Tarviin halin,

juuri sulta eikä keltään muulta.
Vaikeaa sillon kun on yksin ja omissa ajatuksissaan, ei voi olla miettimättä, että olisitpa tässä mun vieressä, pitämässä kädestä, halimassa ja hellimässä. En tiennyt, että se on näin vaikea... millon tämä loppuu?

Tunnetko ja säälitkö minua, kun ikävöin sua...
eikö meidän juttu olisi ollut niin suloista
9193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Voitistko kertoa millaiseksi muutuin? Sitä on vaikea itse huomata omaa muuttumista. Monet asiat voi vaikuttaa siihen miksi on erilainen kuin tavallisesti. Minä jäin yksin kun en osannut muuttua. En osannut olla hänelle sellainen kuin hän olisi halunnut. Minulla oli nuoria lapsia ja niin oli hänelläkin. Oli pakko satsata ihan siihen että pärjäsi elämässä ja lapset vei voimia ja aikaa. En saanut itsestäni irti sitä mitä hän toivoi. Hän toivoi, että olisin ostanut hänelle sormuksen ja oltaisiin muutettu yhteiseen kotiin. Sitä voin näin jälkeenpäin vaan harmitella, että miksi en tehnyt niin kuin hän toivoi. Nyt minulla olisi aikaa hänelle ja ikävä on suuri. Olisi niin paljon hellyyttä, rakkautta ja halua olla vain hänen seurassa. Mutta näin on. Tässä mun sadussa ei ollut onnellista loppua niin kuin saduissa yleensä..

Äänestä
  • Ajatella tollasii perjantaina tähän jumalann aikaan.

    Äänestä

Olisitpa ja olisitpa.mitä teit sen asian eteen? Muuta kuin vain ajattelet ! Ei se elämä kuule niin mene.
Ja ps. En ole muuttunut miksikään.

Äänestä
  • teeks.

    Äänestä

  • Totta sekin, en tehnyt tarpeeksi sillon kun oli mahdollista.. tai sitten sitä ei koskaan tarkoitettu oikeesti alkavaksi.

    Näen häntä sieluni silmin vieläkin.. kaduilla toivon/"näen" häntä.
    Vain unissaan hän voi tulla luokseni suukottelemaan....Ä

    Äänestä

mitäpä sä voisit tehä asialle?

Äänestä
  • kännin... viimeks.. silloin. Viltin alla-känni. Sit kun nään sut kulta ( toiv pian ) kysyn sulta kulta saanko halata. Kai se siitä jotenkin suu sit aukee puhumaan jotain. Että tällanen. Ikävä.

    Äänestä

  • nyt vedän kirjoitti:

    kännin... viimeks.. silloin. Viltin alla-känni. Sit kun nään sut kulta ( toiv pian ) kysyn sulta kulta saanko halata. Kai se siitä jotenkin suu sit aukee puhumaan jotain. Että tällanen. Ikävä.

    Lupaa se. Halaa kultaasi lujasti ja piitkään. :)

    Äänestä

Nauttikaa te oluesta ja muista ihanista kesäjuomista, ken voitte! Kesä ja ihana kuohuva siideri maistuisi nyt niin hyvin, kaunis ilta tullut . . .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


* * * * kirjoitti:

juuri sulta eikä keltään muulta.
Vaikeaa sillon kun on yksin ja omissa ajatuksissaan, ei voi olla miettimättä, että olisitpa tässä mun vieressä, pitämässä kädestä, halimassa ja hellimässä. En tiennyt, että se on näin vaikea... millon tämä loppuu?

Tunnetko ja säälitkö minua, kun ikävöin sua...
eikö meidän juttu olisi ollut niin suloista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu