VIROLAISET SUOMESSA

VÄLISMAA

Suomessa asuu virallisten tilastojen mukaan noin 34 000 virolaista.

Virolaisten Suomessa tekemien rikosten osuus on lisääntynyt. Kun virolaiset vuonna 1997 tekivät puoli prosenttia kaikista Suomessa tilastoiduista rikoksista, niin viime vuonna osuus oli noussut kolmeen prosenttiin.

Tavallisimmin virolaiset syyllistyvät liikennerikkomuksiin ja varkauksiin, selviää Viron oikeusministeriön selvityksestä.

Oikeusministeri Kristen Michalin mukaan virolaisten tekemän rikollisuuden lisääntyminen selittyy osin sillä, että virolaisia myös asuu Suomessa aiempaa enemmän. Lisäksi Suomeen matkustaminen on muuttunut helpommaksi vuosien varrella.

Tilastotietojen mukaan Suomessa asuu virallisesti noin 34 000 virolaista.

Lähteet:
BNS

17

925

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • komments

      siis vajaa 1 % väestöstä tekee 3 % rikoksista ????

      • juuh ei tee

        Virolaisen on täydellisiä ja maailman parhainta kansaa. Ei ne tee rikoksia. Ei ne saa eniten asukasta kohden tukea EU:ssa. Tämänkö halusit kuula sinä moukkamainen laskutaidoton lukutaidoton tolvana.


      • Anonyymi
        juuh ei tee kirjoitti:

        Virolaisen on täydellisiä ja maailman parhainta kansaa. Ei ne tee rikoksia. Ei ne saa eniten asukasta kohden tukea EU:ssa. Tämänkö halusit kuula sinä moukkamainen laskutaidoton lukutaidoton tolvana.

        Mites kun virolaisen autosta rajalla löytyl kasa päin kalliita työkaluja. Hih. Ovatko niin ahkeria että kasapäin tarttee työkaluja. Esim kymmeniä kalliita sähkötyökaluja. Kukaan täysjärkinen ei luota virolaisiin


    • kommenttienjättäjä

      Eiköhän ne virolaisten Suomessa tekemät rikokset tee tänne rikoskeikalle pistäytyvät (ja heti poistuvat) rikolliset eikä täällä pysyvästi asuvat. On aivan turha, järjetöntä ja rasistista syyttää Suomessa asuvia virolaisia muiden tekemistä rikoksista!

      • ei ra sist

        Joo sama juttu kuin venäläisten kanssa. Sen tunnollisempia ja kunnollisempia ihmisiä ei olekaan. Syy on luonnollinen. He haluavat olla ja elää ja työskennellä täällä pysyvästi eivätkä halua karkoitusta kotimaahansa. Rikolliset ovat kävijöitä vain.


      • rajat kiinni

        Puoliksi ja puoliksi. Toisaalta eihän virolainen tolvana osaa edes rikoksia tehdä. Kerrotaan nyt kuitenkin. Yleensä maassa pitkään asuneilla virolaisilla on oma verkostonsa johon kuuluu myös rikollisia "rakkaasta" Eestistä.


      • ksusha

        Joo... Virossa varastetaan suomaiaisia autoja noin 50 vuodessa, venäjällä noin 15... Suomessa varastetaan yli kymmenentuhatta autoa vuodessa. Ihan vaan esimerkiksi.

        Tunnen kymmeniä venäläisiä, osa inkeriläisiä, kymmenkunta irakilaista. Ahkerampia ja yritteliäämpiä ihmisiä saa hakea.

        No, meillä on hyvä sosiaaliturva ja monet laiskat sillä elelee mutta taitaa olla vaan enemmistö ihan suomalaisia näin se on


      • Anonyymi
        ei ra sist kirjoitti:

        Joo sama juttu kuin venäläisten kanssa. Sen tunnollisempia ja kunnollisempia ihmisiä ei olekaan. Syy on luonnollinen. He haluavat olla ja elää ja työskennellä täällä pysyvästi eivätkä halua karkoitusta kotimaahansa. Rikolliset ovat kävijöitä vain.

        Ihme juttu. Minulla oli kaks venäläistä työkaveria sairaalassa pirun äkäisiä ja laiskoja ruokatunnille vaan aina kerkesivät ajoissa ei muuhun. Olivat kovia syömään.


    • eesti

      Epärehellistä kansaa.

      • ogffufc

        Ja Suomalaiset erikoistuneet naisten ja lasten tappamiseen.


    • suomalainen tappaa

      hyvää vauhtia taitaa suomalaiset äijät niitä virolasia tappaa, tänään viimeksi suomalainen tappoi virolaisen naisen. se on se perus suomalainen tapa käsitellä asioita

    • eroon venäjästä

      Yllättäen Viro liittyy asiaan. Nyt voisi Suomi irtautua tästä neuvosto loisesta!

    • suomalainen-ja-ylpeä

      No aika vähän noita on siihen verrattuna mitä suomesta oli ruotsissa 1960-1980 (300 000) ja aivan samanlaisia kommentteja suomalaisista heitettiin aikanaan Ruotsissa. Siellä myös suomalainen vähemmistö aiheutti sosiaalisia ongelmia prosenttiaalisesti enemmän kuin mitä suomalaisia oli lukumäärällisesti. Eli inhoat samalla tavalla suomalaisiakin. Paras että muutat jonnekin muualle jos et tuon enempää arvosta suomalaisia ja virolaisia.

      • säälittävä olet!

        he he he. Virolaisen idiootin pitää mennä ihan kolmekymmentä vuotta taaksepäin hakeakseen oikeutusta nykyiselle käytökselle. Eikös muuten "virolainen mahtitoverisi" Raivo Roosna ryöstellyt Suomessa juuri 80-luvulla.


      • Anonyymi
        säälittävä olet! kirjoitti:

        he he he. Virolaisen idiootin pitää mennä ihan kolmekymmentä vuotta taaksepäin hakeakseen oikeutusta nykyiselle käytökselle. Eikös muuten "virolainen mahtitoverisi" Raivo Roosna ryöstellyt Suomessa juuri 80-luvulla.

        Kylkös ryösteli.


    • Muutos hidasta

      Pitääkö meidän suomalaisten tässä virolaisten asiassakin osoittaa tyhmyyttämme. Moittia, inttää ja panetella, toistaa ennakkoluulojamme.
      Ettekö hyvät koulunkäyneet suomalaiset voisi ohjata ja opastaa niitä ongelmallisiksi näkemiänne virolaisia ja yrittää saada heitä ymmärtämään sitä hienostunutta käytöstä, jolla itse toimitte.
      Nyt, vieläkin 20 vuotta itsenäisyyden palauttamisen jälkeen, monilla virolaisilla on käsitykset syntyneet NL:n ajalla ja niiden käsitysten muuttaminen ei kaikilla ole ihan helppoa. Ihan niinkuin ei noilla täällä rienaavilla suomalaisillaan.

      • Anonyymi

        Sitä "hienostunutta käytöstä" löytyy Suomalaisista vain promillen osia, valitettavasti.


    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1270
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1198
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      133
      1142
    4. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      101
      1014
    5. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1010
    6. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      50
      849
    7. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      6
      823
    8. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      771
    9. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      197
      710
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      679
    Aihe