Hei. Olen 13 vuotias poika pirkanmaalta. Olen alkanut miettiä, mikä minua vaivaa. Asun vanhempieni luona, jos heitä voi vanhemmiksi sanoa. Pelkään että sairastan jotain mielialahäiriötä mutta en ole varma. Silloin kun olen vaikkapa koulussa tai elokuvissa tai jossain minä olen se joka keksii kaikkea hullua. Nyt ne minun vähäiset kaverit ovat huomanneet minussa jotain outoa. Aina joskus kun meillä on hauskaa, niin minä muutun. Nämä tilanteet tuntuvat kuin unelta: näet kaiken mutta et päätä mistään. Muutun negatiiviseksi ja masentuneeksi, sanon suorastaan julmia asioita suoraan kavereilleni ilman kaunistelua. Sitten yhtäkkiä herään ja ihmettelen mikä kaikkia vaivaa. Olen hämmentynyt, olisi kiva jos joku vähän selittäisi edes jostain?
Onko minulla Bipo kireellä?
Tomokomo
4119
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Voisi olla skitsofrenian oiretta.
No" tämä Hanna" on oikeasti alan ammattilainen, joka työskenteee valtion virastossa nuorten parissa ja joka itse sattuu olemaan masennusta sairastava ja kaikkiaan viiden lapsen äiti. Nähnyt ja kokenut maailmassa kaikenlaista. Hyvä sinänsä, että suhtaudutte kriittisesti kaiken maailman" hannoihin". Voin toki keskustella myös tällä palstalla, mutta ajattelin, että se voi olla vaikeaa. Mutta oikeasti. Ihan vilpittömästi haluaisin auttaa ja tukea, jos vain voin ja osaan. Kaikki ihmiset eivät ole pahoja.
"Hannatäti" on oikeasti "HannuSetä", joka on siis peitenimi "Jammusedälle".
Ei siis kannata vastata kenellekkään henkilokohtaisesti, vaan syntyjä syviä voi pohdiskella julkisesti näillä palstoilla. Ensin nämä "haluan tietää sinusta enemmän" tyypit tulevat ystäviksi ja sitten he käyttävät uhriaan hyväksi.
Aah, viestini on näemmä poistettu. Miksihän se oli muka asiaton, jos pyysin ettei 13-vuotias NUORI ja ALAIKÄINEN aloittaja lähtisi tuosta noin vaan kirjoittelemaan tuntemattomalle ihmiselle, kun siitä ei tiedä, mitä hörhöjä täällä netissä liikkuu. Kyllä on ihmeellistä sakkia ylläpidossa, kun menee tuollaisen viestin poistamaan. Siinä ei ollut mitään törkeää tai kenenkään kunniaa loukkaavaa tekstiä. Anteeksi vaan kovasti, että tahdon suojella nuoria ties miltä.