Sairaalloinen mustasukkaisuus?

mustatsukat

Tarvitsisin hieman apua ja mielipiteitä mustasukkaisesta poikaystävästä. En enää tiedä mitä tehdä.
Poikaystäväni on todella mustasukkainen. Alussa hän vain huomautti jos joku toinen mies lähetti minulle tekstiviestin tai kirjoitti facebookissa, mutta nyt tilanne on karannut täysin käsistä, kun olemme asuneet yhdessä muutaman kuukauden.
Hän on alkanut lukea facebookkiani, viestejäni. Eräs ilta olin ajatellut yllättää hänet siivoamalla koko asunnon, vaihtamalla puhtaat lakanat, tiskaamalla yms. Kun hän tuli kotiin, huomasin hän vaihdetut lakanat ja alkoi syyttään mua että olin pettänyt häntä. Hän kiersi läpi koko asunnon, roskiksia myöten, ja löysi mielestään kaikenlaisia todisteita siitä, että joku oli ollut kanssani. Jopa tiskatut astiat olivat todiste, sillä olin tiskannut kaksi lautasta, kaksi kahvikuppia ja lasia. (söimme aamulla poikaystäväni kanssa ison aamupalan.) Verhot olivat alhaalla, sillä olin katsonut elokuvaa.
Muutama päivä tämän jälkeen sama juttu, hän löysi kaapista kaksi märkää juuri tiskattua lasia (joimme cocista edellisenä iltana kun katsoimme leffaa), hammasharjani oli märkä (söin päivällä valkosipulia......) ja hän haisteli mua ja totesi että hengitykseni haisee spermalle. (WHAT!!?)
Syytökset ovat naurettavia ja tää alkaa mennä jo liian pitkälle. En ikimaailmassa voisi tehdä mitään sellaista, en ikinä! Hän suuttuu, jos edes mainitsen jonkun miehen nimen. Mitä tahansa teen, se on aina väärin. En uskalla tehdä enää mitään, hän löytää aina jotain vaikka kuinka haluan vain hänen parastaan.
Tänää sanoin, että haluan puhua jonkun kanssa tilanteesta, sillä näin tämä ei voi jatkua. Hän suuttui aivan mielettömästi ja sanoi ettei asia kuulu muille.
En tiedä mitä voisin enää tehdä. Hän ei luota minuun. Mutta en ikinä voisi kuvitella eläväni ilman häntä.
Onko kellään vastaanvanlaista tilannetta ja neuvoja, mitä voisin tehdä?

29

3954

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tiedän...

      Kerro hänelle selvästi, että suhde päättyy, jos hän vielä kerrankin toimii vastaavalla tavalla. Totuus on kuitenkin se, että hän ei muutu. Pahenee vain, kuten olet jo huomannut. Varo tuota miestä! Seuraava askel on fyysinen väkivalta. Henkistä hän jo käyttää. Suosittelen eroa.

    • 5e7j678k

      No eroa ihmeessä.
      Tuo on oikeasti mielisairasta touhua.

      Itselläni oli mustasukkainen tyttöystävä jolla oli vähän samoja piirteitä, ja ne todellakin alkoivat miltei heti muutettuamme yhteen.
      Ei ihan noin sairasta ollut kuitenkaan.

      Sinänsä me emme tietenkään voi tietää mitä olet viestitellyt puhelimellasi tai facebookissa, mutta eivät ne silti tuollaiseen käytökseen oikeuta.

      Miehen käytös ei tule muuttumaan parempaan, siitä voit olla varma.

    • Ongelmat on jossain muualla kuin teidän suhteessa. Tarkoitan, että luultavasti mies on kokenut aiemmin sellaisia asioita, jotka ovat aiheuttaneet ylireagoinnin nykyisiin viattomiin, mutta samalta näyttäviin "vinkkeihin". Pelko petoksesta, oli sitten edellinen häntä pettänyt tai muuten petetty elämässä, hän ei ole käsitellyt asioita eikä ilmeisesti haluakaan, koska "asiat eivät muille kuulu".

      Et voi päättää toisen puolesta. Se on vähän niin, että terapiaan tai ulos. Et voi pakottaa toista ja jos toinen ei katso peiliin, ei mitään ole tehtävissä. Voit ajaa itsesi loppuun yrittämällä ja yrittämällä, mutta se päättyy enemmin tai myöhemmin - myöhemmin vielä huonommin.

    • - Eve 20

      Minulla on suhteessa täysin samanlainen ongelma! Miesystäväni tutkii aina viestejä, puheluita, facebookkia en edes uskalla enää aukaista kun olen hänenkanssaan koska hän tutkisi heti kaikki keille olen puhunut ja jos joku mies-puolinen ystäväni alkaa juttelemaan minulle hän suuttuu. Minulla ei myöskään saa olla miespuolisia ystäviä.. koska hänen mielestään he aina yrittävät minua. Rakastan omaa kultaani, mutten tiedä enää kohta mitä teen jos tämä vain pahenee.

      • hjlljh

        puhu miehelle ja kysy onko mustasukkaisuus ongelma hänelle. mikäli toteaa ettei ole mustis tai ettei ole ongelmaa kerro suoraan että joko terapia tai ero. tuo on jo sairaalloista ja siihen on puututtava jo miehesi vuoksi myös. hän varmasti kärsii siitä. jokin yhteiskunnassamme on vikana koska et varmasti ole ainoa etkä viimeinen. toivon että asia selviää vaikka se voi viedä pitkän ajan. jos vain sinä jaksat myös koska se tulee olemaan tuskallista. olen itse ollut mustasukkainen ja on vaikea purkaa se käytös itsestään.

    • muija54

      Ehkä on parempi jättää koko tyyppi. Ei tuo ole kunnioitusta ja rakastamista toista
      ihmistä kohtaan.Sanoisin, että sairaaloisen mustis. Ja tilanne voi pahentua
      vuosien kuluessa.Tee ehdottomasti tuosta loppu ja kerro hänelle, että se on
      sulle vaikeata sulattaa näitä ed.mainittuja asioita.Asenne pitää muuttua ja käytös
      tavat.

    • lio--

      Älä uhraa aikaasi enää tähän mieheen, se tulee vaan pahemmaksi.

    • ihmismielinen

      Tuskin miehesi tahallaan noita tunteita tuntee. Todennäköisintä on joku menneisyyden kokemus, pettymys... petetyksi tuleminen joka saa näkemään noita pieniä merkkejä ihan kaikessa.

      Puhun kokemuksesta.. Ennen ajattelin etten voisi sietää liian mustasukkaista (vähän pitää olla ;) ) naista enkä ymmärrä sellaista käytöstä vaan miten kävikään - yhtäkkiä MINÄ olen se joka on ihan liian mustasukkainen. Voi taivas!

      Jos rakastat miestäsi ja haluat yhä olla hänen kanssaan, miehen täytyy tiedostaa että hänellä on ongelma. Kun ongelma on tiedostettu voi paraneminen alkaa. Monille terapia on ihan liian iso juttu, mutta JOS IHMINEN HALUAA hän voi päästä noista tunteista puhumalla ja itse tutkiskelulla. Asiasta on myös paljon hyvää kirjallisuutta! Tärkeää on myös että tuet ja keskustelette asiasta yhdessä.

      Kyllä se siitä! :)

    • vink molemmille

      Käy vilkaisemassa väestöliiton sivuilta parisuhteesta ja mustasukkaisuudesta kirjoitetut jutut. Asiallista tekstiä, josta voi olla jopa hyötyä.

    • Lähe läiskiin heti

      kun vielä voit!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • Täti-ihminen

        Lähteminen ei ole se ratkaisu. Mies kärsii, auta sinä häntä. Älä vaikene noissa tilanteissa kun mustasukkaisuutta ilmenee, vaan antaudu perusteelliseen keskusteluun hänen kanssaan, sitä hän haluaa ja tarvitsee. Puhu vaikka tunteja asiasta todistaaksesi ettei ole syytä huoleen, huomaat että hän oppii luottamaan sinuun ja rakastamaan sinua vielä enemmän koska olit se joka näki hänen arpiensa taakse. Jos vain uhkaat että asiasta ei enää puhuta ja seuraavaksi jätät, luuletko että se helpottaa tilannetta. Mustasukkaisuus ei ole mikään sairaus vaan seuraus huonoista kokemuksista ja ehkä väärinkäsityksistä tässä teidänkin suhteessa. Puhu, puhu, puhu, mustasukkaisuus ei ole niin iso asia että sen takia kannattaa jättää muuten rakas ihminen taakseen.

      • sanon vaan
        Täti-ihminen kirjoitti:

        puhu puklle, olet siis sitä mieltä että,sairaalloinen mustasukkaisuus ei ole muka sairautta , tuo käytöshän hipoo jo mielipuolisuuden rajaa.
        Ainut joka tuossa voisi auttaa , on terapia, mutta tuskin tää junttipää sitä tajuaa hakea apua

      • itsesuojeluvaisto

        täti-ihminen!!!Tiiätkö et mustasukkaisuuss ei parane puhumalla.Samaa yritin minäkin ja varmaan moni on yrittänyt.Kun mustasukkaisuus menee yli rajojen se voi puhumalla hetkeksi poistua mutta se ei lähde ikinä pois.Siihen suurella todennäköisyydellä voi tulla lisäksi väkivalta ja silloin voi olla jo liian myöhäistä.On parasta vaan lähtee pois.Mulla kun meni miehen kaa niin pahaks et jouduin lapsen kaa menee turvakotiin ja oli kyseessä pelkät uhkailut.Tappoi meidän koiran ja seuraavaksi ois ollut mun ja /tai lapsen vuoro.Älkää hyvät naiset jääkö oottaan et se menee itestään ohi. Se ei mee.Se pahenee.

      • mustismies-76
        itsesuojeluvaisto kirjoitti:

        Ja höpö höpö. Olen ollut mustasukkainen, liiankin. Jopa vainoharhainen, neuroottinen. Puhumalla asiat halki, ymmärtämällä mistä tunteet tulevat, avoimuudella ja rehellisyydellä voi asiat selvittää.

        Jos sun mies on ollut yksi paskakasa niin ei se tarkoita että kaikki mustasukkaiset miehet olisivat. Älä vaan jaa paskaasi muille! Yhh.

      • Pyydä apua
        itsesuojeluvaisto kirjoitti:

        täti-ihminen!!!Tiiätkö et mustasukkaisuuss ei parane puhumalla.Samaa yritin minäkin ja varmaan moni on yrittänyt.Kun mustasukkaisuus menee yli rajojen se voi puhumalla hetkeksi poistua mutta se ei lähde ikinä pois.Siihen suurella todennäköisyydellä voi tulla lisäksi väkivalta ja silloin voi olla jo liian myöhäistä.On parasta vaan lähtee pois.Mulla kun meni miehen kaa niin pahaks et jouduin lapsen kaa menee turvakotiin ja oli kyseessä pelkät uhkailut.Tappoi meidän koiran ja seuraavaksi ois ollut mun ja /tai lapsen vuoro.Älkää hyvät naiset jääkö oottaan et se menee itestään ohi. Se ei mee.Se pahenee.

        Todellakin tuo on jo vaaralloisen sairasta, mutta alku on silkkaa huuhaata. Itse olen mustasukkainen poikaystävälleni koko ajan ilman syytä koska nuorena minun kaverini kohtelivat minua aina kaltoin ja lopulta aloin uskomaan kaikkia ihmisiä pahoiksi. Mitä enemmän poikaystäväni sanoo rakastavansa minua ja olevansa aina kanssani, olen alkanut luottamaan häneen yhä enemmän. Kun ihminen tiedostaa msutasukkaisuutensa, hän voi yrittää tehdä asialle jotain, mutta yksin se ei onnistu.

        Keskustele asiasta ammattiauttajan tai rakkaasi kanssa. Mustasukkaisuudelle on selitys ja kun sen saa kitkettyä pois ja itsekin uskoo sen olevan turhaa, ei se enää piinaa elämää niin pahasti. Molemmat joutuvat silloin toki uhraamaan elämässään jotain: Mustasukkainen joutuu hyväksymään ettei omista toista kokonaan ja toinen joutuu hyväksymään, ettei mustasukkaista saa kohdella kaltoin tai syrjivästi vaan tätä pitää tukea ja rakastaa.

        Tosin tietysti on olemassa mustasukkaisia ihmisiä, jotka uskovat olevansa oikeutettuja tekemään kaikkea pahaa ja satuttamaan toisia, koska heidän vainoharhaisuus satuttaa heitä. Silti ihmiset jotka tiedostavat asian ja haluavat muuttua on väärin vaan hylätä ja ruokkia tuota uskoa. Miltä se mustasukkaisesta tuntuu, kun uskoo toisen pettävän ja lopulta tämä vain pistää eron? "Tämä ei sitten kestänyt pettämistään niinpä päätti pistää poikki. Tiesin ettei tämä rakasta minua oikeasti vaan sitä jonka kanssa hän petti minua." Ja sitten kun ihmiset sanovat, että ei mustasukkainen ihminen siitä parane. Ei hän ansaitse rakkautta vaan joutuu elämään elämänsä yksin. Tuo on jo samanlainen väite, että tämän elämä on jo pilalla joten parempi vaan ottaa haulikko ja lopettaa tämä yksinolo, kun ei siitä pysty paranemaan.

        Koskaan ei ole väärin sanoa toiselle "apua." Sitä ei tule hävetä tai pelätä. Jos tämä merkitsee toiselle jotain, hän auttaa, mutta ihmistä ei voi auttaa, jos hän ei pyydä apua. Itsekin vihaan avunpyyntöä ja tunnen itseni heikoksi ja säälittäväksi jos pyydän apua, mutta kun viimein tajuaa ettei pysty tähän yksin ja miten tämä tunne on ottanut vallan, heikkona ja asian hyväksyneenä kietoiduin poikaystäväni syliin ja sanoin "auta minua." Siitä se paraneminen sitten lähti.

      • juokse äkkiä pois
        Täti-ihminen kirjoitti:

        Lähteminen ei ole se ratkaisu. Mies kärsii, auta sinä häntä. Älä vaikene noissa tilanteissa kun mustasukkaisuutta ilmenee, vaan antaudu perusteelliseen keskusteluun hänen kanssaan, sitä hän haluaa ja tarvitsee. Puhu vaikka tunteja asiasta todistaaksesi ettei ole syytä huoleen, huomaat että hän oppii luottamaan sinuun ja rakastamaan sinua vielä enemmän koska olit se joka näki hänen arpiensa taakse. Jos vain uhkaat että asiasta ei enää puhuta ja seuraavaksi jätät, luuletko että se helpottaa tilannetta. Mustasukkaisuus ei ole mikään sairaus vaan seuraus huonoista kokemuksista ja ehkä väärinkäsityksistä tässä teidänkin suhteessa. Puhu, puhu, puhu, mustasukkaisuus ei ole niin iso asia että sen takia kannattaa jättää muuten rakas ihminen taakseen.

        Ehdottomasti äkkiä juokse karkuun sitä miestä! Mä itse seurustelin 10 kk erittäin mustasukkaisen miehen kanssa joka oli ihan samanlainen. Löysi kans kaikkesta samanlailla todisteita että muka petän häntä. Hän myöns olevansa mustasukkainen mutta ei myöntänyt olevansa sairaanloisen mustasukkainen. Ja ilmoitti että hän on aina aiheesta mustassukkainen. Syy mun. (Esim. se etten vastannut puhelimeen kun hän soitti tai lähdin kauppaa ilmoittamatta hänelle) Asuimme onneksi eri osoitteissa joten pääsin häntä pakoon ja rauhaa.

        Mutta tosiaan... huorittelua alkaa jossain vaiheessa, et saa kulkea enää missään ilman häntä tai jos kuljet saat kotona mustasukkaisuus raivarit niskaan.
        sitten alkaa mustasukkaisuus raivareiden mukana tuleen tönimistä ja kiinni tarttumista. Lopulta ihan lyömistä ja mahd. kuristamista

        Samalla hän saattaa alkaa painostaan sua seksiin kanssaan silloinkin kun et halua käyttäen mustasukkaisuus raivarin pelkoasi hyväkseen. Jos et suostu tulee väite että petät ja siks ei omalle miehelle enää anneta. Lopulta tilanne voi mennä siihen että hän ottaa tahtomansa väkisin.

        Mä yritin ymmärtää.. ja keskustella asiasta oman exäni kanssa.. mutta ei se tuottanut tulosta koska hän ei mitenkään nähnyt itseään poikkeavan mustasukkaisena eikä hän mitenkään pystynyt omaa käytöstään kontrolloimaan.. Ylilyöntejä tuli neljä kertaa viikossa...

        se oli jatkuvaa tappelua.. ja todellakin paheni kokoajan. olin hänelle kuin huumetta. pakkomielle. Hänen piti olla seurassani kokoajan..silloin meni hyvin kun hän näki minut kokoajan ja pystyi seuraamaan mitä teen.

        Jos hetkenkin olin poissa hänen katseensa alta hänen epäilykset heräsivät ja alkoivat häntä kiusata... ja lopulta tuli väistämätön räjähdys piste. hän ei pystynyt epäilyjään ja milikuvitustaan pysäyttään ja kuvitteli olevansa oikeassa ja toimi mua kohtaan oikeutetuin perustein huonosti. Hän koko että OLIN häntä pettänyt ja toimi niin kuin hänen mielestään hänellä oli oikeus koska häntä oli kohdeltu väärin-

        Totuus oli toinen. Milloinkaan en pettänyt häntä mutta vaikka sitä kuinka vakuutin ei siitä ollut hyötyä. Vain valvonta kamerat asunnossani ja vaatteissani olisivat hänet saaneet uskomaan (eikä nekään edes ihan täysin koska aina oli jokin porsaanreikä jonka avulla hän käänsi asian siihen että olin sittenkin pettänyt)

        loppujen lopuksi päätin suhteen koska olin ihan loppu tilanteeseen.

      • 18+4
        itsesuojeluvaisto kirjoitti:

        täti-ihminen!!!Tiiätkö et mustasukkaisuuss ei parane puhumalla.Samaa yritin minäkin ja varmaan moni on yrittänyt.Kun mustasukkaisuus menee yli rajojen se voi puhumalla hetkeksi poistua mutta se ei lähde ikinä pois.Siihen suurella todennäköisyydellä voi tulla lisäksi väkivalta ja silloin voi olla jo liian myöhäistä.On parasta vaan lähtee pois.Mulla kun meni miehen kaa niin pahaks et jouduin lapsen kaa menee turvakotiin ja oli kyseessä pelkät uhkailut.Tappoi meidän koiran ja seuraavaksi ois ollut mun ja /tai lapsen vuoro.Älkää hyvät naiset jääkö oottaan et se menee itestään ohi. Se ei mee.Se pahenee.

        Samaa minäkin yritin edellisen miehen kanssa 10 v. Tarkoitan siis parantaa puhumalla, mut eihän siitä mitään tuu kun kyseessä on sairas ihminen. Hän keksi mitä uskomattomampia tarinoita joilla sitten selitti mulle hänen mustasuikkaisuuttaan. Yleensä minä olin käyttäytynyt väärin tai näyttänyt jotenkin omituiselta tai sanonut jotain omituista yms.

        AP:lle lähde ihmeessä vielä kun pääset.

      • häh
        sanon vaan kirjoitti:

        puhu puklle, olet siis sitä mieltä että,sairaalloinen mustasukkaisuus ei ole muka sairautta , tuo käytöshän hipoo jo mielipuolisuuden rajaa.
        Ainut joka tuossa voisi auttaa , on terapia, mutta tuskin tää junttipää sitä tajuaa hakea apua

        höpö höpö!! ei ole mikään sairaus.. te h.uoraajat vain verhoudutte sen taakse että saisitte jatkaa puuhianne! Syytätte sitte "sairaalloisen" mustasukkaiseksi, jos kumppani huomauttaa mieltään painavista asioista!!

      • Toinen pahvipää
        häh kirjoitti:

        höpö höpö!! ei ole mikään sairaus.. te h.uoraajat vain verhoudutte sen taakse että saisitte jatkaa puuhianne! Syytätte sitte "sairaalloisen" mustasukkaiseksi, jos kumppani huomauttaa mieltään painavista asioista!!

        Kyllä naiset ovat yhtä uskollisia kuin sinäkin.Kun rakastaa ei halua satuttaa toista ja jos on mustasukkainen haluaa apua(minä haluan) Sinä olet mustasukkainen. . Et luota naisiin ja se on sinun päässäsi se epäluottamus ei todellisuudessa. HERÄÄ PAHVIPÄÄ.Myönnä naisvihasi ja hae apua, se ei ole häpeä eikä uhkaa miehisyyttäsi. Olet varmaan hyvä tyyppi mutta naisvihasi tuhoaa sinut ellet hakeudu autettavaksi. TERAPEUTTEJA löytyy terveyskeskuksenkin kautta ja yksityiseltä puolelta eikun apua hakemaan onhan meitä sitten kaksi kahelia .

      • iloitkaa toisistanne
        Pyydä apua kirjoitti:

        Todellakin tuo on jo vaaralloisen sairasta, mutta alku on silkkaa huuhaata. Itse olen mustasukkainen poikaystävälleni koko ajan ilman syytä koska nuorena minun kaverini kohtelivat minua aina kaltoin ja lopulta aloin uskomaan kaikkia ihmisiä pahoiksi. Mitä enemmän poikaystäväni sanoo rakastavansa minua ja olevansa aina kanssani, olen alkanut luottamaan häneen yhä enemmän. Kun ihminen tiedostaa msutasukkaisuutensa, hän voi yrittää tehdä asialle jotain, mutta yksin se ei onnistu.

        Keskustele asiasta ammattiauttajan tai rakkaasi kanssa. Mustasukkaisuudelle on selitys ja kun sen saa kitkettyä pois ja itsekin uskoo sen olevan turhaa, ei se enää piinaa elämää niin pahasti. Molemmat joutuvat silloin toki uhraamaan elämässään jotain: Mustasukkainen joutuu hyväksymään ettei omista toista kokonaan ja toinen joutuu hyväksymään, ettei mustasukkaista saa kohdella kaltoin tai syrjivästi vaan tätä pitää tukea ja rakastaa.

        Tosin tietysti on olemassa mustasukkaisia ihmisiä, jotka uskovat olevansa oikeutettuja tekemään kaikkea pahaa ja satuttamaan toisia, koska heidän vainoharhaisuus satuttaa heitä. Silti ihmiset jotka tiedostavat asian ja haluavat muuttua on väärin vaan hylätä ja ruokkia tuota uskoa. Miltä se mustasukkaisesta tuntuu, kun uskoo toisen pettävän ja lopulta tämä vain pistää eron? "Tämä ei sitten kestänyt pettämistään niinpä päätti pistää poikki. Tiesin ettei tämä rakasta minua oikeasti vaan sitä jonka kanssa hän petti minua." Ja sitten kun ihmiset sanovat, että ei mustasukkainen ihminen siitä parane. Ei hän ansaitse rakkautta vaan joutuu elämään elämänsä yksin. Tuo on jo samanlainen väite, että tämän elämä on jo pilalla joten parempi vaan ottaa haulikko ja lopettaa tämä yksinolo, kun ei siitä pysty paranemaan.

        Koskaan ei ole väärin sanoa toiselle "apua." Sitä ei tule hävetä tai pelätä. Jos tämä merkitsee toiselle jotain, hän auttaa, mutta ihmistä ei voi auttaa, jos hän ei pyydä apua. Itsekin vihaan avunpyyntöä ja tunnen itseni heikoksi ja säälittäväksi jos pyydän apua, mutta kun viimein tajuaa ettei pysty tähän yksin ja miten tämä tunne on ottanut vallan, heikkona ja asian hyväksyneenä kietoiduin poikaystäväni syliin ja sanoin "auta minua." Siitä se paraneminen sitten lähti.

        Noin minäkin asian koen. RAKKAUS PARANTAA. Mutta harvalla on sitä niin paljon mitä mustasukkainen ihminen tarvii, eikä siitä voi toki syyttää jos ei jaksa niin ei.Minulla on 30 vuotta ollut rakastava tuki ja paranemista on tullut. Ei ihmistä pidä leimata huonoksi ,vaan tunteet tulee ottaa käsittelyyn ja parhaiten se käy terapiassa.Toivon paljon rakkautta ja voimia mustis pareille jokainen tomii sen mukaan minkä itse tuntee hyväksi.HAKEKAA APUA apua voi hakea myös kohteena oleva.

    • Nuuskija...

      Anna sille kenkää
      -
      Itse olen musta sukkainen mutta jotenkin se kiihoittaa seksuaalisesti...

    • muumi 38

      Mun ex-ukko oli vähän samanlainen.Asia on eri koska hän itse oli esim. viikon poissa ryyppäämässä,ei vastannut puheluihin,ja kun tuli kotiin rähjäisenä ja tutisevana alkoi syytökset.Hän vaan sattumalta ratkes juomaan eikä viittinyt vastata mut mitäs sä oot touhunnut?Onko panokavereita riittänyt ym.Töissä olin miesporukassa hän yritti mua saada lopettamaan työy.Kun tulin kotiin ja olin iloinen kysy et kukas duunikaveri suo kiksautti tänään.Itellään oli fritsuja joskus selkäkin täynnä,sanoi vaan et yhet jätkät teki pilaa,et kai sä luule rakas et oisin suo pettänyt.No lopussa ei kyl enää kiinnostanut pettikö vai ei.Mä olin loppuun asti uskollinen.teimme sopueron ja asumme eri kaupungeissa.Että tällasta mulla.Olimme naimisissa12v.

    • Sivusta seurannut

      Hankkiudu eroon HETI tosta kaverista. Siitä tulee painajainen, josta et pääse eroon, mitä pidemmälle tuo menee,....

    • apua tarvitseva

      voisin liittyä keskusteluun, samalla saatte auttaa minuakin. Minulla on tilanne missä mieheni on kieltänyt minulta osan kavereideni (miespuolisten) näkemisen, tutkii puhelintani salaa, haluaa nähdä facebook viestini, epäilee että poistan niitä, hän ei luota minuun. ja samalla minulle tulee tunne että pitääkö minunkin olla mustasukkainen, että tekeekö hän jotain sopimatonta? kun epäilee noin paljon. APUA!

      • manuela2

        Lähde vielä kun voit, itselläni aika lailla tismalleen samanlainen tilanne, joka asiassa exäni näki pettämistä. En saanut olla fb:ssa, ystävät jäivät pikku hiljaa ja mustasukkaisuus ja kontrollointi johtivat lopulta henkiseen väkivaltaan ja sitten tuli käsiksi käymiset. Kävimme terapiassa mutta ei auttanut. Muutin pois, koska olin niin ahdistunut ja peloissani. Muuton jälkeen oli hankalaa, kun hyvät muistot tunkivat ajatuksiini ja jopa uniini mutta järki voitti. Aikansa se ottaa mutta tuollainen suhde sairastuttaa mielen ja kroppa kärsii, kun alkaa väkivalta. Voithan ehdottaa terapiaa mutta jos käy käsiksi niin eka lyönnistä veke ja äkkiä! Voimia!

    • tarot711

      Mun neuvo on kanssa, että jätä se mies. Itse jätin täysin samanlaisesta käytöksestä ex-mieheni. Vaikka puhuimme asiasta tilanne vaan paheni. Mies etsi jatkuvasti todisteita epäilyilleen. Itse aloin varomaan käytöstäni ja sanomisiani. Kenenkään ei pidä alistua sellaiseen kohteluun.

    • fgh1

      Kuinkas tehdä tilanteessa, jossa minä mustasukkaisena haluaisin erota, mutta toinen ei halua.

    • Zhena

      Tuo on erittäin vaikea tilanne, mutta sinun täytyy päästä suhteesta ainakin minun mielestäni. Minä olen käynyt läpi 3 vuoden suhteen ( onneksi tajusin lähteä niinkin aikaisin) joka kuulosti tuolta, mutta siihen lisäksi vielä fyysinen väkivalta. Toisiaan rajukin sellainen. Minusta tuli suhteessa itsekin mustasukkainen.. Aloin epäillä, että hän itse selkäni takana touhuaa, kun kerran pitää "Kontrolloida" toisen tekemisiä ja kaikkea. No se selvisi kyllä myöhemmin, että hänellä oli ollut muutama yhden illan juttu suhteemme aikana.. Joista kuulin kaverilta.

      Onko sinulla ketään läheistä kenelle voit puhua? Ystävä, sisko..? Tiedän. Tälläinen ihminen saa itsestään riippuvaiseksi helposti olemalla täysi hirviö ja taas väliin aivan yltiöihana(niin minulla kävi) Siinä ajattelee vain, että se on ohi menevää, kyllä me selvitään ja hän varmasti lopettaa tuon. Älä kysy häneltä lupaa voitko kertoa jollekin. Jos tuntuu, että läheisimmille puhuminen on hankalaa niin ammattiapua löytyy. Jopa puhelimen päästä! Kenenkään ei kuulu kestää tuollaista henkistä nöyryytystä. Itsetunto siinä menee. Aloin itse kuvittelemaan, että olen syypää kaikkeen ja muutin itseäni. Pukeutumistani, hiustyyliä, puhetyyliä, laihdutin.. Kaikki vain siksi, että luulin hänen kohtelevan minua paremmin, jos olen "parempi" Huoh kylläpä siinä meni käsitys oikeasta ja väärästä sekaisin. Onneksi tajusin lähteä. Menin parhaan ystäväni kanssa hakemaan tavarani ja hänen miehensä oli mukana, ettei tämä hirviö uskalla tehdä mitään. Myöhemmin hänen ollessaan poissa hain loputkin ja palautin avaimen. Eli siitä selvisin helposti, mutta tietysti yli pääseminen kokonaan vei kyllä aikaa. Yritin uutta suhdetta, mutta alkoi aina ahdistamaan. Nyt löysin rinnalleni kumppanin jonka kanssa suhde on normaali. Alussa hän hämmentyi, kun olin niin säikky ja pelokas, mutta ajan kanssa sekin menee ohi :) Kun on tasavertainen suhde niin ei tarvitse kummankaan kytätä toisten tekemisiä eikä menoja. Ei tarvitse kysellä voiko mennä ensi viikonloppuna ulos kavereiden kanssa. Ilmoittaa vain, että olis sellasta tiedossa ja olen menossa. Eri asia, jos yhteistä on jo sovittu. Aluksi tämäkin kaikki on ollut outoa. Sekin, että saan nähdä kavereitani, pukeutua miten haluan, syödä mitä haluan ilman kommentteja siitä miten paljon tai mitä syön..Ja miksi joku tavara on pöydällä noin ja puhelin äänettömällä ja miksi sitä ja miksi tätä.. Saan nyt ylipäätään elää "vapaasti." Minusta välitetään sellaisena, kuin olen. Ja luottamus on tärkeintä!! Haluan kertoa sinulle vain tämän siksi, että tiedät parempaa olevan. Hän tuskin tuosta vain muuttuu. Ihminen joka käyttäytyy näin on itse sisältä jotenkin rikki ja pahasti. Joskus on parempi lähteä eikä yrittää jäädä parantamaan toista. Se on raskasta ja usein ei onnistu.

      Tarinani on erilainen, kuin sinun, mutta toivottavasti saat voimaa kertoa jollekin omasi.

      Itse kerroin parhaille luotettavimmille ystävilleni asiasta. Lopulta entisen mieheni äidille ja omille vanhemmilleni.

      Toivon sinulle kaikkea hyvää ja voimia irtautua suhteesta. Jokainen tekee tietysti lopullisen päätöksen itse.

    • Hyvä ihminen

      Oma isäni oli aivan samanlainen, eikä koskaan kyennyt muuttumaan.
      Oli äippä aina vieraissa kun vai jostakin löysi omasta mielestään syyn kuvitelmilleen!
      Kyllä siinä nyrkitkin heiluivat kun oikein mustasukkaisuuttaan pimahti. Haukkui myös kaikkia kavereitansa, vaikka kohdatessaan näitä oli kuin enkeli.
      Isä oli myös äärimmäisen narsistinen, eikä aidosta empatiasta ollut tietoakaan.
      Ei ollut tyytyväinen edes, siihen, että sai kaiken aina valmiiksi. Ruoat, juomansa,...
      Kaikkeen tapahtuneeseen tuntui aina löytyvän jokin ulkopuolinen syyllinen. Siis aivan kaikkeen. Ei hänessä mitään vikaa ollut. Hänhän oli täydellinen.

      Ja jos äiti sai töitä, aloitti tämä järjettömän ryyppyputken, ja kotona odotti työpäivänpäätteeksi sadismin ja mustasukkaisuuden yhdistelemä ihmisen irvikuva, jolle vain oma napa oli merkillinen elin, ja se lasi viinaa...

      Vainoharhaista ja aivan käsittämättömän sairasta, moinen mustasukkaisuus minusta. En vain kykene ymmärtämään, mikä saa ihmisen vajoamaan niin ****** alas??

      Olen itse yhä kokematon parisuhteissa, mutta sanoisin, että kannattaa jättää kyseinen viheltelijä pois elämästä. Eivät tuskin muutu parempaan päin. Veikaan, että suhteen edetessä alkaa nyrkit hötkyä ja se on sitten menoa maanpäälliseen helvettiin se.

      Uskoisin, että tuonlainen jo seurustellut ja kokenut nainen löytää kyllä varmasti parempaakin seuraa rinnalleen helposti, kun on sitä kokemusta jne.
      Toisin on itselläni.
      Olen ujo, kokenut karun lapsuuden, nähden paljon perheväkivaltaa, saanut parisuhteista ehkä siksi kielteisen kuvan...
      Ikääkin on jo 34 vuotta, mutta olen perin tottunut kulkemaan yksin, omia polkujani, niin asia ei aina jaksa mieltä painaa.

      Kyllä sitä välillä kaipaisi jotakin puristettavan ihanaa ja mukavaa naista syliinsä, jonka kanssa jakaa kaiken ja hengailla lämpimin mielin, vaikka hautaan asti...

      Tuttavat ja muutama ystävä jaksavat aina muistuttaa, miten naiset ovat hulluna minuun ja miten hyvältä oikeasi näytän, ja miten mukava ihmisenä olen,- mutta kun olen ujo ja nähnyt paljon parisuhteiden pimeää puolta - niin ei ole helppoa.
      Tunne on kuin jokin näkymätön muuri olisi kasvanut ympärilleni, enkä kykene murtamaan sitä. Olen kuin jotenkin haluton murtamaan tuota typerää muuria ympäriltäni.

      Olen myös laittanut merkille lukuisten todella viehättävien naisten lämpimät katseet. Sellaiset ihanat, kestävät katseet silmiin, hymyillen.
      Saan niistä valtavasti voimaa jatkaa tätä ikuiselta tuntuvaa yksinäistä tietäni, joten toivottavasti katseemme kohtaavat vastaisuudessakin!!

      Että tälläistä höpinää, tällä kertaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6070
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4167
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3372
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      3006
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      258
      2100
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1866
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1805
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1706
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1579
    Aihe