Rivitalon etupihan laatoitus

Betonilaatoittaja

Asun rivitalossa, jossa ei ole takapihaa, mutta kivankokoinen etupiha, jossa olohuone sekä keittiön ikkuna samalla seinällä. Aiemmin on oven eteen tehty kohtuudella betonilaatoitusta ja nyt tein keittiön ikkunan alle lisää pihakalusteita varten pienen 7laattaa x 6laattaa kokoisen 30cm betonilaatoituksen. Piha on kuohkeaa hiekkaa ja homma kävi hienosti sekä laattojen reunoille reilusti sepeliä 0,8mm joka suodattaa mahdolliset sadevedet j akyllä laattojen saumatkin päästää vedet suodattumaan.
Naapuri on taloyhtiön hallituksessa ja ei valittanut asiaa, mutta yksi toinen hallituksen jäsen alkoi valitella, että vesi menisi kivijalkaa jne.. Kaltevuutta piti valittajan miettiä vatupassilla jne.. Miten on..eikös tuo ole ihan ok tehty laatoitus ja mitkään vedet ei sinne taloon mene ja siellä on tehty lisäksi aikoinaan salaojitus. Pihalla oli ennen hiekka ja jonkinmoinen heikko nurmikko, jota ei edes nurmikonleikkurilla voinut ajaa, kun oli niin hiekkainen alue. Onko jotain kritereeitä tälläisen asian kanssa? Mielestäni saan laittaa betonilaatat ja mitään esteitä ei ole ja kyllä etupiha tuli hienoksi, eli taisi olal naapurikateutta ja jonkin hallituksen jäsenen pätemistä puuttua asiaan. Lupasivat ottaa yhteyttä isännöistijään? Mielestäni oman etupihan saa laatoittaa näin ja se ei tuota kenellekkään esteitä. Mielipiteitä?

8

3543

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Asuja

      Hallitukselta pitää olla lupa

    • ....,,,,

      Katsohan siitä yhtiöjärjestyksestä, onko sinulla todella oma piha!
      Silti tarvitset yhtiöltä luvan julkisivun puoln muutoksille.

    • Beonilaatoittaja

      Eihän kellään ole "omaa pihaa", mutta yleisesti rivitalon oven edustat esim oman olohuoneen ja keittiän ikkunan alla on ns. "omaa aluetta", jonne kukaan ei tuo polkupyöriään tai pihakalusteita tai tule istuskelemaan jne siihen toisen alueelle. Jokoaisella on "oma piha", jossa joku istuu rappusilla tai puutarhakalusteilla.
      Otin kuvaa ennen ja jälkeen ja kyllä muutos oli huomattava, kun rikkaruohoinen pieni alue muuttui betonilaatta alueeksi, jossa kahvipöytä ja muutama tuolia.

      • Laatanheittäjä

        Minulla samanlainen etupiharatkaisu, laitoin laatalle yli puolet 10X10m pihasta. Enkä kysellyt taloyhtiöltä lupia, koska meillä on sovittu, että jokainen voi laittaa pihansa mieleisekseen.
        Meillä on sokkelinvieruksiin laitettu rakennusvaiheessa karkea sepeli 50cm leveydeltä laudalla rajattuna, tähän en koskenut vaan aloitin laatan lautarajauksesta. Kaadoksi laitoin 1cm/1m, tämä on laatanvalmistajan antama ohjearvo, kaltevuus on niin vähäinen, että sitä ei silmämääräisesti huomaa.
        Pistä kaltevuus kohdilleen jos taloyhtiö rupeaa sitä vaatimaan, homma on helppo, otat vain laatat ylös 3m leveydeltä ja teet hienolla hiekalla kaadot.


    • Betonilaatoittaja

      No niin... Isännöitsijä kehui pihalaatoitusta ja kukaan ei vaatinut poistamaan, mutta hallitus määräsi että betonilaattoihin on tehtävä kallistusta?
      Kyselin ammattilaiselta asiaa (K-RAUTA KAUPPIAS) ja sieltä tuli vastaus, että TASAINEN laatoitus on parempi kuin "kaadolla".
      No kyse ei ole mistään vessan lattiasta, jossa kaivo..ja jos pihalla on suuri laatoitusalue, jossa kaivo voidaan kaatoa tehdä kaivoon, mutta tässä kyse vain 36 laatan alueesta, jossa suodatus kunnossa ja reunoilla mursketta reilusti, eli imeytys aiempaa parempi.

      Nyt pyysin hallitusta ottamaan selvää asiasta ja selvittämään asiaa, jotta eivät tee harkitsemattomia pääytöksiä.

      Useat asiantuntijat sanoneet ettei tälläisillä betonilaatoilla vesi tupaan tule ja nyt rankkasateiden aikaan ei ole ollut mitään ongelmaa, eli hallituksen ja isännöinnin tietämättömyys kyseessä.

      En hyväksynyt hallituksen vaatimuksia ja nyt odotan vastinetta asiaan, jossa saavat selvittää ammatilaisten tiedoilla ennen päätöksiä.

      Taloyhtiöön kaksi suunnittelee jo terassia rt piha-alueelleen eli aikamoinen pelin avaus.

      Hallituksen puheenjohtaja sai varoituksen, koska oli häirinnyt n klo 22:00 pihakokouksella ja tuottanut häiriötä asukkaille. Toki tälle hallituksen pj:lle muitakin rikkeitä lueteltiin, eli kerto mikä mies johtaa taloyhtiön hallitusta ..mut kohta yhtiökokous ja koitetaan saada muutosta, jotta pelleilyt loppuu.

    • Betonilaatoittaja

      Isännöinnin vastaus = Kaatoa laatoitukselle 2%= 3m pätkälle.
      Rankkasateet koetteli jo laatoitusta ja ei mitään hätää, eli
      Hallitus ja isännäinti vain teki hätäisen päätöksen asiaan ja nyt ei voi perua. 3m siis n. 0,5cm kaato. Nyt se vesi sit pääsee juoksemaan puolen sentin kaadolla..toki laatta imee, kuin sokeripala ja raot laatoituksessa..ei taida mitään virtausta tulla vaikka kaatoa olis 5cm.. että näin... Laatojen tarkistus heinäkuun loppuun aj jos kallellaan tai muutosta tarvitsee niin säädetään ja laitetaan kaatoa tuo 2%...näin meillä

    • Betonilaatoittaja

      Hallitus laittoin myös muutaman vuoden aikaiset laatat kunnostukseen, eli homma paisuu.. Ammattilainen kävi katsomassa pihaa ja totesi laatoituksen olevan kunnossa ja oikein tehty. Samalla huomattiin, että etuovenedessä on tullut valli, kun pihalla on kuljettu ja näin kaatoa on taloonpäin..myös ulko-ovi on "Montussa" Taloyhtiän isännöintimyänsi asian ja halusi hallituksen koolle ja palaveria..Hallitus kieltäytyi saapumasta palaveriin. Tässä alkaa olla huumori kaukana.. kun malaisjärjellä ei pärjätä.. Syy on että pihaa ei kuorita vallista, koska se maksaisi 200eur. Periaate on ettei mitään tehdä, mikä maksaa. mm Saunatilat lähes käyttökiellossa, kun on niin kauheess akunnossa.. homeine vuotanut katto..jne.. kukaan sinne ei uskalla suihkuun mennä.. Isännöitsijä vihja käyttökiellola, kun kyselin asiaa.. Kertonee taloyhtiöstä jotain..

    • Betonilaatoittaja

      Koska ammattimies totesi laatoituksen asiallisesti tehdyksi ja isännöitsijä rivienvälistä myönsi "taitaa olla näin", että pihassa on valii, jolloin etuovi jää monttuun ja halitus säästösyistä ei halua kuoria vallia (kulu 200eur) , jolloin koko etupiha ja betonilaatoitus olisi asianmukaisempi, mitä jo nyt on on paras että puretaan kaikki myös 3v sitten nyt "väärin" asennetut laatat, mutta hallitus saattaa muuttua ja koitetaan terveen hallituksen kanssa saada asia hoitoon. (nyt hallituksessa nuuka eläkeläinen ja työtön alkoholisti sekä yksi osakkeenomistaja joka käy töissä, muttei niinkään välitä taloyhtiön asioista vaan remppaaa omaa osakettaan) Taloytiössä myös saunatilat "suljettu" koska sinen ihminen ei voi mennä on senverran hurjassa kunnossa, kun hallitus säästää.. Pankkilaina ja saunatilat sitten kuntoon toivonmukaan, eli kaikki mikä maksaa ja olisi järkevää niin ei tehdä säästösyistä. Piha siis taloonpäin yhä kallellaan, koska on valli ja sauna odottaa remottia, jolloin sinnekkin voi vuosien jälkeen ilmestyä saunojia. Saunan aiempi kattovuoto mustana reikänä "puu palanut ajanmittaan" jne teettää kyllä työtä.. vesivaneri sinikolikiinnityksellä saunan lattiassa piikkaus putkivuodosta paikattuna jne.. Kuten yksi asukas sanoi..teet siten laatoituksen miten tahansa hallitus estää sen periaatteessakin...
      Rankat sateet olivat äskettäin ja katsottiin mikä on tilanne virtaako vesi taloon eli laatoituksessa vastavirtaan..eipä ongelmaa ollut ja mitään lammikko jäänyt jne.. hyvin tehty ja purettavaksi hallituksen järjettömyden takia. Onneksi on omakotiotalo itsellä ja 50 lattaa tuossa asensin ja hyvää tuli ja kiinteistöhuoltoni asentaa yhteen toiseen paikkaan betonilaatoitusta parhaillaan..eli näin..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      80
      4356
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      24
      2801
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2768
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      112
      2484
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2479
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      111
      2214
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      100
      2173
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      635
      2044
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1975
    10. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      34
      1908
    Aihe