Meille on tulossa hieman elokuun puolivälin jälkeen koiranpentu, ja ajattelinpa siis kysyä, että onko Hollola-Lahti -akselilla muita pennunhankkijoita ensi kuussa tai myöhemmin tänä vuonna?
Leikki-, lenkki- ja myöhemmin koulutusseuraa kaipailisin.
En varsinaisesti mitään hirveitä kriteerejä aseta, mutta tuleva koirani edustaa rotua, joka kasvaa 30-40 kiloiseksi ja säkäkorkeudeltaan 60-66 senttimetrin korkuiseksi, joten olisi siis ihan kiva, jos leikkikaverit olisivat suurinpiirtein samaa koko luokkaa.
Taloudestani löytyy myös toinen koira ja kaksi kissaa, sekä avomies.
Ikää minulla on tällä hetkellä 19-vuotta. Ilmoituksella ei ole naama- tahi ikärajoituksia.
Vaihdetaan enemmän tietoja sitten meileissä/mesessä. :)
[email protected]
En seuraa tätä aihetta, joten kaikki ininät vaan sähköpostiin !

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.