"Tutkimuksessa osoitettiin, että melanokortiini-hormoni estää aivoja tuntemasta mielihyvää. Melanokortiinin pitoisuudet nousevat stressin aikana ja ne ovat pysyvästi koholla masennuksessa."
http://www.hs.fi/ulkomaat/Tutkijat selvittivät minne masentuneen mielihyvä katoaa/a1305582710889
http://www.hs.fi/ulkomaat/Tutkijat selvittivät minne masentuneen mielihyvä katoaa/a1305582710889
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei ole varmasti olemassa yhtä ainoaa biokemiallista syytä tai korrelaatiota. Eiköhän tästä kuitenkin saada taas uusi "ihmelääke", joka pari- tai kolmekymmentä vuotta markkinoille tulon jälkeen taas todetaanki varsin kauheaksi huumeen kaltaiseksi aineeksi joka jälleen kerran ehti ennen tämän hoksaamista sekoittaa jo miljoonien päät ja elimistön, ehkä jopa pistäen monen ihmisen elämän psyykkisesti ja fyysisesti paljon huonompaan jamaan kuin mitä se olisi ollut ilman psyykenlääkkeitä.
Tarkoitus on lääkeyhtiöillä varmasti ihan hyvä, vaikkakin rahan kiilto silmissä.
Aina tällaisen uuden aineen käyttöön oton yhteydessä lääkäreillä pitäisi melkeinpä olla lakisääteinen velvollisuus todeta potilaille, että nyt kokeiltaisiin jotain sellaista ainetta minkä vaikutuksia ei täysin tarkkaan tunneta.
Ikävä kyllä, psykiatriset potilaat ovat stigmatisoituja jopa lääketieteellisessä tutkimuksessakin. Esimerkiksi uusilel syöpähoidoille tavataan tehdä tutkimuksia, joissa uutta hoitoa verrataan johonkin vanhaan hoitoon tai plaseboon, ja katsotaan sitten miten ryhmät voivat useamman vuoden kuluttua. Valitettavasti, mielenterveysasioissa ei ihan yhtä järjestelmällisesti lääkkeiden tehoa tai tehottomututa tutkita, vaan vedotaan "eettisyyteen" eli siihen, että olisi julmaa antaa joillekin potilailel plaseboa tai vanhaa hoitoa, kun on olemassa uusia ja tehokkaampiakin hoitomuotoja. Selvää vilunkipeliähän tämä. Psykiatrisia potilaita syrjitään jopa tutkimustyössä.
Ihan hirveitä nuo artikkelissa selostetut eläinkokeet! En pysty edes sanomaan, mitä ajattelen lääketeollisuuden iljettävyydestä, kun laatusanat loppuvat kesken.
No voi höpön pöpö. Hiriä on tutkittu ja sitten arvostellaan toisten hiirikokeita.
Ja Nature -lehti ja Science .lehden ohella sellainen julkaisu, jossa kaikki biologisen psykiatrian ja geenitutkimuksen pöllöimmötkin ja surkeimmin tutkitut jutun menevät läpi.
Itse olen sitä mieltä, että jotain se masennus saa aivossakin aikaan. Itse olen nyt sairastanut masennusta kolme vuotta ja kyllä se masennus minulla vaikuttaa myös fyysisellä tasolla. Paluuta entiseen ei ole, esimerkiksi muisti ja keskittymiskyky on huonontunut ehkäpä pysyvästi.
Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus - masennuksen hoitoon tarvitaan terapiaa ja tarvittaessa oikeanlaista lääkehoitoa. Nykyiset masennuslääkkeet eivät ole tarpeeksi tehokkaita, jotta tuo lääke puoli saataisiin kuntoon.
Samaa mieltä. Masennus ei ole mitään muuta kuin stressiä joka jää päälle. Stressi on luonnollinen olotila - väliaikaisesti. Se auttaa ihmisiä toimimaan tehokkaasti paineen alla. Mutta kun se jatkuu ja jatkuu (ulkoisista tai sisäisistä syistä) niin se aiheuttaa vaurioita aivoihin. Stressi on myrkkyä ihmisen koko kropalle. YLE:ltä tuli aikanaan dokumentti joka kertoi kehon ja mielen yhteydestä sairauksissa. Siinä kävi ilmi miten valtava vaikutus ihmisen ajattelulla on fyysiseen hyvinvointiin. Ja kuinka stressi on vastuussa suuresta osasta ihmisten fyysisiä vaivoja. Joku lääkäri sanoi, että lähes kaikki lääkärissä käynnit selittyvät stressillä - se aiheuttaa lihassärkyjä, univaikuksia, seksuaalinen suorityskyky häiriintyy, ruansulatus sekoaa jne. Lista on loputon.
Olen ollut masentunut nyt jotain kahdeksan vuotta. Muisti on surkea, samoin keskittymiskyky ja muutenkin tunnen itseni idiootiksi. En ollut tällainen ennen. Mitään uutta en opi joten koulut jäi kesken. Usein huomaan istuvani ihan rauhassa omassa kotonani, kaikki on ok ja pulssi on silti korkealla ja kun tarkkailen kehoani, huomaa miten jäykkänä olen, aivan ilmiselvästi stressaantuneena ilman mitään syytä.
Usein kiistellään siitä, mikä masennuksen aiheuttaa. Itse en edes välitä enää. Alkoipa se mistä tahansa, uskon että tässä vaiheessa kyse on henkisestä JA fyysisestä ongelmasta. Henkinen on sitä, että vuosien saatossa haitalliset ajatusmallit ovat juurtuneet niin pirun syvään että niitä ei ihan yhtäkkiä aleta muuttamaan positiivisella asenteella. Toinen on se, että olen varma että aivokemiani on epänormaali. Ehkä se ei ollut sitä alussa, mutta vuosikausia ahdistuneena ei voi tehdä hyvää. Lisätään tähän vielä se että masennuksne takia elämäntapani ovat suht epäterveelliset, mikä pahentaa tietenkin kaikkea.
Uskon, että parantuminen on ainakin teoriassa mahdollista. Paluuta ei ole siihen millainen olin ennen masennusta, tosin en edes muista siitä paljoa. Normaaliksi minusta ei koskaan ole. Mutta voisin elää kohtuullista elämää ilman tätä helvettiä.
Tämä siis teoriassa. Käytännössä olen jo luovuttanut. Lääkkeet eivät ole auttaneet. Terapiakaan ei ole toiminut oikein. Vaatisi vuosien, ehkä vuosikymmenten kovaa työtä alkaa parantua ja suoraan sanoen en jaksa. Ennen kaikkea en jaksa uskoa ja toivoa koska pudotus on aina niin kova.
Voi *aatana mitä löysäilyä! Tuollainen ei ole mitään muuta kuin saamattomuutta ja suoranaista laiskuutta! "Voi voi, tämä tuntuu aiheuttavan minulle ahdistusta, voi kauhiaa, en voi tehdä mitään!"
Ahdistus- ja mielialan laskut kuuluvat jokapäiväiseen elämään aivan samalla tavoin kuin ne kuuluu alkoholin huuruisiin pikujouluihin! Vastakohtien laki sanoo, että aina mielen kohoamista seuraa mielialan lasku JOSSAKIN VAIHEESSA! Et voi välttyä tältä, se on luonnonlaki! Jotkut vain ovat sen verta ryhdikkäitä, että menevät lävitse laskuista ja nousuista sen kummemmin niihin takertumatta!
Tuo on silkkaa löysyyttä eikä mitään "masennusta"! Koita nyt hyvä ihminen sanoa itsellesi, että ahdistus ja mielialan laskut kuuluvat elämään aivan kuin vuoristorata-ajeluun kuuluu myös ylös nouseminen huimaa ja jännittävää alaspäin syösykä ennen! Mahdotonta, että olisi vain positiivisia kokemuksia elämässä! Aivan kuin jing ja jang, elämä ei voi olla täydellistä ja kokonaista ilman laskua ja nousua! Ne yhdessä tekevät elämästä kokonaisen!
"Ahdistus- ja mielialan laskut kuuluvat jokapäiväiseen elämään aivan samalla tavoin kuin ne kuuluu alkoholin huuruisiin pikujouluihin! Vastakohtien laki sanoo, että aina mielen kohoamista seuraa mielialan lasku JOSSAKIN VAIHEESSA! Et voi välttyä tältä, se on luonnonlaki! Jotkut vain ovat sen verta ryhdikkäitä, että menevät lävitse laskuista ja nousuista sen kummemmin niihin takertumatta!"
Hei, totta helkatissa nuo tunteet kuuluvat elämään. Mutta onko sulla kokemusta vaikkapa puolen vuoden tai vuoden yhtäjaksoisesta voimakkaasta ahdistuksesta. Sellaisesta mikä lamauttaa sut täysin ja vie toimintakyvyn kokonaan? On tuo järkyttävää, miten ihmiset on niin valmiita ojentamaan masentuneita heidän "laiskuudestaan" tai jostain "löysäilystä". Ole onnellinen, jos sun ei ole tarvinnut kärsiä koko elimistöä sairastuttavasta masennuksesta. Mutta älä jumankeuta aliarvioi masennusta tai masentunutta. Masennus on tappava sairaus pahimmillaan.
Totta, toiset selviää siitä paremmin kuin toiset, mutta mistä se johtuu, ei sitä voi tietää. On niin monenlaisia masentuneita, ei kaikilla ole läheskään samat oireet, taustat, traumat yms. Jotkut hyötyvät esim. terapiasta, lääkkeistä, toiset ei.
Vaikeatahan se varmaan on noin ...ryhdikkään ja itsevarman... ihmisen ymmärtää, miten raskasta ja työlästä on yrittää masennuksesta toipua. Se voi olla jatkuvaa itsensä pakottamista: syömään, juomaan, ulos jne. Käy työstä ja siltikin kuntoutuminen on epävarmaa. Ei aina auta terveelliset elämäntavatkaan, mutta huonoista olisi kyllä haittaa.
Onhan tuo nyt päivän selvää, ettei elämä voi olla pelkästään kivaa ja täynnä positiivisia kokemuksia...
Täysin samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Noin ajattelen itsekin, enkä usko enää lopulliseen parantumiseeni. Olen sairastanut liian kauan masennusta enkä enää edes muista millaista elämäni oli ennen mielialalääkekokeiluja. Nyttemmin olen lääketauolla mutta tiedän sen taas alkavan kun syksyn harmaus painaa päälle. Kyse on jonkinlaisesta kausimasennuksesta vaikkei se kaikkea kerro sekään. Kesäaikana vaan on jotenkin rennompaa kuin talvella. Vähemmän stressaavaa.
Sairastuin masennukseen vuosia sitten terveydenhuolto-operaatiossa, josta minulle ei etukäteen kerrottu juuri mitään muuta kuin että se on leikkaus. Hyvin yksinkertainen toimenpide korvaan paikallispuudutuksessa. Totuus valkeni vasta siinä vaiheessa kun kuulin tohtorin keskustelevan hoitajan kanssa siitä miten suurta poraa pitäisi käyttää ja kun tunsin kuinka kalloani alettiin porata olin aivan kauhuissani.
Tuo ahdistuskohtaus ei koskaan sen jälkeen ei ole poistunut ajatuksistani ja uskon että lääkärit piinaavat minua tarkoituksella, kokeilumielessä. Saadakseen selville mitä kestän ja mitä en. Lääkärit eivät kerro ennalta juuri mitään ja antavat lääkkeitä popsittavaksi omaksi mielenrauhakseen, ei niinkään minun. Hoitavaa psykiatria en edes tapaa vaan olen häneen puhelin yhteydessä. En usko että hän yrittää minua parantaa vaan itseään.
Jaksan vuodesta toiseen sillä periaatteella että otan tavoitteita, joitain pieniä projekteja jatkuvasti. Niitä voi olla päälekkäinkin useita enkä saa välttämättä kaikkia valmiiksi mutta niiden miettiminen parantaa oloani ja antaa syyn kestää ahdistustani. Elämänhaluni on ajoittain kateissa mutta pidän sitä täysin normaalina ilmiönä masentuneelle. Tunteita ei pidä tukehduttaa eikä lääkkeillä torjua. Ahdistuskohtaukset toki pitää poistaa ja onneksi ne lääkkeet eivät alenna omantunnon arvoa. Ne vain vievät pahan olon ja taas jaksaa ajatella muutakin kuin itseään.
Jaksamista kaikille jatkuvasti masentuneille.
Tutkimuksissa sekä eläimillä että ihmisillä on havaittu tulehdusreaktioiden vapauttavan elimistöön kemikaaleja, jotka aivoihin kulkeutuessaan aktivoivat amygdalaa, jossa sijaitsee eräänlainen "pelko- ja inhokeskus". Aktivoituminen aiheuttaa yksilössä sosiaalista eristäytymistä varsinkin ventovieraista tai puolitutuista yksilöistä. Nyt on sitten todettu, että SSRI-lääkkeet hillitsevät tulehdusreaktioita elimistössä ja amygdalan aktiivisuutta, ja saattaisivatkin sitä kautte sitten "parantaa" masennusta.
Eikö tällainen tieto tosin anna sellaisenkin mahdollisuuden, että masennusta voitaisiin hoitaa jopa tulehduskipulääkkeillä?
Vuosien SSRI lääkkeiden käyttö ei ainakkaan minulla ole toiminut eli en ole lopullisesti parantunut. Mielialalääkkeet vain helpottavat oireita mutta vain jatkuvasti käytettynä. SSRI lääkkeitä kutsutaankin serotoniinin takaisinoton estäjiksi eli toimivat hermojen välitysaineina. Tuskin mitään tekemistä tulehdusten torjunnalla.
Uusi lääke, jota jotkut urheilijat käyttävät parantaakseen suorituskykyään vilpillisesti, eli kasvuhormooni on ollut englantilaistutkijoiden tutkimusten kohteena ja tulokset olleet rohkaisevia. Täysin ilman haitallisia sivuvaikutuksia, joita SSRI lääkkeillä on, esim. ärtyneisyyttä ja vihamielisiä tunteita, sekä itsetunnon alenemista.
Mielialalääkkeitä jotkut tutkijat pitävät syinä käsittömien väkivaltatekojen alulle panijoina. Mielialalääkkeet vaikuttavat hyvin yksilöllisesti ja kontrolli käytöstä karannut lääkäreiltä. Näitä "mömmöjä" annetaan liian herkästi potilaille ja seuranta olematonta.
No tuo oliskin mielenkiintoista että jos saisi hoidettua tulehdukset pois elimistöstä niin lähtiskö masennus siinä samatein pois. Elämäntilanteesta riippumatta.