Tulee pahaolo

Toivon vain ettei minulle rakas ihminen enää luule minun kirjoittelevan tänne. Kun sanoin kuukausia sitten lopettavani, se on myös pitänyt paikkansa. Nyt en saanut unenpäästä kiinni ja vilkaisin tänne, ei olisi pitänyt.

Niin paljon syyttelyä, katkeruutta ja loukkauksia viestitolkulla, ei ymmärrä.

Eipä tämä omakaan elo mitään ruusuilla tanssimista ole, mutten syytä ketään. Tunteita kun ei voi pakottaa tuntemaan jos niitä ei ole. Tyydyn rakastamaan kaukaa ja toivon todella etten milloinkaan rakastu samalla tavalla uudestaan, sattuu liian paljon pieneen sydämeen. En palaa näille sivuille tämän jälkeen. Kertakaikkiaan paska paikka.
065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


näitä lukiessa kirjoitti:

Toivon vain ettei minulle rakas ihminen enää luule minun kirjoittelevan tänne. Kun sanoin kuukausia sitten lopettavani, se on myös pitänyt paikkansa. Nyt en saanut unenpäästä kiinni ja vilkaisin tänne, ei olisi pitänyt.

Niin paljon syyttelyä, katkeruutta ja loukkauksia viestitolkulla, ei ymmärrä.

Eipä tämä omakaan elo mitään ruusuilla tanssimista ole, mutten syytä ketään. Tunteita kun ei voi pakottaa tuntemaan jos niitä ei ole. Tyydyn rakastamaan kaukaa ja toivon todella etten milloinkaan rakastu samalla tavalla uudestaan, sattuu liian paljon pieneen sydämeen. En palaa näille sivuille tämän jälkeen. Kertakaikkiaan paska paikka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu