Juoksijalle koira?

koirista kiinnostunu

Olen aikeissa hankkia jonakin päivänä koiran,ehkä jo parin vuoden päästä.Rodusta en ole kuitenkaan vielä päässyt päätökseen,vaikka se onkin aina välillä ollut täysin selvä.Alunperin minun oli tarkoitus hankkia nimenomaan joku pikkukoira,esim.toy-tai kääpiövillakoira,kääpiöpinseri,pieni portugalinpodengo tai venäjän kääpiökoira..

Nyt olen kuitenkin asunut kohta jo 2 vuotta omillani ja saman verran harrastanut juoksemista aktiivisesti.En ole ajatellut lopettaa harrastustani,ja sen vuoksi mielessäni onkin alkanut pyöriä ajatus siitä,josko voisin mahdollisesti tulevaisuudessa harrastaa juoksemista koirani kanssa..Suurin syy siihen on ehkä se,että ainakin tällä hetkellä koen,ettei minulla millään riittäisi vapaa-aika sekä koiralle että juoksuharrastukselleni erikseen.Tokihan koiran täytyy päästä myös tavallisille kävelylenkeille,ja varmaankin aamu-ja iltalenkit olisivat yleensä näitä tavallisia pissatuslenkkejä.Mutta päivälenkit voisivat sitten yleensä olla viikosta riippuen 3-4krt viikossa kunnon juoksulenkkejä (5-10km).

Ja siis tämän harrastukseni vuoksi olen alkanut kallistumaan sittenkin johonkin keskikokoiseen,pienehköön ja kevytrakenteiseen rotuun.Minulla ei kuitenkaan ole tällä hetkellä vielä aavistustakaan mikä tuo rotu voisi olla..Asettaako tällainen juoksuharrastus ylipäätään kovin suuria kriteerejä rotuvalinnan suhteen?Vai pystyykö käytännössä koira kuin koira juoksemaan tuon 10km putkeen,jos nyt näitä kääpiökoiria tai mitään hyvin raskasrakenteisia rotuja ei lasketa?Tokihan se edellyttää riittävää harjoitusta ja totuttelua,ja pentukoiraahan nyt ei tietenkään voi vielä juoksuttaa.

Muita kriteerejäni koiralle olisivat helppo koulutettavuus,ihmis-ja lapsiystävällisyys,ei herkkä haukkuinen eikä riistaviettinen.Mielellään myös sellainen rotu,joka ei vaadi hirveästi mitään aktiviteettiä,sillä en välttämättä tule harrastamaan koirani kanssa mitään sen kummempaa tämän juoksemisen lisäksi.Eli ihan seurakoira saisi olla,eikä kovin haastava rotu,vaikka koirista minulla onkin jo jonkin verran kokemusta,ja koulutukseen aion kyllä panostaa kunnolla.

Ulkonäöltään mielellään lyhytkarvainen,pienehkö ja kevytrakenteinen.Ja narttukoiran olen ajatellut ottaa.

Voisiko whippet olla kenties sopiva rotu minulle?Talvisin se kai vaatii kyllä jonkinlaista vaatetusta,enkä oikein tiedä voiko sitä niissä vaatteissa sitten kovasti juoksuttaa?Itsehän jouksen kyllä melkeinpä kelillä kuin kelillä,mutta en nyt ihan kovimmilla pakkasilla kuitenkaan.

Muita rotuehdotuksia?? :)

29

4758

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kääkkämamma

      Sanoisin että kääpiöpinseri sopii tuohon mainiosti, haukkuherkkyyden kanssa joutuu toki kouluttamaan. Jaksaa hyvin aikuisena tuollaisia lenkkejä kunhan lihaskunto on kuosissa :)

    • ppp30

      Whippet ei tee pitkiä lenkkejä pakkasella, vaikka muuten jaksaisikin. Dalmatiankoira olisi ideaali juoksukaveri, mutta kokonsa puolesta ilmeisesti liian suuri. Manchesterinterrieri? Parson?

    • Joobax

      Sanoisin että sellainen pitkän linjan noin polvenkorkuinen seropi vois olla sulle kaikkein paras. Ne on niiiin keskiarvokoiria monen asian suhteen. Yleisesti ottaen terveitä, hyväluontoisia, normihaukkuisia, normiturkkisia ja säyseitä :) Liikunnallisia mutta ei tarvii paljoo aktiviteetteja. Massaa siinä 15-20 kg. En siis tarkoita mitään rotu x rotu -miksejä vaan sellaisia ikiajoista lähtien sekarotuisia kyläpiskejä :)

    • pikajuoksija

      Olen kuullut että whippet ei ole kestävä pitkän matkan juoksija, vaan sprintteri eli nopea lyhyenmatkanjuoksija. En tiedä onko se sopiva pitkälle juoksulenkille mukaan.

    • koirallinenkin

      MItenkäs sen sanoisi. Ei se ole välttämättä koirala kokoa oltava. Meidän kuusikiloinen ja vähän yli juoksee reippaasti yli kympin fillarilenkit, ja nauttii joka askeleesta. Juoksee juoksuvauhtia todellakin vieläkin pidempään, jos vain itse jaksat. Ei tarvitse pukea, eikä muuten huolehtia. Kasvattaa kunnollisen talviturkinm enkä ole ikinä sitä vaatettanut. Kesäisin eiu tarvitse miettiä, miten se helteistä selviäisi. Ei vain kovimmilla helteillä fyysisiin rasituksiin hankkiuduta.

      Rotuja en osaa tuosta koirasta sanoa, veikkaisin, että on suomen pystykorvaa, mutta on siis selvästi paljon pienempi kooltaan.

      Juoksemista rakastavia koiria on paljon. Ja joku 5-1o kilometriä ei lähtökohtaisesti ole juuri mitään koiralle, joka on saanut alusta asti kuntoaan rakentaa. Melkein mikä vaan koira (poislukien tosiaan ne raskasrakenteisimmat ja kaikkein kääpiöimmät) tuollaisia matkoja juoksevat. Luonteenlaadultaan saavat olla ehkä aktiivisempia ja toiminnanhaluisempia. Katsele terveyttä. Katsele sellaista tervettä rakennetta. Mieti luonnetta. Rotuja on todella paljon.

      Riistavietti ei ole ongelma, jos koiran saat hallintaasi. Niitäkin on monenlaisia. Esimerkiksi spanielit toimivat todella lyhyellä säteellä luontaisesti, eivät ne lähde kauas- Paimenkoirat voisivat olla myöskin sopivia.

      Katsele sellaisia rotuja, joilla on karvaa. Pitkäkarva ei tarkoita aina hankalaa hoitoisuutta, esi merkiksi pitkäkarvainen collie on turkiltaan todella helppohoitoinen. Oikeasti. Toki se tuo kuraa´, mutta ei takkuunnu, jos karvan laatu on kunnollinen, etäkä pilaa sitä jatkuvalla harjaamisella :D

      Katsasta mysökin pumia ja mudia, sekä kroatianpaimenkoiraa. Saatavuus voi tosin olla heikkoa aika ajoin. Tanskalais-ruotsalainen pihakoira on myöskin aika kiva. Terriereistäkin löytyy moneen menoon :D

    • Ei whippet

      Whippet on nimenomaan sprinttikoira, ei sovellu canicrossiin. Et sitäpaitsi pysyisi millään juoksevan whippetin vauhdissa, ne juoksevat nopeimmillaan lähemmäs 60km/h.

      Jos kilpaileminen kiinnostaa ja todella haluat pärjätä lajissa, saksanseisojat ovat hyvä valinta. Jos et halua huipulle, käy käytännössä lähestulkoon mikä vaan rotu, kunhan se on kevytrakenteinen eikä mikään lyttykuono (hengitysongelmia). Ihan hyvin käy tuo jonkun ehdottama kääpiöpinserikin, tai "normi" pinseri. Lähestulkoon koira kun koira pystyy juoksemaan 10 kilometria yhtä soittoa.

      • Ei whippet

        Unohtui sanoa, että itselläni on juoksukaverina saksanpaimenkoira, on sopivan hidas minun vauhtiini, mutta riittävän kestävä. Jos tälllaiseen isoon koiraan päädyt, pitää luusto ehdottomasti kuvata ennen juoksun aloittamista.


    • koettu.

      Espanjanvesikoira. Koko sopiva, hihna kulkee sun polven korkeudella, eti kompastele juostessa mikä voisi olla tosi hankalaa. Oppivainen, tottuu että juostessa pätee eri säännöt kuin kävellessä - esim. ei pysähdytä yhtäkkiä.
      Sen voi pitää lyhytkarvaisena, mutta antaa talvella vähän kasvaa niin ei tarvi vaatteiden kanssa tuhrata. Turkki menee pienelle kiharalle, saa olla muutaman sentin mittainen ennen kuin 'lyhytturkkisen' ulkonäkö (jos ulkonäkö nyt voi olla kriteeri.. ) häipyy.
      Ja jaksavat juosta omaa raviaan, oon tehnyt 10 km ja ylikin lenkkejä monta viikossa.

    • ap.

      Kiitokset kaikille asiantuntevista vastauksista ja hyvistä ehdotuksista! :) Tuota kääpiöpinseriä/pinseriä olen kyllä harkinnut,mutta vähän tuo koulutettavuus vain vielä mietityttää,kun ei kuulemma ole tuon herkkähaukkuisuuden lisäksi muutenkaan välttämättä sieltä helpoimmasta päästä..Kokonsa ja ulkonäkönsä puolesta kyllä miellyttäisi kovastikin,mutta sehän nyt ei ole se ratkaisevin tekijä :)

      Tuohon manchesterinterrieriin en ole aiemmin tainnut tutustuakaan,mutta mitä nyt netistä äsken vähän lukaisin,niin vaikuttaisi olevan kyllä luonteeltaan aikalailla samaa luokkaa kuin pinserit.. :/

      Kyllähän tuo parsonrussellinterrieri samoin kuin vaikka jackrussellinterrieri voisi myös olla kokonsa ja ulkonäkönsä puolesta kiva rotu,mutta koiran luonne ja ominaisuudet eivät kuitenkaan vastaa ihan sitä mitä toivon :/

      Sekarotuinenkin on kyllä kieltämättä käynyt myös välillä mielessä,enkä nyt sitä vaihtoehtoakaan ole vielä täysin pois sulkenut :) Pitäisi vain sitten pennun vanhemmat olla hyvin tiedossa,ja mielellään myös kaikki rodut mitä niissä on,jotta osaisi edes vähän kokoa ennustaa :) Mutta ehkä nyt katselen vielä näitä rotukoiria,kun mieluummin ottaisin kuitenkin paperillisen koiran,ihan vain taustojen varmistamiseksi.

      En ole ajatellut alkaa harrastaa koiran kanssa juoksemista kilpailumielessä,vaikka itse kisoissa käynkin.Koira tulisi siis ihan vain treenikaveriksi lenkeille :) Vaikka eihän sitä koskaan tiedä,vaikka sitä canicrossia vielä innostuisikin koiran kanssa harrastamaan :) Mutta siinä kyllä taitavat menestyä lähinnä jotkut tietyt,isokokoisemmat rodut,joita en ole edes harkinnut ottavani..

      Kovin pitkäkarvasta koiraa,kuten collieta en vain muuten halua,ja se menisi kyllä jo kokonsakin puolesta liian suureksi..Harkinnassani on myös keskikokoinen villakoira,vaikka mieluummin ottaisin kyllä kääpiön..

      Mutta tuo whippet ei nyt sitten taida ainakaan minulle soveltua,vaikka muuten olisi kyllä voinut olla kiva vaihtoehto.

      • Joobax

        Sekarotuisella tarkoitan nyt sellaista koiraa, joka on niin pitkään ollut sekarotuinen että siitä on tullut "rotu", eikä kellään ole enää hajuakaan, mistä roduista koira on saanut alkunsa ;)

        Canicross-kisoissa enemmän merkitsee ihmisen kunto kuin koiran koko. Toki mitä suurempi ja voimakkaampi koira on, sitä enemmän siitä on juoksussa apua ihmiselle, mutta aina lopputulos on kiinni ihmisestä.

        Rotukoirista kannattaa tutustua näihin tanskalais-ruotsalaisiin pihakoiriin. Niillä on mahdollisuus kovaan kuntoon, ovat pieniä ja helppoja koiria terveitä. Sopii myös canicrossiin ja moneen muuhunkin harrastukseen, koska ovat melko nopeita ja ketteriä, mutta ne ovat tyytyväisiä pelkällä peruslenkitykselläkin. Talvella tarvii pukea, jos tosi kylmä. *wink wink* Kaarinan Tuorlassa on iso tapahtuma 29.7 ;)


      • Ek. C.

        Kääpiöpinseri on helppo kouluttaa kunhan ei anna koiran huiputtaa itseään, on nimittäin erittäin älykäs :)
        Itse halusin kääpiöpinserin nimenomaan harrastukseen ja tarkan metsästyksen jälkeen löytyi kasvattaja joka kasvatustyössään tähtää koirien treenikestävyyteen ja hyvähermoisuuteen hyvän luonteen lisäksi. Sain ihanan koiran joka soveltuu kaikenmoisiin harrastuksiin, koiratanssi, agility, toko, pyöräily ja näyttelyt kuuluu meidän elämään :)
        Kasvattaja on Pinserella's kennelnimellä toimiva, ei tuota usein ja koirat kysyttyjä joten jos sieltä ottaa saa varautua jonotuslistaan. Älä usko vain minun sanaani, tutustu itse kasvatteihin jossain näyttelyllä :)
        Pinserin olen kuullut olevan pienempää rotumuotoaan jääräpäisempi, mutta en omaa juurikaan omakohtaista kokemusta niistä.
        Olen koirani myötä täysin rakastunut tähän rotuun, toinen samanrotuinen samalta kasvattajalta onkin tulossa pian.

        Onnea perheenjäsenen ja harrastuskaverin metsästykseen!


      • ap.
        Joobax kirjoitti:

        Sekarotuisella tarkoitan nyt sellaista koiraa, joka on niin pitkään ollut sekarotuinen että siitä on tullut "rotu", eikä kellään ole enää hajuakaan, mistä roduista koira on saanut alkunsa ;)

        Canicross-kisoissa enemmän merkitsee ihmisen kunto kuin koiran koko. Toki mitä suurempi ja voimakkaampi koira on, sitä enemmän siitä on juoksussa apua ihmiselle, mutta aina lopputulos on kiinni ihmisestä.

        Rotukoirista kannattaa tutustua näihin tanskalais-ruotsalaisiin pihakoiriin. Niillä on mahdollisuus kovaan kuntoon, ovat pieniä ja helppoja koiria terveitä. Sopii myös canicrossiin ja moneen muuhunkin harrastukseen, koska ovat melko nopeita ja ketteriä, mutta ne ovat tyytyväisiä pelkällä peruslenkitykselläkin. Talvella tarvii pukea, jos tosi kylmä. *wink wink* Kaarinan Tuorlassa on iso tapahtuma 29.7 ;)

        Tuo tanskalais-ruotsalainen pihakoira voisi kyllä juuri olla se etsimäni rotu! :) Täytyykin perehtyä vielä enemmän kyseiseen rotuun,kiitos vinkistä! :)


    • cirneco haaveena

      Cirnecoon kannattaa tutustua. Luin jostakin että se sopii myös juoksukaveriksii lenkille. Itselläni pyörii tämä rotu koko ajan mielessä ja tarkpitus on päästä tutustumaan jossain niihin luonmossa.

    • Dalmista kannatan

      Dalmis on meillä juoksukaverina.Karva helppohoitoinen.Ihmisystävällinen ja riistaviettiä ei ole.Meidän koira ei paljoa hauku.Rakenteeltaan kevyt ja tykkää juosta.Mitään canicrossia ei kilpailumielessä harrasteta,mutta juoksee päivittäin 5-10 km.Nartut yleensä selkeästi pienempiä kuin urokset.

    • whippetin omistaja

      Whippet kyllä soveltuu juoksulenkeillekkin, ihan näin korjatakseni tuon. Tietysti sprinttaamaan pitää päästä, mutta ai että miten on koira innoissaan kun pääsee juoksemaan omistajan rinnalla niin rullaluistellessa kuin juostessakin. ;) Ja rullaluistimilla omistajasta on hieman vastustakin! Ja ollaan me canicrossiakin harrastettu, että ei sillä - tietty vetohalukkuus on yksilöstä kiinni, mutta juoksemisesta luulisi jokaisen tykkäävän.

      Kannattaa hankkia koira perusterveestä rodusta, jonka luusto kestää juoksemisen ja lonkat yms. ovat tilastollisesti kunnossa! Dalmista, labbista yms. en siis suosittelisi.

      Pentuna koiran kanssa ei kannata vielä juosta, vaan pennun pitäisi saada itse touhuta ja puuhata omaan tahtiinsa, joten juoksutreenit aloitetaan vasta vanhemmalla iällä. Koiralle on myös parempi juosta pehmeillä teillä kuten ihmisellekkin, joten jos läheltä löytyy metsä- tai hiekkateitä niin ne on kaikista parhaita.

    • monacoko

      miks te ette tajuu?

    • Husky?

      Miten olisi vanha kunnon siperianhusky :) Takuuvarmasti jaksaa juosta ja kestää helposti pakkaset.

    • -ei lenkkikaveriksi!

      Tosin kuin monet luulevat ei koiran lenkitys saa olla sen juoksuttamista. Vaan hitaasti kulkemista niin että koira saa haistella. Hajumaailma on koiralle se tärkein juttu. Ja tietenkin sen on ehdittävä tehdä tarpeensa.

      • ja hhöpsis

        Kai aloittaja sen tietää, että koiran tarvitsee päästä tekemään tarpeensakin. Mutta aika harva nykyään tarjoaa koiralle juostenkin lenkkejä. Lihotat koirasi kuoliaaksi ja aiheutat sille stressiä, jos pelkästään kävelytät sitä rauhaisaa vauhtia vierelläsi. Koiraa täytyy juoksuttaakin.

        Ja WHIPPETISTÄ muille tiedoksi!!! Se jaksaa vaikka kuinka pitkiä juoksulenkkejä kovassakin vauhdissa. Whippet saa rusakonkin melko helposti kiinni, joten tuskin se ennen ihmistä väsyy, varsinkaan kun on paljon nopeampi ja ketterämpi. Minun isoäidilläni oli joskus whippet ja juoksutin sitä pyörän vierellä usein pitkiä matkoja ja kovaa vauhtia. Ihmeellisen kestävä se oli, aivan kuin se tekisi joka askeleen välissä vuorokauden lepotauon. Muut kauhistelivat, kun juoksutin sitä niin valtavasti pyörän vierellä, mutta minä kauhistelin sitä, kun minkään lainen juoksuttaminen ei vaikuttanut sille riittävän :-D Whippet on loistava lenkkikaveri kenelle tahansa!

        Aloittaja, hommaa vain whippet, jos se on mieleisesi rotu :-)


    • ojuh

      Itselleni tulisi mieleen tanskalaisruotsalainen pihakoira. Hieman helpompi koulutettavuus kuin pinsereillä ja terriereillä.

      Täytyy oma kohtaisesti sanoa, että mikäli päädyt johonkin paimenkoira -rotuun, totuta se heti ihan pienestä juoksemaan vierellä, sillä itse aloin vasta nyt juosta koirani kanssa ja kappas, paimennus vietti iskee päälle, yrittää näykkiä nilkoista juostessani. Mutta joo, oli nyt hiukan asian vierestä, toivottavasti löydät sopivan ! :)

      • ojuh

        Oho, tanskalaisruotsalaista pihakoiraa olikin jo ehdotettu... Noh varmaan olisi aika sopiva kun monikin ehdottaa... :P


    • hanki se whippet!

      Minusta kunkin kannattaa hommata juuri se oma mielirotunsa, jos se vain on itselleen sopiva. Aloittajalle sopisi siinä suhteessa mielestäni whippet. Vaikka joidenkin mielestä parempiakin rotuja löytyisi, niin minusta on mukavaa, jos kukin saa oman haaveensa mahdollisimman täyteen ja hankittua sen lempirotunsa, kunhan se vain on sopiva rotu itselleen. Aloittajan kannattaa siksi hommata whippet :-)

    • Toyvillis,

      Aika vääriä rotuja juoksija havittelee itselleen, ei monetkaan pienet kääpiörodut halua juosta. Osta vähän isompi koira.

      • heko hekko

        Siksi niistä kääpiörotuisista koirista tulee niin ärhäköitä, kun niiden temperamenttia ja "liikunnantarvetta" vähätellään.


    • Mites ois dalmis

      Ei vähätellä liikunnantarvetta, itellä on kolme kääpiökoiraa jotka saavat lenkkeilyä 3-4 tuntia päivässä ja suurimman osan vapaana. Mutta yksikään niistä ei nauttisi juoksulenkeistä.

      • Anonyymi

        Missä pidät niitä vapaana?


    • Pinskutus

      Käyhän valhakkourheilijoiden sivulla katsomassa - rotu kuin rotu sopii canicrossiin, myös whippet :)
      Kääpiöpinseri ei ole kääpiörotu sinänsä, ja on loistava vaihtoehto juoksijalle. Kuin myös keskipinseri ja todellakin moni muu mainitsemistasikin.

    • Anonyymi

      Mihin rotuun aloittaja pääty?

    • Anonyymi

      Jospa ne harrastukset ja koiran lenkittäminen pidettäisiin erillään? Ja kauppareissutkin erillään koiran lenkittämisestä. Ei ole kellekään kiva että joka kaupan oven edessä on poikittain pari koiraa ja lenkkipoluilla/kaduilla juoksentelee ihmisiä koirineen, täysin piittaamatta muista. Tai että pyörällä ajaen lenkitetään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      71
      3309
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      558
      3117
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      38
      2563
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2032
    5. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      310
      1842
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1835
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      10
      1702
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      121
      1383
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1241
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1228
    Aihe