Vitiligolaiset

Mitä teille vitiligolaisille kuuluu näin keskikesällä? Itse kotiuduin hiljattain reissunpäältä ulkomailta ;) ja tällä hetkellä ottaa vähän enemmänkin päähän valkoiset viime kesän jälkeen lisääntyneet läiskät varsinkin käsissä muuten hyvin ruskettuneen ihon myötä, argh!

Olen matkustellut/ matkustelen jonkin verran ;) ja itselleni onkin tullut tavaksi "bongailla" muita vitiligolaisia eri matkakohteista ja ihmeekseni joka ikisellä reissulla olen nähnyt vähintään yhden ihmisen (joskus jopa useammankin) joko suomalaisen tai ulkomaalaisen :)! Itselleni tämä ei ole erityisen harvinainen, vaikkei tosin yleisesti kovin tunnettukaan ihosairaus, kun tuntuu ympäri maailmaa näkevän meikäläisiä :)! Jotenkin vitiligon myötä on herkistynyt näkemään ihomuutoksia paremmin muillakin ihmisillä kuin vain itsellä.

Mieleenpainuvimmat kohtaamiset ovat olleet ehkäpä Jamaicalla tummaihoinen nuori mies ja Maltalla kaksostytöt sekä Suomessa kaksosmummot :)! Viimeisimmällä matkallani näin itse kohteessa nuorehkon naisen ja lentokoneessa samalla penkkirivillä nuorehkon miehen. Millaiset mielialat teillä on kesällä ja oletteko tavanneet muita Suomessa tai muualla??
171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mielialat kesällä aina heikot koska en koskaan pidä muita kuin pitkähihaisia paitoja enkä esim. shortseja... kesällähän vitiligokin on siitä syystä enemmän mielessä, nyt taas alkaa taas olla päiviä jolloin sitä ei aina edes ajattele. Onneksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vitiligode kirjoitti:

Mitä teille vitiligolaisille kuuluu näin keskikesällä? Itse kotiuduin hiljattain reissunpäältä ulkomailta ;) ja tällä hetkellä ottaa vähän enemmänkin päähän valkoiset viime kesän jälkeen lisääntyneet läiskät varsinkin käsissä muuten hyvin ruskettuneen ihon myötä, argh!

Olen matkustellut/ matkustelen jonkin verran ;) ja itselleni onkin tullut tavaksi "bongailla" muita vitiligolaisia eri matkakohteista ja ihmeekseni joka ikisellä reissulla olen nähnyt vähintään yhden ihmisen (joskus jopa useammankin) joko suomalaisen tai ulkomaalaisen :)! Itselleni tämä ei ole erityisen harvinainen, vaikkei tosin yleisesti kovin tunnettukaan ihosairaus, kun tuntuu ympäri maailmaa näkevän meikäläisiä :)! Jotenkin vitiligon myötä on herkistynyt näkemään ihomuutoksia paremmin muillakin ihmisillä kuin vain itsellä.

Mieleenpainuvimmat kohtaamiset ovat olleet ehkäpä Jamaicalla tummaihoinen nuori mies ja Maltalla kaksostytöt sekä Suomessa kaksosmummot :)! Viimeisimmällä matkallani näin itse kohteessa nuorehkon naisen ja lentokoneessa samalla penkkirivillä nuorehkon miehen. Millaiset mielialat teillä on kesällä ja oletteko tavanneet muita Suomessa tai muualla??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu