rajoja ja rakkautta

rakkautta ja rajoja

Meillä oli poikien juhlat viime hellejaksolla (9 v, 9.v, 10 v.) ja pojat saivat uida ja saunoa sydämensä kyllyydestä. Touhussa kuitenkin karkasi mopo lapasesta ja lapset innostuivat juoksentelemaan pitkin nurmikoita alasti ja takaisin altaaseen joka on meillä kiellettyä. Ne jotka omistavat uima-altaan niin tajuavat miten tärkeää on mennä altaaseen puhtain jaloin.Tästä asiasta olimme sanoneet kaikille lapsille jo monta kertaa aikaisemmin. Saunominen ja uiminen jouduttiin lopettamaan kesken.
Myöhemmin kun juhlat olivat jo loppuneet sain kuulla että yksi juhlijoista oli pissannut saunatilassa lattialle ja vähän kiukaaseenkin. Laitoin tästä ja muustakin touhista viestiä ko. pojan äidille ja he olivat keskustelleet kotona käyttäytymisestä. Asiaa selviteltiin sitten porukalla ja poika pyysi hölmöilyjään anteeksi. Äiti ei millään tahtonut uskoa, että hänen poikansa oli pissannut saunatilassa.
Hän sai rangaistukseksi 2 viikon yhteydenpitokielto meidän poikaan ja uimiskielto meidän altaassa kokonaan. Yhdessä olimme samaa mieltä 2 viikon kaveriarestista, mutta sitä minä en sulattanut, että lapsi ei saa enää uida meillä jos tulee kyläilemään. Tässä heitäkin ilmaan keskustelunaiheen minkälaisia rangastuksia jakaisitte tällaisessa tilanteessa. Minä olen lyhyemmän rangaistuksen kannalla, mutta en voinut alkaa sitä lyhentämään, koska he olivat jo asiasta kotona päättäneet... joten. Uskon enemmänkin siihen, että pieni rangaistus ja pitkät keskustelut olisivat parempi yhtälö.

5

264

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vallankäyttöä

      Rangasitus ei saisi koskea teidän poikaanne, koska hän oli tilanteeseen syytön.
      Jos kaveri tulee käymään uimakielto päällä, ei pojallasikaan ole hauska mennä uimaan yksin.
      Näin ollen poikaasikin rangaistaan tässä tilanteessa.

      Kerran kuuntelin, kuinka eräs äiti pahoilla mielin sanoi naapurin rouvalle, että pojan juhlat menevät nyt vähän pilalle, kun teidän poika ei saakaan tulla. Toinen äiti ärisi vihaisesti, että kielto on seuraus pojan käyttäytymisestä.

      Juhlakalu oli syytön, joten oli aika kohtuutonta, ettei paras kaveri päässyt juhlimaan. Minä olisin korvannut asian jälkikäteen ja tarjonnut hyvät tarjoomukset pojalle, kun tämä vihdoin olisi päässyt arestistaan.

    • En olisi kertonut

      Tästä opimme, että on riski kertoa lapsen vanhemmille toilailuista. Ei ikinä voi arvata seurauksia.

    • straff

      joo,o en mä kyl nää tos mitään ns rangastavaa.on tietysti älytöntä kusta toisten saunaan mut aika pienistä pennuist tos on kysymys..itte ottasin pisupojan puhutteluun ja sanosin et vikakerta tai enskerral kusen sun taskuun ja pient siivouspalveluu saunas ja allas käyttökieltoon vähäks aikaa jos toistuu nii loppukesäks....kyllä sitä on ittekki hölmöilly pienenä.

    • rajoja ja rakkautta

      Kiitos ajatuksistanne. Mietin tuota vallankäyttöä myös. Tulee mieleeni, että aikuisen on todella helppo käyttää valtaa lapseen ja sillätavalla pönkittää omaa egoaan. Nyt jälkeenpäin viisaampana en olisi kertonut toilailuista ollenkaan ko. lapsen äidille. Jälkiviisas on helppo olla . Uskon, että keskustellaan posiltiivisessa sävyssä asiasta vielä pojan kanssa jahka näen häntä. Onhan hän lapseni paras kaveri ja meille myös tärkeä ihminen.
      Straff: Olisin varmasti ottanutkin pisupojan puhutteluun, niinkuin otin uimahölmöilijätkin, mutta sain kuulla vasta asiasta kun lapsi oltiin jo haettu kotiin ja tein mitä tein. Ensikerralla olen viisaampi, ehkä enkä pode pahaa omaatuntoa, kun puhuttelen lasta itse.
      Keskustelussa ko. lapsen äiti toi hyvin vahvasti esille, että vanhempina meidän tulee näyttää missä kaappi seisoo... hmm. Olen kyllä samaa mieltä että vanhempien tulee näyttää missä kaappi seisoo, mutta minä en ole henkilökohtaisesti ko. äidin kanssa samalla linjalla, enkä todellakaan kasvata lapsia ankarilla aresteilla sekä pakottamisella. Mielestäni asia ei ole niin suuri, että tuon megaluokan rangaistus olisi oikeutettua.Sanoin myös siitä pojan äidille, mutten alkanut neuvomaan, että rangaistus on mielestäni liian suuri.
      Mietin myöhemmin tilannetta kun lapsi taas saa tulla meille kylään, että miten kyläilyt menee kun meillä uiminen on tärkeä asia ja mukava pulahtaa leikin välissä altaaseen. Tottakai kunnioitan pojan äidin päätöstä uimakiellosta, mutta kyläilyjä varjostaa koko kesän jatkuva rangaistus.

      • En olisi kertonut

        Joskus huomaa, että vanhemmat haluavat toimillaan osoittaa, kuinka eteviä kasvattajia he ovat. Jos esim. useamman perheen pojat ovat olleet mukana jossakin konnuudessa, joku vanhemmista oikein näyttää muille lepruille vanhemmille, kuinka asia pitää hoitaa.
        Se yksi lähetetään anteeksipyyntöreissulle, tai häneen kohdistetaan jotkut arestit ja muut kiellot, kun toisten poikien vanhemmat tyytyvät puhutteluun.
        Minusta riittäisi, jos ne tiukemmatkin vanhemmat kertoisivat, että heidän olisi nyt tehnyt mielensä lähettää poika anteeksipyyntöreissulle, mutta kun mukana oli muitakin, niin olkoon tällä kertaa.
        Perille menisi sekin ja ehkä paremminkin, kun nöyryyttäminen jäisi pois.

        Yksi ei ole koskaan yksin vastuussa, eikä yhtä pelkästään saa höykyttää, sillä porukassahan ne kolttoset tehdään!

        Tässä tapauksessa ihan pikkuisen tulee mieleen, että näpäytetäänpä noita uima-altaan omistajia vähän. Meidän poika tulee ilmankin toimeen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      69
      871
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      852
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      541
      770
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      687
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe