Hei, minulla on todettu dg si tunne-elämältä epävakaapersoonallisuus. Ja jonkin verran jotain dissosiaatiota on ollut joskus esillä, mutta sitä ei ole diagnisoitu. (Esim tunne ikävissä tilanteissa, että en ole minä ja olen vain kyydissä ja kuulen puhuvani ja toimineeni täysin järkevästi)
Nyt viimeaikoina elämäntilanteen mentyä erittäin traumaattiseksi (tämä ei johdu itsestäni vain lähiomaisen menettämisestä ym..) Minulla on alkanut tulla kummallisia oireita/ajatuksia.
Ensiksi muistan joitain öitä sitten olevani ahdistunut ja oli semmoinen tunne, että ajatukseni ovat todella sekaisin enkä saa mistään kiinni. Oli tunne että haluan vaan paeta, en halua olla minä. Olin lähdössä isoon metsään ja ajattelin jääväni sinne. (en osaa tarkemmin kuvailla) Sitten muistini alkoi hämärtyä/muistan kaiken sumusena (en osaa tarkemmin kuvailla tunnetta) Muistan kuitenkin viiltäneen ranteen auki ja touhuilin omiani (kirjoitin google kääntäjän avulla paperille kreikkaa, olin piirtänyt pentagrammin ja valuttanut verta paperille. En muista mitä tekstiä käänsin kreikaksi, mutta muistan että pentagrammin ympärille olin kirjoittanut: iloinen ja pirteä, itsetuhoinen ja masentunut, syömishäiriöinen, poliisi, lääkäri, vampyyri, haadeksen tytär ynnä muuta. sitten olin kirjoittanut yy kaa koo nee vii kuu see kasi ja lopuksi guess who i am? Tämän kaiken siis muistan sillee hämärästi/sumeasti.
Sitten yhtäkkiä tuntien päästä "havahduin" ja olo oli todella hämmentynyt ja ahdistunut kun olin viiltänyt ranteen ja kirjoitellut tuollaisia enkä tiedä ollenkaa syytä että MIKSI??? En kehdannut lähteä päivystykseen haavan takia vaikka se olisi pitänyt tikata, koska en kehdannut sanoa mitä tapahtu, kuulostaa niin hullulta/oudolta..
Viimeyönä en saanutkaan nukuttua ja olin aivan pirteä ja yhtäkkiä mieleeni napsahti että olen vampyyri ja lähden kauas isoon metsään ja alan elämään siellä. Puin jo punaisen korsetin päälle ja mustat housut ja olin viilaamassa hampaitakin. Sitten kun olin lähdössä mua alkoi väsyttämään ja menin nukkumaan. Tänään aamulla olen taas ihmeissäni että miksi mä olisin halunnut olla vampyyri ja elää jossain metsässä. Näitä tulee lähinnä öisin, ei ikinä päivisin.
Olen lukenut jotain dissosiatiivisesta pakkovaelluksesta, mutta voiko se olla tuollaista että on jo lähdössä, muttas itten esim kovan väsymyksen takia onkin pakko mennä sänkyyn ja nukahtaa? En ymmärrä enää itseäni. Tämä on aika pelottavaa.
Onko kellään kokemusta tälläisestä??

Vastaukset 6
Vanhimmat
Meillä mies alkoi käyttäytymään tuolla tavalla kun sai lääkkeeksi optipar ja zyprex. Sitä ennen oli lopetettu opamox jota söi pari vuotta. Siis opamoxin vieroitusoireitakin oli joukossa.
Tyypillistä on siis se, että ensin tekee jotain pöhköä ja sitten ihmettelee miten on niin voinut tehdä. Järki on siis tallella ja tietoinen tekemisistään. Varsinkin aamulla oli sekainen olo ku illalla oli ottanut zyprexan.
Ei mulla mitään tollasta... ei liity lääkkeisiin millään lailla, kun ei niitä mulla mene. Mä alan taas öisin elämään "omaa elämää" - tai jotain ja joko havahdun tai sitten olen hölmistynyt aamulla että miksi edes ajattelin tollasta ja helpotus siitä kun en kotoa minnekkään lähtenyt ja mietin vaan kuinka noloa se olis ollut havahtua keskeltä metsää, ehkä eksyneenäkin vielä....
Oletko unissakävelijä? Mars jollekin unitutkijalle tai neurologille!
Nää on inhottavia.. mulla on inhottavan pahana koko dissosiaatiohäiriö systeemi. :| ja tuntuu pahenevan kaikki kokoajan. Ihmeellisiä asioita tapahtuu ja olot on omituisia ja ajatukset ristiriitaisia ja pelkään itteeni. Ja sitäpaitsi tuntuu oudolta kun edellinen kirjottaja on ''Herra Hakkarainen'' :o kun siis oon ite ajatellu itteni herra hakkaraisena jo pitkään. Enkä yhtään ihmettele että jos olisinki tänn eilen kirjottanut taas jälleen muistamattani....??? tämä kaikki on niin outoa ja ahdistavaa. :(
Psykoottinen jakso?
Mulla tulee päänsärkyä, ahistusta ja väsymystä. Muistan menneeni nukkumaan mutta muutaman päivän päästä tulee muistikuvia et millon oisin missäkin käyny ja mitäkin tehny. Mutta kun ei saa kaikkia muistikuvia niin ei tiedä onko unta vai vaellusta, jälkimmäistä veikkaan. Takki ja avaimet oli kerran eripaikalla kun mihin muistin ne jättäneeni ja 50€ puuttui rahaakin