406 ST 1.8 2000

Olisi auton vaihto edessä ja tuollainen otsikon auto on alkanut kiinnostamaan. En ole onnistunut koeajamaan tuota 1.8 konetta ja kysymys onkin, että minkälainen kone tuo on noinkin isossa autossa?

Kertokaa myös muita kokemuksia autostanne
71540
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Alkuaikojen 406:ssa oli 1,8- ja 2,0-litraisilla moottoreilla varustetuissa versioissa muitakin eroja: 1,8:ssa oli 14" ja 2,0:ssa 15" pyörät; edellisessä myös takana rumpujarrut, jälkimmäisessä levyt. Varustelutasot poikkesivat myös jonkin verran moottorikoon mukaan.

Vuoden 2000 "pikkukoneisessa" on kuitenkin käsittääkseni jo 15" pyörät kuten isommassakin. Jarruista en ole aivan varma, mutta luulen, että olisi jo levytkin ympäriinsä.

Suorituskyvyn riittävyys on vahvasti henk.koht. mieltymysten varainen asia. Suomen kuristetuilla nopeuksilla ei pitäisi olla mikään ongelma, jos et aja jatkuvasti isoilla kuormilla, vedä kärryä tms. Ainahan lisäteho tuntuu tietenkin kivalta ohitellessa nykyisiä 25,25-metrisiä rekkoja...

Itselläni on se vanhempi 2-litrainen. Faceliftin yhteydessä sen suurin vääntö nousi 180 => 190 Nm ja huipputehokin kasvoi täyteen 100 kilowattiin. Samalla kulutus putosi tuntuvasti. Hyvin olen tullut tuon vanhemmankin kanssa toimeen!

1,8-litraisen selvänä etuna on pienempi kulutus (ilmoitettu yhdistetty normikulutus satasella on 0,6 litraa pienempi kuin 2-litraisessa).

Sinänsä tehoero (18 %) ja vääntöero (19 %) ovat 1,8- ja 2-litraisten koneiden välillä hieman suuremmat kuin tilavuuksien ero (11 %), ts. 2-litrainen on tehty hieman "kireämmäksi", niin leppoisa käyttömoottori kuin sekin on.

Äänestä
  • > mutta luulen, että olisi jo levytkin ympäriinsä.

    Tällä hetkellä on 1,8-litraisessa levyjarrut joka kulmassa. Näin varmaan jo vuosimallissa 2000.

    > tilavuuksien ero (11 %)

    "1,8-litrainen" = 1749 cm2
    "2,0-litrainen" = 1997 cm2

    Voisi siis puhua myös 1,75-litraisesta ja 2,0-litraisesta. Tilavuuksien ero on itse asiassa luokkaa 14 % eikä 11 %.

    Äänestä

Osta mielummin 2 litrainen,on huomattavasti paeempi kuin 1.8.Itselläni 406 automaatti ja on pelannut tosi hyvin vaikka ajettu jo 130t.

Äänestä
  • paljo ajettu... 130 tkm...hah
    mun 406 on taivaltanu 256000 km..
    ja ei ole tarvin ku normaalit tukitangot
    ja jakohihnat yms. vaihella
    auto on -96 malli ja 2.0 koneella
    öljyvaihtoväli on ollu 15000 kilsaa
    ja öljynä total quartz 9000. ei tartte
    lisäillä välil. et sillee..

    Äänestä

  • no jopas kirjoitti:

    paljo ajettu... 130 tkm...hah
    mun 406 on taivaltanu 256000 km..
    ja ei ole tarvin ku normaalit tukitangot
    ja jakohihnat yms. vaihella
    auto on -96 malli ja 2.0 koneella
    öljyvaihtoväli on ollu 15000 kilsaa
    ja öljynä total quartz 9000. ei tartte
    lisäillä välil. et sillee..

    ... tai sitten minulla huono! :(

    Mun pösöllä (406 1.8 SR -98) on ajettu yli 270 000 km (itse olen ajanut sillä n. 130 000 km). Pikkuvikoja on ollut riittävästi (esim. keskuslukko reistailee säännöllisen epäsäännöllisesti) ja joitakin isompiakin. Satojen eurojen arvoinen imusarjan paineanturi on mennyt kaksi kertaa. Se oli viheliäinen vika, kun kärry rupesi pätkimään ihan satunnaisesti esim. kesken ohituksen! Viimetalvena tuli öljynvaihto suoritettua kätevästi kesken matkan kun huohottimen letku jäätyi. Onneksi siinä rytäkässä ei hajonnut kuitenkaan mitään. Kiva talviominaisuus on myös kaasun kiinnihirttäminen kovilla pakkasilla. Siinä tuli ensimmäisillä kerroilla hieman hätä käteen kun ohituksen yhteydessä painoin vähän reilummin kaasua, ja huomasin sitten, että pohjaanhan se poljin jäi ja vauhti sen kun kiihtyi vaan! No eipä siinä enää mitään ongelmaa ole, äkkiä vaan koneen huutaessa auto pysähdyksiin tien laitaan, kone sammuksiin, konepelti auki ja kaasuläppä kiinni. Onneksi tätä ei ilmene kuin todella kovilla pakkasilla...

    Jotta nyt ei pelkäksi haukkumiseksi menisi, niin pitää sanoa, että ihan mukavahan tuolla autolla on yleensä matkaa taittaa. Se on hiljainen, alusta toimii mielestäni hyvin, ei kuluta paljoa jne.

    Selväksi on kuitenkin tullut, että seuraava auto ei ole Pösö! Bemarin ostaisin, jos ei olis rahasta kiinni... Niistä on ihan hyviä kokemuksia kahden vanhemman yksilön verran.

    Äänestä

  • vikaa löytyy kirjoitti:

    Siis onko bensaversiot noin huonoja? Itse myin just 5 päivää sitten liikeeseen lähes 400tkm ajetun 406:n 1,9TD.-96, ei mitään rikki, ei syö oljyä, kaikki osat, myös sähköiset, toimivat moitteitta jne...

    Ei mitään tuommoisia kuvaamianne ihmevikoja, ja liike maksoi siitä hurjan hyvin, keltaisesta pörssistä saisi hyvitysrahalla vm 1999 bensa-version!

    Pitäkää mielessä, että kyllä huono omistaja saa rikki vaikka panssarivaunun. Onhan pösössä ihmeellisyyksiä, nyt on uudehko 406 HDI pihassa. Kuitenkin pidän sitä hyvänä automallina, tosin tämä uusi, alle 70tkm ajettu HDi on ollut todella huonolla pidolla, pitää tehdä isompi remppa talvella kun on aikaa ja tarkistella paikkojen kuntoa.

    Ja tosta bemarista... nuoriso ehkä pitää siitä, mutta appiukon käyttöautona on 325i vm 2003, tehoja kyllä löytyy kai lähemmäs 200hv, on levikettä, tuplapakaria ja istuma-asento on puolittain makuuasento, mutta käydessäni sillä n 400 km ajolenkin en todellakaan haluaisi sitä itselle käyttöautoksi, mielestäni se on nuorisolelu, jolla voi tappaa itsensä.

    Onhan se kiva, kun varalaskupaikalla polkaisi tallaa, oli 240 lasissa hyvin pian. Mutta kyllä minä hölläsin kaasua ennenkuin kiitotie loppui. Tappovehje, eipä tarvitse toiste kokeilla. Ja hemmetin epämukava pitkällä matkalla. Ja kulutus ei todellakaan ole "lompakkoystävällinen".

    Äänestä

  • vikaa löytyy kirjoitti:

    ... tai sitten minulla huono! :(

    Mun pösöllä (406 1.8 SR -98) on ajettu yli 270 000 km (itse olen ajanut sillä n. 130 000 km). Pikkuvikoja on ollut riittävästi (esim. keskuslukko reistailee säännöllisen epäsäännöllisesti) ja joitakin isompiakin. Satojen eurojen arvoinen imusarjan paineanturi on mennyt kaksi kertaa. Se oli viheliäinen vika, kun kärry rupesi pätkimään ihan satunnaisesti esim. kesken ohituksen! Viimetalvena tuli öljynvaihto suoritettua kätevästi kesken matkan kun huohottimen letku jäätyi. Onneksi siinä rytäkässä ei hajonnut kuitenkaan mitään. Kiva talviominaisuus on myös kaasun kiinnihirttäminen kovilla pakkasilla. Siinä tuli ensimmäisillä kerroilla hieman hätä käteen kun ohituksen yhteydessä painoin vähän reilummin kaasua, ja huomasin sitten, että pohjaanhan se poljin jäi ja vauhti sen kun kiihtyi vaan! No eipä siinä enää mitään ongelmaa ole, äkkiä vaan koneen huutaessa auto pysähdyksiin tien laitaan, kone sammuksiin, konepelti auki ja kaasuläppä kiinni. Onneksi tätä ei ilmene kuin todella kovilla pakkasilla...

    Jotta nyt ei pelkäksi haukkumiseksi menisi, niin pitää sanoa, että ihan mukavahan tuolla autolla on yleensä matkaa taittaa. Se on hiljainen, alusta toimii mielestäni hyvin, ei kuluta paljoa jne.

    Selväksi on kuitenkin tullut, että seuraava auto ei ole Pösö! Bemarin ostaisin, jos ei olis rahasta kiinni... Niistä on ihan hyviä kokemuksia kahden vanhemman yksilön verran.

    tiedän että pösöissä on vikaa...mutta tiedän senkin että pemareissa on niitä enemmmän!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

406? kirjoitti:

Olisi auton vaihto edessä ja tuollainen otsikon auto on alkanut kiinnostamaan. En ole onnistunut koeajamaan tuota 1.8 konetta ja kysymys onkin, että minkälainen kone tuo on noinkin isossa autossa?

Kertokaa myös muita kokemuksia autostanne

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu