Olen korviani myöten ihastunut yhteen tyttöön, joka on minun kanssa kesätöissä. Ajattelen häntä joka päivä ja odotan vain hänen näkemistä. Hän on sellainen mukava tyttö ja hänellä on valloittava hymy.
Ongelmana on ujous. Minun on todella vaikea tutustua ihmisiin, kun en tiedä oikein mitä pitäisi kysyä jne. Uudessa koulussakaan en ole saannut yhtään uutta kunnon kaveria tämän takia. Hänen seurassa olo on kyllä oudon vapautunut, mutta ei silti oikeain sanoja tule suusta. Toki jotain, mutta on vain niin vaikeaa tehdä hänen kanssa tuttavuutta.
Miten onko joku muu ujo henkilö ollut joskus samassa tilanteessa? Oletteko saannet itseänne niskasta kiinni ja ruvenneet puhumaan. Miten on käynnyt?
ujous + ihastuminen=?
17
1238
Vastaukset
Olen ollut jonkun kerran samassa tilanteessa. Mutta en ole koskaan saanut tehtyä mitään.
Ei siinä auta kuin pakottaa itsensä toimimaan. Muuten päädyt vielä samanlaiseksi kokemattomaksi luuseriksi kuin minä, joka ei ole vielä 33 vuotiaanakaan ollut parisuhteessa.- kylsetästä
Itse olen kans todella ujo tai arka (kumpaa termiä nyt haluaa käyttää) tekemään aloitetta naisten suhteen, mutta sen voin sanoa että kannattaa kysyä, eipä jää sitten vaivaamaan ja tule sitä kauheaa tunnetta "että mitä jos"
- ei jää..
Mulla on aina ujous/arkuus ollut tosi paha naisten suhteen ja koskaan ei koulussa kukaan tyttö eikä täysi-ikäisenäkään kukaan nainen ole kertaakaan osoittanut mitään (positiivista) kiinnostusta minua kohtaan. Koulussa kyllä joitain kertoja kävi niin että jotkut tytöt nauroivat ja haukkuivat ulkonäköäni ja paskaltahan se tuntui. Sitä on vastakkaisen sukupuolen silmissä joko epäkiinnostavan näkymätön tai jos näkyvä niin silloinkin näemmä vastenmielinen inhotus.
Tuolta lapsuuden ja nuoruuden pohjalta ponnistaen on sitten aika kauhujentalo-kokemus mennä aloitetta tekemään vaikka itse olisikin kiinnostunut. Ja sitten kerran kävi niin että olin ja jostain kummasta onnistuin keräämään rohkeutta, että meninkin vaikka se oli niin prkl vaikeaa ja kiduttavaa, niin tapahtui tietysti se katastrofi: tuli täysi lyttäys, kamalat pakit haukkuineen ihastuksen kohteelta. Ja siitä se jo entisestään liian korkealla ollut kynnys nousi 100 kertaa korkeammalle.
Tuosta on jo vuosikausia aikaa, mutta siinä meni muutenkin aiemmista kokemuksista heikohkon omanarvontunnon rippeet ja se oli vika aloite jonka tein. Ehkä oli kyseisellä naisella jotain ongelmia tai mitä lie, mutta en ole tuosta toipunut, en vain tuon jälkeen enää kykene tekemään aloitetta yhdellekään naiselle. Ajattelen, että olen varmaankin kaikkien naisten silmissä aivan kamala ja vastenmielinen ja varmasti tulisi taas haukut jos menisin juttelemaan. Ja se, että yksikään nainen olisi kiinnostunut ja tulisi juttelemaan on suunnilleen yhtä todennäköistä kuin että satelliitti tippuu taivaalta oman kämpän katosta läpi.
Kyllä kai ujouden ja tällaisten paskakokemusten jälkeen lamaantuu, kyynistyy ja katkeroituu.. :(
- Ihastunut mutta ujo
Se on kyllä totta, että jos ei koskaan saa mitään positiivista reaktiota ihatuksen kohteilta, niin kyllä siinä jossain vaiheessa, masentuu ja katkeroituu eikä viitsi enää välttämättä yrittää. Oi kyse sitten miehestä tai naisesta. Helppoahan se on niiden sosiaalisten ja suosittujen ihmisten sanoa että "oma vika, jos ei kukaan kiinnostu", mutta kyllä se joskus voi johtua myös ympäristöstä (koulukiusaaminen, mitätöiminen), eikä ympäristöön yleensä varsinkaan peruskoulukikäisenä voi juurikaan vaikuttaa. Välillä tulee tunne, että joidenkin mielestä on aina vain oma vika, jos, on vielä aikuisena arka ja omaa huonon itsetunnon.
- Miina&Manu
Naispuolisena lohdutan että paljon on ihmisiä ketkä ei ole näistä suuna ja päänä olijoista kiinnostunut.
Itsekkin olen kaukana rohkeasta mutta niin se vaan oikea tyyppi löytyy kun on löytyäkseen jokaiselle.
Mielummin hiljaisemman pojan otan kun sen joka epävarmuuttaan näyttää sillä jonninjoutavalla meuhkaamisella.
Ollaan vaan rohkeasti oma itsemme niin asiat järjestyy kun sen aika on-vaikkakin tämä kuullostaa tosi utopialle mutta niin se on.Valitettavasti se "aika" ei koskaa koita kaikille. Jos se hiljainen poika ei ujouttaan pysty lähestymään ketään, niin miten hän voisi ketään löytää.
- ...
wlfwd kirjoitti:
Valitettavasti se "aika" ei koskaa koita kaikille. Jos se hiljainen poika ei ujouttaan pysty lähestymään ketään, niin miten hän voisi ketään löytää.
Ootko nettideittailua yrittänyt?
Ei naiset ole pelottavia, ne on ihan samanlaisia ihmisiä kuin miehetkin. Mikä voisi olla sinun mielestäsi pelottavinta, mitä voisi tapahtua, jos lähestyt naista? ... kirjoitti:
Ootko nettideittailua yrittänyt?
Ei naiset ole pelottavia, ne on ihan samanlaisia ihmisiä kuin miehetkin. Mikä voisi olla sinun mielestäsi pelottavinta, mitä voisi tapahtua, jos lähestyt naista?"Ootko nettideittailua yrittänyt?"
Olen, eikä se ole sen helpompaa, rima monella tosi korkealla. Eikä sille ainoalle ujoista pitävällekään kelvannut kokematon.
"Ei naiset ole pelottavia, ne on ihan samanlaisia ihmisiä kuin miehetkin."
No en ole yrittänyt lähestyä miehiäkään.
"Mikä voisi olla sinun mielestäsi pelottavinta, mitä voisi tapahtua, jos lähestyt naista?"
Sanojen katoaminen päästä.- -----
wlfwd kirjoitti:
"Ootko nettideittailua yrittänyt?"
Olen, eikä se ole sen helpompaa, rima monella tosi korkealla. Eikä sille ainoalle ujoista pitävällekään kelvannut kokematon.
"Ei naiset ole pelottavia, ne on ihan samanlaisia ihmisiä kuin miehetkin."
No en ole yrittänyt lähestyä miehiäkään.
"Mikä voisi olla sinun mielestäsi pelottavinta, mitä voisi tapahtua, jos lähestyt naista?"
Sanojen katoaminen päästä."Sanojen katoaminen päästä."
Ja mikähän tuossakaan olisi niin vakavaa? Ihan inhimillistä, ettei aina osaa sanoa mitään. Älä turhaan etukäteen panikoi, niin kyllä ne sanat sieltä jostakin tulee. Ja jos ei tule, niin ei sekään ole maailmanloppu. Harjoittelemalla noista sosiaalisista tilanteista selviää. - FG.
wlfwd kirjoitti:
"Ootko nettideittailua yrittänyt?"
Olen, eikä se ole sen helpompaa, rima monella tosi korkealla. Eikä sille ainoalle ujoista pitävällekään kelvannut kokematon.
"Ei naiset ole pelottavia, ne on ihan samanlaisia ihmisiä kuin miehetkin."
No en ole yrittänyt lähestyä miehiäkään.
"Mikä voisi olla sinun mielestäsi pelottavinta, mitä voisi tapahtua, jos lähestyt naista?"
Sanojen katoaminen päästä.Kasvata parransänki, hanki piilolinssit, käy parturissa leikkauttamassa miehekäs hiustyyli, pukeudu sopivan tyylikkäästi.
FG. kirjoitti:
Kasvata parransänki, hanki piilolinssit, käy parturissa leikkauttamassa miehekäs hiustyyli, pukeudu sopivan tyylikkäästi.
Sänki löytyy, piilareita en voi käyttää ja hiuksia en ole lyhentämässä (tosin tasoittamassa pitäisi käydä).
- tyttönen.....
1. Ala juttelemaan muille ihmisille töissä. Mene yhdessä lounaalle jne. Tämän myötä saat itsevarmuutta puhua ja vähitellen voit jutella myös tytölle. Harjoittele siis muiden kanssa ja karista turha ujous pois. Naura mukana vitseille jne. Ota kaverillinen ote, äläkä turhaan hermoile!
2. Lisää tyttö facebookiin kesätyön lopussa ja kerro että olisi kiva nähdä.;) - .....
Aina kun mä ihastun, niin mä alan ajatella sen tyypin huonoja puolia ja sillä tavalla pääsen ihastumisen tunteesta eroon. Myös aika auttaa.
Näin ujona naisena kun ei ole toivoakaan saada ketään, niin ne tunteet on vain parempi häivyttää. Ne rääväsuisimmat naiset vievät kaikki miehet. - pitkiä suhteita
Ei kai kukaan mies halua elämänkumppaniksi mykkää naista, miettikää millaista sen kanssa olisi elää parikymmentä vuotta.
- ....
Niinpä. Sellainen nalkuttava ja kälättävä akkahan se Suomalainen stereotypinen perusmuija on. :D
- ujo höpöttäjä
"Ei kai kukaan mies halua elämänkumppaniksi mykkää naista, miettikää millaista sen kanssa olisi elää parikymmentä vuotta."
Jos joku on ujo, ei tarkoita sitä, etteikö hän voisi pikku hiljaa rohkaistua sanomaan mitä ajattelee. Onhan se ihan normaalia, et ihastuksen kohteen kanssa voi varsinkin aluksi pää jumia ja ujostuttaa ihan helkkaristi. Tunteitaan ja ajatuksiaan voi myös ilmaista muutenkin kuin pelkästään sanomalla!!!!!!!!! - 2011
Ujous tosiaan voi olla esteenä parisuhteen muodostumiselle. Itse olen joskus ajatellut niin, että kortit jaetaan jo ylä-asteella. Ilmeisesti sen ikäisenä pitäisi hyvät sosiaaliset taidot pitäisi opetella silloin, kun myöhemmin se vaikeampaa. Tässä tosin mielestäni sitten voidaan ajatella juuri sitä, mitä nimimerkit "ei jää..
" ja "ihastunut mutta ujo" omissa viesteissään totesivat, että jos ei sen ikäisenä mistään ikinä tule positiivista palautetta, vaan sensijaan saatetaan jopa kiusata, niin kyllä jossain vaiheessa katkeroituu ja itsetunto heikkenee. Eli silloin vika ei todellakaan ole siinä ujossa ihmisessä vaan pikemminkin koulussa. Ne, ketkä eivät ole vastaavaa kokeneet, voivat ehkä olla eri mieltä. Mutta he eivät sitä asiaa tietenkään pysty tai halua ymmärtää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik103379MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681858Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61982Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33948Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768