Hukassa

Olen 20-vuotias tyttö, joka käy ja on käynyt terapiassa monta vuotta, lapsena olleen mutismin takia alunperin. Nyt elämääni haittaa eniten huono itsetunto, ajoittainen ja tilannekohtainen sosiaalinen ahdistuneisuus (esim. jonkinlaiset ryhmässä toimimiset ja arvioimisen kohteena olemiset) ja jonkin verran masentuneelta tuntuva olo. Puoli vuotta olen myös syönyt masennuslääkkeitä.

Olen tyytymätön ja kyllästynyt elämääni. Kaikki tuntuu niin tasapaksulta ja tuntuu etten oikeastaan edes nauti mistään, odotan aina vain tulevaa ja jotain parempaa. Tuntuu ettei ole paljoakaan mitään mielekkäitä asioita elämässä. Odotan että elämä muuttuisi jotenkin paremmaksi ja helpommaksi, vaikka pelottaa ettei niin käy. Masentaa ja ahdistaa. Tällä hetkellä kuitenkin ihan ok olo pinnallisesti, mutta välillä on aina semmoisia kausia jolloin olo tuntuu tosi kamalalta ja ahdistavalta ja tuntuu ettei vain jaksaisi.

Kaikki päivät menevät yleensä samoilla tylsillä rutiineilla. Koneella olen aika paljon ja sekin tylsistyttää. Olen aika yksinäinen (kielteisen minäkuvan vuoksi myös ajattelen että ei oikein kukaan minusta oikeasti välitä tai hyväksy juuri tällaisena, vaan olen pikemminkin joku varakaveri) ja muihin ystävyyssuhteiden luominen tuntuu vaikealta, etenkin siksi että tuntuu vaikealta keksiä puhuttavaa, kun olen hiljainen ja ujo ihminen.

Tällä hetkellä opiskelen ammattikoulussa, koska en päässyt korkeakouluihin tänäkään vuonna. Toivoisin pääseväni pian jonnekin korkeakouluun, että voisin koittaa "aloittaa alusta" uudella paikkakunnalla ja yrittää luoda uusia suhteita, muutenkin paikkakunnan vaihto tuntuisi piristävältä ja antaisi toivoa siitä, että elämä voisi muuttua paremmaksi. Pitäisi taas miettiä, että mihin alalle sitä sitten hakisi korkeakouluihin. Pelottaa että miten selviän siitä kaikesta lukemisesta ja yleensäkin sosiaalisista tilanteista. En ole varma mikä minua oikeasti kiinnostaisi ja että pärjäänkö edes missään sosiaalisella alalla, jolle olen ajatellut hakevani, jos en onnistukaan kehittämään itseäni. En ole arkikielellä sosiaalinen, puhelias ym. siksi minua hävettää, että yritän hakeutua sosiaalialalle. Pelkään mitä muut voisivat ajatella.

Vihaan itseäni tällaisena, en hyväksy itseäni. Olen aina kokenut olevani huono, koska olen hiljainen, ujo yms. Tunnen itseni myös laiskaksi ja saamattomaksi. Tuntuu etten ole myöskään saavuttanut paljon mitään, vaikka eihän sen itsetunnon suorituksista pitäisikään tulla, mutta kuitenkin huomaan hakevani sitä myös niistä. En tunne olevani koskaan tyytyväinen suorituksiini tai itseeni, vaan haluaisin aina suoritua paremmin tai olla enemmän sitä ja tätä. Kaipaan myös kauheasti hyväksyntää ja huomiota esimerkiksi joiltakin aikuisilta ihmisiltä, jotka vaikuttavat mukavilta ja ymmärtäväisiltä, jonkinlaista itsetunnon kohotusta, mikä ei kuitenkaan auta loppupeleissä, vaan kaipaan sitä huomiota aina vain lisää.

Kiitos jo etukäteen paljon, jos joku kommentoi! :)
056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

asdasd... kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu