Opiskelemaan peruskoulupohjalla ulkomaille

RistoW

Moi!
Voiko mitenkään päästä minnekkään ulkomaille opiskelemaan peruskoulu pohjalla niin että olisi oikeutettu opintotukeen.
Mihin ylipäätään on mahdollista päästä muutenkaan peruskoulupohjalla ulkomaille opiskelemaan.
Tietoa kun etsin niin aina tuntuu kaikki olevan vaan yliopistoihin.
Olen jo vähän vanhempi (29v) ja matkustellut paljon kyllä ulkomailla pitempiäkin aikoja.

1

266

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fsfkjsnklfslf

      Opintotukea saat, jos suoritat koko tutkinnon ulkomailla. Lukion tai vastaavan suorittaminen on myös tutkinto. Kieli- tai valmennuskursseihin tukea ei myönnetä.

      Joissain maissa voit hakea jopa yliopistoon pelkällä peruskoulupohjalla, koska olet ylittänyt tietyn ikärajan. Heille järjestetään oma pääsykokeensa ja mahdollisesti myös haastattelu. Esimerkiksi Espanjassa on yli 25-vuotiaiden oma hakukiintiö yliopistoihin ja se nimeltään mayores de 25. Myös yli nelikymppisille on oma kiintiö. Kumpaankaan kiintiöön ei siis tarvita lukion suorittamista, riittää, kun ikää on tarpeeksi (ja usein myös työkokemus sekä kielitaito kohdillaan).

      Sinun pitäisi hieman tarkentaa, mitä haluaisit opiskella ja mikä on kielitaitosi. Jos kielitaito rajoittuu englantiin, vaihtoehtoja on valitettavasti aika vähän. Ulkomaat ovat muutenkin vähän liian laaja käsite, koska hakeminen eri maihin ja opintoihin vaihtelee hyvin paljon. Pelkkä lukio tai vastaava tai yliopisto ei ole ainoa vaihtoehto, vaan on myös olemassa lyhyempiä kursseja sekä oppisopimusta vastaavia opintoja. Suomen Kelalla on omat sääntönsä siihen, myönnetäänkö näihin tukea, opintokokonaisuuden pitäisi tietääkseni olla ainakin vuoden mittainen sekä johtaa tutkintoon/pätevyyteen ja oppilaitoksen on myös oltava maan viranomaisten hyväksymä. Eli ensin kannattaa miettiä, mitkä olisivat sopivat opinnot ja missä ja sitten selvittää opintojen tukikelpoisuus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      221
      15114
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      127
      10530
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      120
      10104
    4. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      108
      9351
    5. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      53
      9175
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      23
      7079
    7. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      56
      6945
    8. 182
      6517
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      173
      6197
    10. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      33
      5608
    Aihe