Miten ihminen voikaan tuntea olonsa niin yksinäiseksi. Katson kadulla pariskuntia, seurueita, joissa nauru raikaa ja puheensolina täyttää ilman. Minä istun kotona, käyn koirien kanssa lenkillä, istun, ihmettelen, siivoan, käyn koirien kanssa lenkillä, ihmettelen, istun, käyn koirien kanssa lenkillä. Tällainen mukava päivärytmi kun pidän vapaapäivääni töistä ja kun lapset isällään.
Minulla on töistä ystäviä, en kuitenkaan tapaa heitä pahemmin vapaa-ajallani, koska asun suht kaukana heistä enkä omista autoa. Paikkakunnallani on vain kaksi ystävää, ex-mieheni ja ystävä, jota nykyään näen harvakseltaan. Ystävä, joka ei edes uskaltanut kertoa ostavansa asunto-osakkeen miehensä kanssa... Paikkakunnalleni muutti ulkomaalainen mies, laitoin hänelle kirjeen...ei vastausta...
En muuta haluaisi kuin ystäviä, miehen...aikuista seuraa, joku kenen kanssa hengailla kun tuntee olonsa yksinäiseksi. En tosiaan ennen tajunnut miten yksinäinen loppujen lopuksi olen. Kännykkääni soittaa vain lapset, ex-mieheni ja äitini.
En tosiaan tiedä kauan tällaista kukaan voi jaksaa....
Taidan kuitenkin olla itse syypää tähän kaikkeen. Kun aloin seurustelemaan jätin suuren osan ystävistäni halutessani olla vain mieheni kanssa...olin nuori ja tyhmä ja nyt saan kärsiä siitä. Koen myös suurta syyllisyyttä avioerosta....Halusin vain miehen, joka kunnioittaa ja arvostaa ja osaa myös näyttää sen, sellaisen miehen joka pitää ja nauttii samoista asioista kuin minä....nyt tuntuu että minua rangaistaan siitä, että asetin omat haaveeni ja tarpeeni avioliiton edelle....
En pahemmin käy ulkona iltaa viettämässä ja miksi kävisin, eihän minulla ole kuin yksi kenen kanssa sinne lähtisin ja häntä en enää viitsi häiritä, välillä tuntuu, että hän säälii minua ja se ajatus inhottaa minua. Ei mua tarvi sääliä...Ja sitäpaitsi, mua ei vois vähempää kiinnostaa vetää kännejä baarissa saatika kuunnella kännisten äijien puheita...Baari elämä on mun osalta koettu jo monia vuosia sitten.
Mikä siis neuvoksi...en tosiaan tiedä kauan jaksan tällaista ennenkuin joudun hakemaan ammattiapua...ja tuskinpa sekään auttaa. Ihailen ihmisiä, jotka osaavat tehdä asioita yksin, nauttivat yksinäisyydestä...minäkin olen joskus nauttinut ja toivottavasti tulisin vielä nauttimaan, sillä tällainen elämä ei ole mua varten.
Minulla on töistä ystäviä, en kuitenkaan tapaa heitä pahemmin vapaa-ajallani, koska asun suht kaukana heistä enkä omista autoa. Paikkakunnallani on vain kaksi ystävää, ex-mieheni ja ystävä, jota nykyään näen harvakseltaan. Ystävä, joka ei edes uskaltanut kertoa ostavansa asunto-osakkeen miehensä kanssa... Paikkakunnalleni muutti ulkomaalainen mies, laitoin hänelle kirjeen...ei vastausta...
En muuta haluaisi kuin ystäviä, miehen...aikuista seuraa, joku kenen kanssa hengailla kun tuntee olonsa yksinäiseksi. En tosiaan ennen tajunnut miten yksinäinen loppujen lopuksi olen. Kännykkääni soittaa vain lapset, ex-mieheni ja äitini.
En tosiaan tiedä kauan tällaista kukaan voi jaksaa....
Taidan kuitenkin olla itse syypää tähän kaikkeen. Kun aloin seurustelemaan jätin suuren osan ystävistäni halutessani olla vain mieheni kanssa...olin nuori ja tyhmä ja nyt saan kärsiä siitä. Koen myös suurta syyllisyyttä avioerosta....Halusin vain miehen, joka kunnioittaa ja arvostaa ja osaa myös näyttää sen, sellaisen miehen joka pitää ja nauttii samoista asioista kuin minä....nyt tuntuu että minua rangaistaan siitä, että asetin omat haaveeni ja tarpeeni avioliiton edelle....
En pahemmin käy ulkona iltaa viettämässä ja miksi kävisin, eihän minulla ole kuin yksi kenen kanssa sinne lähtisin ja häntä en enää viitsi häiritä, välillä tuntuu, että hän säälii minua ja se ajatus inhottaa minua. Ei mua tarvi sääliä...Ja sitäpaitsi, mua ei vois vähempää kiinnostaa vetää kännejä baarissa saatika kuunnella kännisten äijien puheita...Baari elämä on mun osalta koettu jo monia vuosia sitten.
Mikä siis neuvoksi...en tosiaan tiedä kauan jaksan tällaista ennenkuin joudun hakemaan ammattiapua...ja tuskinpa sekään auttaa. Ihailen ihmisiä, jotka osaavat tehdä asioita yksin, nauttivat yksinäisyydestä...minäkin olen joskus nauttinut ja toivottavasti tulisin vielä nauttimaan, sillä tällainen elämä ei ole mua varten.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Miltäs paikkakunnalta olet? Kuulsoti siltä, että jossain kaukana Hellsingistä?:)
En ole kaukana, ihan puolen tunnin matkan päässä :)
No eipä tuo ole tosiaan kaukana:)
Jos haluat, vaikka ensin alkuun kirjoitella kanssani, niin voit pistää spostiin viestiä:)
Ulkomaalainen mies ei varmaankaan osaa lukea. Mene mieluummin juttelemaan.
Ihan hänen omalla äidinkielellään kirjoitin, luulis osaavan, eikä ole muslimi.
moi sinkkuäiti. Täällä nuori nainen helsingistä vois lähteä kanssasi kahville tai tulla kahville =)
No mutta keksi tekemistä ja harrastuksia, siellä niitä ihmisiä tapaa! Jos puoli tuntia kestää matka Helsinkiin, niin mene vaikka Ateneumiin katsomaan Helene Schjerbeckin ihania maalauksia tai kansallismuseoon, jossa on joka päivä ilmainen opastus tai Designfoorumiin tai tai tai... vaihtoehtoja on vaikka mitä. Kotona et tapaa ketään, pitää lähteä itse liikkeelle ja etsiä hyviä virikkeitä.
Voisitko osallistua johonkin jumppaan tms. Liikunnasta tulee pirteämpi mieli ja ryhmässä saatat tavata mukavia ihmisiä. Erilaisia vaihtoehtoja etenkin Helsingissä on paljon!
Petijumppa on hyvä harrastus
Aloittaja kuulostaa mukavalta ihmiseltä.
Tsemppiä! Ei se helppoa täälläkään päässä.
Olen yksinäinen