vastatkaas yksinäiset

Parisuhteessa olevat "yksinäisyyttään" valittavat eivät tiedä todellisesta yksinäisyydestä mitään.

"Parisuhteessa olevat "yksinäisyyttään" valittavat eivät tiedä todellisesta yksinäisyydestä mitään."

Joo kyl se on rankempaa kun ei siinä vieressä nuku ketään.........

Yksinäisyyttä on montaa erilaista lajia. Ei ole vain totaaliyksinäisyyttä.

Sosiaalista kanssakäymistä ei pidä sotkea yksinäisyyteen. Ne on kaksi täysin eri asiaa.

En oo ollu viiteen vuoteen parisuhteessa, mutta silloin kun olin olin vielä yksinäsempi kuin nyt kun olen täysin yksin ilman ainuttakaan tuttavaa edes.

Olísin iloinen edes yhdestä kaverista, parisuhteesta puhumattakaan

"miten yksinäiset ovat päässeet/joutuneet silti parisuhteeseen"

Miesten aktiivisuuden vuoksi.

Ihmiset ei kai jaksa enää keskittyä toisiinsa. Aika on vain yksinkertaisesti sellainen, että se vie voimat. Uudet ihmiset koetaan usein rasittavina, ei tunneta tarpeeksi eikä ole yhteisiä keskustelun aiheita. Ei tunneta enää elävää osallisuutta toisten elämään ja suhteet ovat hyvin pinnallisia. Olen huomannut, että parhaimmat suhteet tulevat suuresta suvustani, ihmisistä, joiden kanssa olen ollut yksissä jo lapsuudesta lähtien. Jotain yhteistä pitää olla taustalla. Siinä mielessä on onni, jos on kiva suku ja paljon ihmisiä siinä - ei ole taatusti yksinäistä. Vieraiden kanssa on aina vaikeampaa ystävystyä kunnolla - joskus onnistuu - joskus ei, mutta itse koen sen voimanponnistukseksi ja mitä vanhemmaksi tulee, sen vaikeammaksi se käy. Katselkaapa sukulaisianne enemmän.

On turha puhua mistään "vertaistuesta" Kaikilla MTKL:n kursseilla homo saa olla yksin. Tuhteja kälättäviä tätejä kyllä riittää. Heille kyllä empatiaa riittää!

"sperma"
Olet säälittävä.

Joskus aiemmin kirjoittelin tänne yksinäisyydestäni, mutta sain aikamoista palautetta kun olen yksinäinen, mutta parisuhteessa! Kuulostaa epäuskottavalta yhtälöltä, mutta oikeasti mulla ei ole ketään sukulaista ei kaveria eikä edes tutun tuttua kenen kenen kanssa voisin kirjoitella, tavata, soitella jne. On siis yksi ihminen ja piste. Ja tietty lemmikkieläimiä aika liuta.

Meidän historia on se, että tavattiin 10 vuotta sitten sattumalta netissä ja aika pian sitten treffattiin ja ollaan siitä asti yhtä pidetty. Oli kyllä onnellinen vahinko sanoisin. Olen normaalisti töissä, opiskellut ja harrastanut, mutta jotain outoa/erilaista mussa on, koska en kenenkään kanssa onnistu ystävystymään tai luomaan suhteita nyt aikuisiällä. Kaikilla on jo omat sosiaaliset verkostot enkä mä istu oikein mihinkään.

Joten kyllä sanoisin itseäni aika yksinäiseksi,vaikka olenkin parisuhteessa ja se masentaa välillä aika tavalla, kun puuttuu kokonaan se niin kutsuttu sosiaalinen verkosto. Mutta tilanne on ollut tämä jo useita vuosia, joten pikkuhiljaa alkaa tähän tottumaan, että tällaista tämä elämä nyt mulla vaan on.

Mun ensimmäisen oikean parisuhteen löysin netin kautta, seurusteltiin 3v.
Mulla ei oikeastaan ole kavereita, mutta en pidä sosiaalisia verkostoja seurustelun edellytyksenä. Mun ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että takerruin liikaa.. Pitäs vaan sillä yksinäisellä eli mulla tässä tapauksessa olla jotain muutakin kuin vaan se kumppani. Oishan se kiva ollut välillä vaihtaa ajatuksia jonkun toisen kanssa.Entisellä oli onneksi myös muita ihmisiä ympärillään.. Oikein mukavia, mutta ei minun kavereita vaikka toimeen heidän kanssa tulinkin. Surullista, etten koskaan pystynyt esittelemään hänelle ketään. Entinen ei voinut käsittää ettei mulla ole kavereita. Menneisyyteni takia olen ujo, mutten kuitenkaan epäsosiaalinen, riippuu seurasta..Taustoihini kuuluu kiusaamista. Mullakin oli joskus pieni piiri, mutta aikojen saatossa asiat muuttu tahtomattaan. Jotkut ihmiset vain jää pois elämästä vaikka yrittää ja haluaisi pitää yhteyttä. En mä omasta tahdosta ole näin valinnut, mutta pakko vaan hyväksyä ja jatkaa elämää :) Ei se aina helppoa ole!