Hajime-DVD:t on lähes kaikki myyty ja palaute ollut positiivista. Toki miinuksistakin saa mainita.
Uusimmassa FightSport -lehdessä on videosta lähes aukeaman arvostelu, joka kannattaa lukea.
Viimeisten videoiden tilaajat saavat kaupan päälle vuonna 2008 Nina Luukkaisesta tekemäni tekniikkavideon. Nina valmistautui silloin Pekingin olympialaisiin ja video tehtiin hänen tuekseen. Videolla on paitsi Ninan tekniikkaa, myös otteita hänen otteluistaan mm. Brasilian MM-kisoista, joissa Nina sijoittui 5.
Videoita on vajaa 10 jäänyt yli ja laitetaan mukaan Hajime-DVD:n tilaajille niin pitkälle kuin riittää.
Videon saaman positiivisen palautteen vuoksi veljeni kanssa olemme jo ideoimassa yhteistyössä eri judotahojen kanssa tulevia videohankkeita, ja menestyksen mukaan pyrimme panostamaan laatuun yhä enemmän resursseja.
Toivottavasti videosta on ollut tilaajille hyötyä judonsa kehittämisessä.
Terv, Otto Favén

Vastaukset 3
Vanhimmat
Suosittelen DVD oli täynnä asiaa ja hyvää tekniikkaa, tälläinen pitäisi olla joka seurassa!
DVD vai Favenien tasoiset valmentajat?
Tässä se pointti juuri on,
Favenit leireille vetään nyt DVD opit niin saadaan asia jalkautettua oikein kentälle.
Maksetaan taitureille kunnolla niin miehet, ehkä innostuu kiertään Suomea.
Judon Tuki ( Heikki L ) nyt aktiivisina!
Otto Faven vetää leiripäivän Etelä-Suomen TehoTiimille BudoSportilla 30.9.2012.
Tarkoitettu kovaa treenaaville etelän D-, C-, ja B-junnuille.
Hyvää panostusta Etelän alueelta.