Väkivalta ja ujous

No onpa omituista. Kyllä mä ainakin olen sen verran onnistunut kovettamaan itseäni että kituvien pikkuelukoiden lopettaminen varmaankin onnistuis, kova isku päähän vaan jollakin sopivalla kappaleella.

Mulla on myös vihaa kiusaajiani kohtaan ja haluaisin pahoinpidellä niitä tai että ne kärsisivät, saisivat joskus kokea jotain yhtä helvetillistä kuin mun elämäni on ollu (ei sinänsä kiusaamisen takia vaan muuten). - Toisaalta näiden häiriintyneisyys antaa pientä lupausta siitä ettei näillä varmaan parisuhteet ja muut ihan putkeen ja onnellisesti yhdessä loppuun asti -kaavalla mene, puhumattakaan siitä jos tekevät lapsia, melko luonnevikaisia tulee niistäkin...

- Ja mie olen vieläpä nainen, ettei hormonaalisista syistä vissiin pitäis olla niin kovasti vihaa kuin miehillä...

Mä en ehkä löis entisiä kiusaajiani, mutta voisin näperrellä voodoonukkekokoelman ja niitä vähä tökkiä....;DDDD

Minusta on hienoa, että olet oivaltanut ettei kärsimystä pidä lisätä maailmaan. Koska kukapa haluaisi, että se palaisi taas omalle kohdalle kun koston kierre jatkuu. Voin sanoa, että vaatii selviytymishalua ja halua olla onnellinen ja halua menestyä elämässä, halua parempaan tulevaisuuteen, jotta löytää itsestään niin paljon rohkeutta, että pystyy lopulta antamaan anteeksi pahantekijöilleen. Nimittäin vihan ja kostonhalun kantaminen sisällään on kuin kaataisi pikariin myrkkyä ja sitten joisikin sen itse. Yksikään kostonhaluinen ei ole sen parempi kuin koston kohdekaan ja näin kärsimys vain lisääntyy. Väkivallassa ei ole mitään ihailtavaa eikä se vaadi mitään verrattuna väkivallattoman vastarinnan rohkeuteen.

Kyllä minulla on vihaisena tullut tosi aggressiivisia juttuja mieleen. Ja olen nainen. Ikinä en tosin ole ketään lyönyt tms.vaikka kuinka vihainen olen ollut.

Ehkä näin ei olisi jos sitä osaisi pitää puolensa ja sanoa takaisin sen sijaan että panttaa niitä vihan tunteita sisäänsä.

Yleensä saan kuulla että "sinä olet niin kiltti ja hiljainen." Kai se sitten on joku sellanen rooli johon itseni olen pakottanut. En osaa useinkaan fiksusti ilmaista tunteitani. Sitten kun sitä on tarpeeksi kauan aikaa tullut ns.väärin kohdelluksi ja kerännyt vihaa sisäänsä niin jotenkinhan se sitten pitää päästä ulos. Sitten alan kärtytä ja heittäydyn hyvin yhteistyökyvyttömäksi, mikä jälkeenpäin aina kaduttaa.

Kyllä minusta vihan tunteet ja aggressiiviset ajatukset on ihan normaaleja.
Sen sijaan että menisin hakkaamaan jonkun koetan käsitellä nuita tunteitani, kirjoitan että nyt ärsyttää tämä ja vituttaa tämä asia jne. Ja välillä voi olla hyväksikin vähän kärtytä ja näyttää että ärsyttää. Minusta on hirveää vaatia että aina pitäisi olla hymyssä suin, posiitivinen jne. Ei tässä nyt mitään robotteja olla.

Viimeinen kirjoittaja kirjoitti älykkään jutun. Samaa mieltä hänen kanssaan.