia, joku "tyhjä ja turha" parisuhde ja kuolema.
Ainahan on mahdollita että joku toinen löytää tuon pikkupojan taas minusta ja herättää hänet henkiin, mutta epäilen ja sitä ennen minun tulee olla taas tämä vahva aikuinen naamio päällä suorittamassa kuten muutkin.
Tunne. Kaipuu. Muistot. Ikävä.
Oliko se erehdys? En usko. Minun oli lähdettävä koska kaikki muistutti sinusta ja vaikka kuinka upealta tuntui elää lähempänä sinua niin sen oli joskus loputtova. Sitä tuskaa ja toisinaan eksyssiä oloa ei vain kestänyt.
Mutta vaikka elämä on muotoutunut uudestaan ja korvautunut uudelle niin toisin kuin kuvittelin niin nämä uudetkin asuinalueet muistuttavat sinusta.
Kun näen naisen joka edes vähän muistuttaa sinun figuuriasi, tapaasi pitää hiuksia, tapaasi ottaa askelia tai ajaa pyörällä tai mitä hyvänsä niin...tiedät ketä ajattelen.
Yritän maistella uusia makuja, yritän nauraa, iloita ja tavata uusia ihmisiä, mutta Sydämeni taisi jäädä sinne missä sinä olit.
Olen sentään mies jo enkä enää pikkupoika, mutta sinä herätit minussa sen pojan joka toivoi aina rakastuvansa omaan "naapurintyttöönsä". Nyt se on mennyttä eikä ikinä palaa.
Enkä tiedä mitä tehdä. En varmaankaan mitään enää.
Töitä, kavereita, harrastuksia, joku "tyhjä ja turha" parisuhde ja kuolema.
Ainahan on mahdollita että joku toinen löytää tuon pikkupojan taas minusta ja herättää hänet henkiin, mutta epäilen ja sitä ennen minun tulee olla taas tämä vahva aikuinen naamio päällä suorittamassa kuten muutkin.
Vastaukset 19
Vanhimmat
toivottavasti et ole hän.
Tuskin hän tänne kirjoittelee. Ensin ajattelin rustata tämän vain itselle koneelle, mutta sama se oli laittaa tänne. Ehkä osa jakaa samaa fiilistä että vaikka asuinpaikka on vaihtunut niin toisen haamu seuraa edelleen perässä.
Ei tosin enää niin vahvana kuin siellä missä asuin. Siellä en saanut hetken rauhaa "häneltä" tai hänen kuvajaiseltaan.
Muutin jo jonkin aikaa sitten toiselle paikkakunnalle.
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja myös sitä että jos olet edelleen yhdessä sen mainitsemasi poikaystävän kanssa niin tulette onnelliseksi.
Meillä oli se oma aikamme, meidän oma pariisimme ja säilyköön se muistoissamme.
Sitä vain odotan että ei sattuisi enää näin kovaa ja en olisi enää näin eksyksissä.
Ja niin käy kun purjehdimme avioliiton satamaan.
Osa kuvittelee että tuo satuttaisi eniten eli se että hän on jonkun toisen kanssa.
Aluksi se toki satutti, mutta ajatukseen tottui.
Siihen ajatukseen ei totu että meidän välillä olisi ollut jotain vahvempaa ja hän olisi onneton tulevassa suhteessa.
Koska se on ajatus joka tappaa. Käyttämätön kahden ihmisen mahdollisuus tulla onnelliseksi toisten kanssa ja kaipuu toistensa luo.
Tässä tapauksessa hävisi vain yksi ihminen eli minä ja uskoakseni kestän sen. Ei ole vaihtoehtoja.
Tämä palsta ja reaalielämä on täynnä juuri tuollaisia ihmiskohtaloita, kaipuuta toisen luo, kenties väärien ihmisten luota, tunteita joista ei tiedetä,väärinkäsityksiä.
..ja ikävää.
Joo, minä tiedän, olen joskus tuollaisia tapauksia tuntenutkin joilla on ollut "kaikokaipuu". Ei siis mikään kaukoihastus vaan tunteet ovat jääneet vähän kuin purkkiin toisen hyllylle.
Kyllä kai nuo jutut ja tunteet oli aika pitkälle selvitetty, ehkä. Mieli kai se tepposia tekee.
En koskaan vain uskonut että minä olisin joku päivä yksi niistä ihmisistä. Olen ollut hyvä päästämään ihmisistä irti ja hyväksymään väistämättömän aina. Tällä kertaa en tiedä mitä tehdä kun toinen välkähtelee vähän vaikka missä ja kun ei välkähtele niin jäljelle jää tämä uusi upea kiiltävä hieno mahtava tyhjyys.
Kaikille heille, jotka kaipaavat niin jaksamista.
Kerro sinä jotain itsestäsi? Nyt haluaisin tietää enemmän.
Senkö takia että voisimme yhdessä kuvitella että toinen on se jota kaipaamme?
En usko että se auttaisi meitä kumpaakaan jos sinäkin kaipaat jotakuta.
En ollut tuon henkilön kanssa puhunut noista tunteista, mutta oli kuitenkin aika selvää että meidän "tuttavuussuhde" tuskin etenisi sen pitemmälle. Jäin vain siihen kaikkeen kiinni.
Ajattelin että poistuminen hänen vaikutuspiiristään auttaisi ja auttoihan se. Mutta silti...on tämä kalvava tunne.
Emmekä ole sen kaltaisisssa väleissä enää että voisi tai kannattaisi ottaa yhteyttä tuota asiaa ajatellen.
Tällaista tämä elämä vain on. Uusi asuinpaikka, uusi elämä, uusi kaikki, mutta vanha ikävä.
Ei ollut sulle tuo ylempi viestini vaan ¤ - merkille. Etkö osaa katsoa noista sisennyksistä kenelle oli tarkoitettu??
Todella epäselvää. Pahoittelen erehdystäni. Jospa hän kertoo itsestään.
Eikä! Aloin itkee ihan kamalasti. Mäki pilaan aina kaiken kauniin mun elämässä, sotken ja pilaan. Onneks luonto pysyy.
Voimia sulle! :)
Sitä on olevinaan niin vahva ja onkin, mutta sitten on näitä asioita jotka nakertaa sisältäpäin. Huomaa menettävänsä osasia itsestään.
En jaksa edes ajatella enää että sotkin ja pilasin kaiken. Ehkä tämä menee niinkuin pitääkin.
Kiitos toivotuksista ja samoin voimia sinulle.
Omatunnon tuskista ei pääse helpolla, heh.
Minun omatuntoni on ainakin tuon asian suhteen poikkeuksellisen puhdas.
Tekee mieli lähteä tupakalle ihan vain muistellakseni vanhoja, mutta samalla se tuntuu vaikealta
Yksinäisyyshän siinä on syynä että kaipaa jotain, tarrautuu ajatuksissaan johonkin, joka ei vie yksinäisyyttä pois, koska on saavuttamaton. Kannattaa yrittää etsiä joku muu, ettei elämä valu hukkaan kaipaillessa.
Yksinäisyyttä voi totea myös seurassa eli vain "joku muu" ei riitä.
Kokeiltu nimittäin on ja ei vielä toistaiseksi auttanut.
Yksinäisyys voi toki laukaista kaipuun ja samoin vahvistaa sitä, mutta ainut syy se ei ikävälle ole.
Olet oikeassa elämän valumisesta hukkaan ja sen vuoksi pitikin mennä eteenpäin. Kaipuu ei ole vain helpottanut vielä vaikka paikkakunta vaihtui.