Mä leikin Kinder-munasta löytyneellä aarre-arkkulelulla. Yllätys-lelujen, yllätyslelu. Ihmeellinen, jopa saavutus. Leikatusta tynnyristä nousee punainen piru, joka on sinisen sapielin siivittämä. Silmätkin lähtivät jo irti. Kysymyksessä on arvoton, ja epäkehittynyt sikiö, punainen ja ihminen, kuin verta ja lihaa. Vain pelkästään...
Vaalean sininen sapeli kertoo mun mielestä mun nimestä. Tämä miekka nostaa pikku-ukkoa,äijää korkeisiin korkeuksiin, jopa pienestä pitäen. Kysymyksessä on tosi kuiva pähkinä...
Mistä sen toisen löytäisin? "Erkka on ihana mies". Kaimasi kirjoitti sen mulle. Hän on yhä sodanvastainen, ja pasifisti, aidoimmillaan, kuin minä. Bändien, kirjo, böndien juhannus, voi minne minä sen hukkasin. Ja miekka laskee... Minä en. Tuskin edes ymmärrät oikeellisuuden eroa, vääryyden kaunoa, kirjotuin kukin, on turha kirjoittaa enää. Miksi auttaisiin? Kaunosta, luonnonlapsi, ja yleiskunto löytyy. Kuin joulukalenterista, kaikkien kaupallisten luukkujen Floridasta, ja meillä talotkin, jo vapahtaa. Mä en etsi Jeesusta Kristusta, tai Vapahtajaa. Kuin Jumalaa....
Kaimasi on kommunisti. Ja punainen, kuin pikku-usko, kaikkien tunteman lelujen pikku-ukko. Hän vain haluaa, ja janoaa... "Me emme tiedä; mikä häntä vaivaa."
- "Ei kai mikään", vastaavat sisaret nuo. Mutta liittyminen on ongelma tuo... Mikä ihme psykiatrian luo. Sille ei tarvitse päteä, meidän ei tarvitse keikailla. Meille yksityisyys onnen tuo, kun tulemme luojan luo.
-"Perseeseen, perseeseen", laulaa Klamydia tänäkin jouluna. Meitä ei näin loukata voi, ja oi, Jumala senkin kuullen, luuli, kai... Yksinäisyys, se on kuin sopimus Jumalan, ja luonnon kansa. Se auvoisa tie on avara, kuin tie on auringon ja Pythagoraan kannan. Mä koko hypotenuusan tielleen, otan, ja voi katso mä kuutamon tielleni nostan. Mä vaikka koko abrakadabran osaan taikoa, mutta sä et saa tiellemme katsoa, kun mä kortin nostan ja tiellemme vain, katseen ostan. Meitä katsoo Jumalan valtakunta, mutta me emme voi olla taikojien valtakunta. Meillä ei tiellä päin, voi katseemme alas luodut, unohtaa toivetta unelmiin päin. Kun yksinäisyyttä etsimme, ja katsomme taivaalle korkealle.... Me metsän avaran näämme, se niin suljettu, se niin pieni, se niin väestöllä ja rahalla pilattu on. Meillä ei mitään, meillä ei muuta, me vain katsomme kaunoista kuuta. Me vain elämme, me vain yksityisyyttä pidämme. Pidämmekö me? Mistä? Sosiaalisuudesta, vain onnen auvoisuudesta... Mielen salatus lukot, ei kai ne sua, tiellä kanna. Ne Jumalan ja salatut, sä et vain merkkiä anna. Frustraatiot nuo, ne ei taivaan lahjoja tuo. Mä ajat sitten jo hylkäsin, nuo lahjat taivaan, ja yksityisyyden tirkistelyn nuo. Mä vain itse, omien unelmien ja kanssa, vaikka koko kansan huipulla. Mä vain itse, mä en anna sulle Narkissosta, joka taivaan lahja, ja maailman kaikki, peilit nuo lammen pintaan luo. No, et sä niitä halua nähdä, me vain koetamme tähdätä...
Meillä ei mitään, teillä ei mitään asiaa, josta voi tavoitella onnen kultamoista, Me kuutamolla päivän, ja avaralla yön. Meiltä ei suuren kansat, voi valtaa Unioineiden viedä, ja vierähtää tunti, toinen tovi, ja aika, kevät ken näytti... Ken lammen pintaan heijasti. Kuin Johanne, ja juopajoki; noppa vain heittti.Ken keitti?
- "Se ei mua kiinnosta..." Vaan yäkertaan portaat johtavat. Nyt täytyy lopettaa tää psykologinen tutkimus outomainen, se onnenkantamoinen, ja unohdus on kultainen. Se keltaisen käden onni, voi pääse siitä irti, piru, perkele, ja onni. Ehkä enkeli, ehkä kaappikellon vaappujen luoma, kellon ja käen, yhteensuoma. Me ei haluta olla sulle näin... Me kavahtaa kaikki aitoja päin. Esteitä emme nää, kun taivaamme tie ylittää.
Vaalean sininen sapeli kertoo mun mielestä mun nimestä. Tämä miekka nostaa pikku-ukkoa,äijää korkeisiin korkeuksiin, jopa pienestä pitäen. Kysymyksessä on tosi kuiva pähkinä...
Mistä sen toisen löytäisin? "Erkka on ihana mies". Kaimasi kirjoitti sen mulle. Hän on yhä sodanvastainen, ja pasifisti, aidoimmillaan, kuin minä. Bändien, kirjo, böndien juhannus, voi minne minä sen hukkasin. Ja miekka laskee... Minä en. Tuskin edes ymmärrät oikeellisuuden eroa, vääryyden kaunoa, kirjotuin kukin, on turha kirjoittaa enää. Miksi auttaisiin? Kaunosta, luonnonlapsi, ja yleiskunto löytyy. Kuin joulukalenterista, kaikkien kaupallisten luukkujen Floridasta, ja meillä talotkin, jo vapahtaa. Mä en etsi Jeesusta Kristusta, tai Vapahtajaa. Kuin Jumalaa....
Kaimasi on kommunisti. Ja punainen, kuin pikku-usko, kaikkien tunteman lelujen pikku-ukko. Hän vain haluaa, ja janoaa... "Me emme tiedä; mikä häntä vaivaa."
- "Ei kai mikään", vastaavat sisaret nuo. Mutta liittyminen on ongelma tuo... Mikä ihme psykiatrian luo. Sille ei tarvitse päteä, meidän ei tarvitse keikailla. Meille yksityisyys onnen tuo, kun tulemme luojan luo.
-"Perseeseen, perseeseen", laulaa Klamydia tänäkin jouluna. Meitä ei näin loukata voi, ja oi, Jumala senkin kuullen, luuli, kai... Yksinäisyys, se on kuin sopimus Jumalan, ja luonnon kansa. Se auvoisa tie on avara, kuin tie on auringon ja Pythagoraan kannan. Mä koko hypotenuusan tielleen, otan, ja voi katso mä kuutamon tielleni nostan. Mä vaikka koko abrakadabran osaan taikoa, mutta sä et saa tiellemme katsoa, kun mä kortin nostan ja tiellemme vain, katseen ostan. Meitä katsoo Jumalan valtakunta, mutta me emme voi olla taikojien valtakunta. Meillä ei tiellä päin, voi katseemme alas luodut, unohtaa toivetta unelmiin päin. Kun yksinäisyyttä etsimme, ja katsomme taivaalle korkealle.... Me metsän avaran näämme, se niin suljettu, se niin pieni, se niin väestöllä ja rahalla pilattu on. Meillä ei mitään, meillä ei muuta, me vain katsomme kaunoista kuuta. Me vain elämme, me vain yksityisyyttä pidämme. Pidämmekö me? Mistä? Sosiaalisuudesta, vain onnen auvoisuudesta... Mielen salatus lukot, ei kai ne sua, tiellä kanna. Ne Jumalan ja salatut, sä et vain merkkiä anna. Frustraatiot nuo, ne ei taivaan lahjoja tuo. Mä ajat sitten jo hylkäsin, nuo lahjat taivaan, ja yksityisyyden tirkistelyn nuo. Mä vain itse, omien unelmien ja kanssa, vaikka koko kansan huipulla. Mä vain itse, mä en anna sulle Narkissosta, joka taivaan lahja, ja maailman kaikki, peilit nuo lammen pintaan luo. No, et sä niitä halua nähdä, me vain koetamme tähdätä...
Meillä ei mitään, teillä ei mitään asiaa, josta voi tavoitella onnen kultamoista, Me kuutamolla päivän, ja avaralla yön. Meiltä ei suuren kansat, voi valtaa Unioineiden viedä, ja vierähtää tunti, toinen tovi, ja aika, kevät ken näytti... Ken lammen pintaan heijasti. Kuin Johanne, ja juopajoki; noppa vain heittti.Ken keitti?
- "Se ei mua kiinnosta..." Vaan yäkertaan portaat johtavat. Nyt täytyy lopettaa tää psykologinen tutkimus outomainen, se onnenkantamoinen, ja unohdus on kultainen. Se keltaisen käden onni, voi pääse siitä irti, piru, perkele, ja onni. Ehkä enkeli, ehkä kaappikellon vaappujen luoma, kellon ja käen, yhteensuoma. Me ei haluta olla sulle näin... Me kavahtaa kaikki aitoja päin. Esteitä emme nää, kun taivaamme tie ylittää.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minkä väristä nappia vedät?
Haluan samoja nappeja.
sindestä tulisi hyvä fiktiokirjailija
Niin tulisi, mutta jonkun pitää kuitenkin kirjoittaa tarinat puhtaaksi, koska tällaisenaan se on liian vaikeaselkoista.