Ostin sitten eilen tuubin brevoxyl 4%:a, levitin sitä illalla ja kun aamulla katsoin toiveikkaina peiliin niin... tulos oli aivan hirveä!
Valehtelematta n. 40-50 uutta, pientä, siistiä, valkopäistä finniä. Koitin suhtautua tyynesti, ja ajattelin että tämä oli eri aineiden kiero yhteisvaikutus (levitin illalla brevon imeydyttyä sen päälle nivean kosteusvoidetta). Kuitenkin olin sen verran kiihdyksissäni finnimäärän äkillisestä tuplaantumisesta, että liiskasin jokaisen näpyn sadistisen myhäilyn saattelemana.
Oli ihossa kieltämättä jo illalla merkkejä uusista nupukkeista, mutta ihan tälläistä en osannut odottaa, eikä määrä varmasti olisi ollut noin merkittävä ilman tätä ihmeainetta. En menettänyt vielä kokonaan uskoani, ja pistin brevoa herättyäni vielä uudestaan, tällä kertaa kyllä ilman mitään lisäjuttuja.
Taas sitä on kaikki opittava kantapään kautta?

Vastaukset 1
Vanhimmat
itselläni toi paljon kehuttu Brevo ei ole auttanut yhtään,tekee ihon vaan rasvaisemmaksi,en tiedä onko lisännyt näppyjen määrää mutta ei ainankaan ole auttanut vanhoihin...kai sitä rochua täytyy hankkia,menee rahat turhaan ja hermot noiden paikallisvoiteiden kanssa..