Kissanpentu allerginen vai jotain vakavempaa?

Hain kesäkuun lopussa itselleni kaksi kissanpentua, molemmat samasta pentueesta ja poikia. Kissat ovat maalta kotoisin ja jo hakureissulla minulle tehtiin hyvin selväksi, että kissoja ei ole madotettu ja pienempi oksentelee "aina välissä". Madotin kissat axilurilla heti seuraavana päivänä ja matoja olikin molemmilla melkoisesti. Nyt ongelmanani on kuitenkin tuo pienempi kaveri, ruoka ei pysy millään sisällä. On vain hyvää tuuria jos ei kissa satu oksentamaan.
Kisun oksentelukaan ei ole mitään kovin kivannäköistä katseltavaa, saattaa aluksi kaksikin tuntia vain 'vaahdota' ja kuolata ennenkuin puklaa mitään ulos. Isommalla pennulla ei ole minkäänlaisia ongelmia.
Olen pienemmän kissan madottanut nyt kolmeen kertaan, kerran tosiaan axilurilla ja kahteen kertaan strongholdilla. Myös eläinlääkärillä olen käyttänyt, mutta mitään huolestuttavaa ei löytynyt. Sydänäänet ja hengitys aivan normaalia, myös turkki hyvässä kunnossa eikä ole oksentelusta huolimatta päässyt kuivumaan. Painoa pennulla oli hiukan vajaa kilo.
Toisella pennulla tai vanhimmalla kissallani ei ole ollut mitään vastaavia oireita, molemmat ovat kunnossa.
Pentu on kyllä virkeä, leikkii ja riehuu toisten kanssa.
Ikää penikoilla on nyt 15 vkoa. Voisiko oksentelu johtua madoista, jos niitä on keuhkoissa asti tai erittäin paljon?
259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tulee mieleen, voisiko ruokatorvessa olla jotain vialla? Itse veisin pennun uudelleen el.lääk. tutkimuksiin, sillä eihän tuo normaalia ole. Tuskin enää madoistakaan johtuvaa.

Äänestä

Pikkuinen voi jo paremmin! (: Välillä on vielä tullut, että vaikuttaa kuin oksentaisi mutta lopettaa senkin hyvin äkkiä. Eläinlääkäriin soitin uusiksi ja hän oli sitä mieltä, että paikassa josta kissat hain on niille syötetty jotain pikkupennuille sopimatonta. Ja tämän takia sitten reagoisi noin.
Nyt onneksi kaikki kunnossta, vatsakaan ei enään pömpötä (: Eikä ihme, en vieläkään voi uskoa että niin pieneen kissaan mahtuu niin paljon matoja... :s

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Misse kirjoitti:

Hain kesäkuun lopussa itselleni kaksi kissanpentua, molemmat samasta pentueesta ja poikia. Kissat ovat maalta kotoisin ja jo hakureissulla minulle tehtiin hyvin selväksi, että kissoja ei ole madotettu ja pienempi oksentelee "aina välissä". Madotin kissat axilurilla heti seuraavana päivänä ja matoja olikin molemmilla melkoisesti. Nyt ongelmanani on kuitenkin tuo pienempi kaveri, ruoka ei pysy millään sisällä. On vain hyvää tuuria jos ei kissa satu oksentamaan.
Kisun oksentelukaan ei ole mitään kovin kivannäköistä katseltavaa, saattaa aluksi kaksikin tuntia vain 'vaahdota' ja kuolata ennenkuin puklaa mitään ulos. Isommalla pennulla ei ole minkäänlaisia ongelmia.
Olen pienemmän kissan madottanut nyt kolmeen kertaan, kerran tosiaan axilurilla ja kahteen kertaan strongholdilla. Myös eläinlääkärillä olen käyttänyt, mutta mitään huolestuttavaa ei löytynyt. Sydänäänet ja hengitys aivan normaalia, myös turkki hyvässä kunnossa eikä ole oksentelusta huolimatta päässyt kuivumaan. Painoa pennulla oli hiukan vajaa kilo.
Toisella pennulla tai vanhimmalla kissallani ei ole ollut mitään vastaavia oireita, molemmat ovat kunnossa.
Pentu on kyllä virkeä, leikkii ja riehuu toisten kanssa.
Ikää penikoilla on nyt 15 vkoa. Voisiko oksentelu johtua madoista, jos niitä on keuhkoissa asti tai erittäin paljon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu