Miksi on lakiosa?

Ei euroakaan

Varmaan sillä on hyvät historialliset syyt mutta miksi 2010-luvun Suomessa lapsella on oikeus vanhempansa omaisuuteen, eikö tuollainen lakiosa ole menneisyyden jäänne josta on päästävä eroon?

Kai on laillisia ja laittomia keinoja kiertää moraaliton lakiosuus? Miksi pitäisi antaa euroakaan alkoholistille ja rikolliselle, henkilölle joka ei aikuisena ole kuin surua ja murhetta vanhemmilleen tuottanut?

19

568

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näitä riittää

      Ne alkoholistit kun vielä ottavat toistenkin osat jos vaan pääsevät pesänhoitajaksi! Näin on käynyt ja olen itse vasta todistanut tapahtunutta. Häikäilemättömät ihmiset OTTAA röyhkeästi piittaamatta lakipykälistä! Tosin ennemmin tai myöhemmin joutuvat siitä kiinni ja vastaamaan teoistaan mutta mukaan menee niitäkin jotka ei ole edes pesän osakkaita ja kimpassa väärentävät ja sumuttavat silmään testamentissa määrättyjä perillisiä. Kukaan ei uskoisi mitä kaikkea ihmiset tekee!

    • Ihminen on ahne

      Jakakaa ajoissa omaisuutenne pois tai käyttäkää itse, niin ei tarvitse huolehtia lakiosuuksista.

    • Näin tee

      Annat omaisuutesi eläessäsi, pikkuhiljaa, kunnollisille lapsillesi. Näin hulttio jää nuolemaan näppejään! Lastenlapsille kannattaa myös jakaa.

      • 24h

        Ettet vaan kiusannut tätä nykyistä hulttioalkkista jo kun se oli pieni. Ehkä teitä oli isompikin porukka rääkkäämässä? Ei vaan lastensuojelu ehtinyt hätiin. Nyt viette kiusanne loppuun ja lyötte lyötyä. Johan se on ihmisen elämä pilalla joka tapauksessa, huonot geenit tai ympäristötekijät, kasvattajien vastuulla pitkälti. Noh, joka tapauksessa näistä puheista kuulee mikä on tärkeintä.


    • Vanha jäänne

      Kauan sitten kun Suomi oli maatalousyhteiskunta niin vanhin poika jäi hoitamaan tilaa, muut sisarukset lähtivät maailmalle onneaan etsimään. Tämän takia säädettiin lakiosa että muutkin lapset edes jotain saisivat kun vanhemmista aika jättää.

      Tuo yhteiskunta on kadonnut aika päiviä sitten, lakiosaan ei ole mitään syytä. Järjetöntä että sellainen on yhä olemassa, kyllä pitäisi itse pystyä täysin päättämään minne oma omaisuus päätyy kuoleman jälkeen.

      • hitsit

        Onko todella niin, ettei vanhempi voi määrätä perinnöstään lastensa kesken, esim. määrätä toiselle lapselle (sille joka on jatkuvasti tekemisissä vanhemman kanssa) ja jättää toista (joka ei vuosikausiin ole vastannut puheluihin, textareihin, meileihin) ilman tai lähes ilman perintöä?


      • 43aeioäb
        hitsit kirjoitti:

        Onko todella niin, ettei vanhempi voi määrätä perinnöstään lastensa kesken, esim. määrätä toiselle lapselle (sille joka on jatkuvasti tekemisissä vanhemman kanssa) ja jättää toista (joka ei vuosikausiin ole vastannut puheluihin, textareihin, meileihin) ilman tai lähes ilman perintöä?

        Ilman tai lähes ilman. Suhteellistahan se on jos jako menee 75-25


    • Raitasukat14

      Näin on näreet! Ja juuri ne jotka ei käy vuosiin katsomassa vahtivat eniten rahakirstua ja hyökkäävät rahan ja tavaran kimppuun heit kun viesti kuolemasta tulee. Voitte aivan varmoja, että tällaisia on. Asunnot tyhjennetään arvotavaroista jo paljon ennen perukirjoituksia!!! Ja ihan samantekevää onko useita perillisiä vai ei. Ne jotka on välittäneet ja huoltaneet vanhempiaan jäävät nuolemaan näppejään kun ahneet hyeenat iskee kiinni.

    • nasse-setä.

      >>Kai on laillisia ja laittomia keinoja kiertää moraaliton lakiosuus? Miksi pitäisi antaa euroakaan alkoholistille ja rikolliselle, henkilölle joka ei aikuisena ole kuin surua ja murhetta vanhemmilleen tuottanut?

      • Lakiosa on turha

        Perinnöttömäksi tekeminen on vaikeaa ja siitä voi valittaa. Persaukinen rintaperillinen saa oikeusaputoimistossa itselleen juristin ja ainakin hovioikeuteen saakka käräjöidään. Kestää ja maksaa, ei paljoa lohduta vaikka jutun voittaisi sillä oikeudenkäyntikuluja hän ei maksa, tyhjästä on paha nyhjästä.


    • p....perheitä on

      Ei tarvitse olla hulttio tai alkoholisti. Voi olla niinkin, että on vastuunkantaja ja omillaan pärjannyt mutta ei tykätty lapsi. Voidaan suosia keskiluokkaiset arvot omaavaa, kulutusvalinnoillaan yhteistä ympäristöä pilaavaa, mutta ah niin ihanan ahnetta perhettä, mutta jätetään huomiotta yksinhuoltajaksi jäänyt ja lapsensa huoltanut, työssäkäyvä rintaperillinen. Ihan tylysti ja itsestään selvästi tämä ahneempi porukka vie omaa ohjelmaansa läpi, on tottunut siihen että "kiltiksi" mielletty antaa kävellä itsensä yli. Jos ei kansalaisen oikeustaju toimi, sitä varten on oikeuslaitos ja juristit, onneksi.

      • Lakiosa pois

        Miksi ei saa päättää aivan vapaasti minne omaisuus menee vaan on jotain lakiosia, sehän on pöyristyttävää!


      • toimi ajoissa
        Lakiosa pois kirjoitti:

        Miksi ei saa päättää aivan vapaasti minne omaisuus menee vaan on jotain lakiosia, sehän on pöyristyttävää!

        Jokainen saa ihan vapaasti päättää omaisuudestaan ja antaa rahansa mihin haluaa. Se oikeus vaan päättyy osittain kuolemaan.


      • Anonyymi00017
        toimi ajoissa kirjoitti:

        Jokainen saa ihan vapaasti päättää omaisuudestaan ja antaa rahansa mihin haluaa. Se oikeus vaan päättyy osittain kuolemaan.

        Suurin osa kertomastasi otetaan huomioon ennakkoperintönä, mikäli toimitaan laillisesti. Maksettu lahjavero vähennetään perintöveron laskelmassa.


    • Anonyymi00014

      Kannattaa antaa eläessään.

    • Anonyymi00015

      Ei se näköjään rahakaan tee onnelliseksi.

      • Anonyymi00016

        Ei paljon lämmitä raha kädessä, kun on muutakin paljon enemmän kädessä tuntuvaa.


      • Anonyymi00019
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Ei paljon lämmitä raha kädessä, kun on muutakin paljon enemmän kädessä tuntuvaa.

        Kerro lisää tuosta. Onko kädessäsi lämmin annos sitä itseään, vai mitä tarkoitat?


      • Anonyymi00020
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        Kerro lisää tuosta. Onko kädessäsi lämmin annos sitä itseään, vai mitä tarkoitat?

        Raha ei ole kovin henkilökohtainen kuten sukumökki Päijänteen rannalla ja kunnon paatti rannassa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      175
      1471
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1061
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      745
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      670
    5. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      660
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      29
      653
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      643
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      593
    10. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      587
    Aihe