Loppujen lopuksi yksinäisyys jalostaa ihmisestä herkemmän, empaattisemman ja siis paremman ihmisen. Ihminen joka on kokenut yksinäisyyttä luultavasti suhtautuu muihin yksinäisiin lämmöllä ja haluaa mieluummin olla muille ystävä kuin kilpakumppani.
Lisäksi yksinäisyys toimii kuin polttoaine. Se motivoi ihmistä hakemaan kaltaistaan seuraa.
On surullinen joukkoharha, että yksinäisyys olisi pahasta.
Se jalostaa ihmistä.
Yksinäisyys on lisäksi monisyistä. Useimmiten se auttaa näkemään omat pahimmat heikkoudet. Laiskuus, pelkuruus ja kunnianhimo.
Ilman yksinäisyyttä elämä olisi pelkkää hirveätä kreisibailaamista.
Lisäksi yksinäisyys toimii kuin polttoaine. Se motivoi ihmistä hakemaan kaltaistaan seuraa.
On surullinen joukkoharha, että yksinäisyys olisi pahasta.
Se jalostaa ihmistä.
Yksinäisyys on lisäksi monisyistä. Useimmiten se auttaa näkemään omat pahimmat heikkoudet. Laiskuus, pelkuruus ja kunnianhimo.
Ilman yksinäisyyttä elämä olisi pelkkää hirveätä kreisibailaamista.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ilman suhdetta naiseen jo vuodesta 1998 lähtien.
Onko se tehnyt minusta vahvemman? On henkisesti.
Toisaalta myös halua ryhtyä suhteeseen naisen kanssa
on muuttunut vaikeammaksi, jossain mielessä
jopa turhaksikin. Seurustelu, seurustelun vuoksi tuntuu
turhalta ja yksinoloon on jo tottunut.
Tätä se pilalle mennyt, ikävästi päättynyt nais-suhde voi
saada aikaan, ikuisen halun pysyä erossa vastakkaisesta
sukupuolesta, ehkä sitten seuraavassa elämässä :(
omankaltaiseni miehen, joka on myös itsekseen viihtyvä "erakko" jolla on kuitenkin omia, järkeviä mielenkiinnonkohteita ja joka on myös herkkä/ hellä ja kaipaa läheisyyttä... sellainen joka osaa ottaa muut huomioon muttei tietenkään anna kenenkään komennella itseään. Ihanne on rationaalinen mutta myös ainakin jollain tapaa taiteellinen tai taiteita ymmärtävä.
Minulle ei todellakaan sovi itsekäs, "sosiaalinen", tyhmemmän puoleinen apina, jolle nro 1 on yhtä idioottimaiset kaverit, biletys, viina, ikävä käytös jne. Näen punaista kohdatessani näitä tyyppejä. Niitähän on pilvinpimein tarjolla ja niitä näkyy katukuvassa.
Tollaisia kirjoittaa vaan ihminen, nuori, joka ei ole ollut koskaan pitkiä aikoja
pahasti sairas, niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Se v*tut mitään jalosta, tää
maailma ja elämä alkaa kuule vaan maistumaan erittäin pahalle, sitä alkaa
toivoa että vois oksentaa sen pois, vaan ku ei voi. Jos olet vaikka pahassa
oksennustaudissa, voit todella pahoin ja yrität lepäillä ja odottaa että se menee
ohi ja sitten kun se menee ohi ja alat parantua, maailma alkaa taas maistua
entiseen malliin, voimat palaavat ja taas jaksaa entistä ehompana.
Tässä olotilassa vaan ei tapahdu mitään parantumista, olo on koko ajan lähes
niin kuin siinä oksennustaudissa, se vaan vie voimat.
elävä zombie, todella hyvin kirjoitit.
Ja yksinäisyys on kyllä vähän liian kova taakka. Eikä yksinäisyys lopu nappia painamalla, kun tulee ahdistus ja kaipaisi seuraa niin sitä ei saa. Olen ollut jo ennenkin herkkä ja empaattinen ihminen. En olisi tarvinnut mitään "jalostusta", mistä aloittaja kirjoittaa.
Herkälle, kiltille ja ujolle ihmiselle yksinäisyys tekee todella pahaa jälkeä : ( Herkkyys vaihtuu peloksi ja epätoivoksi, suuta ei saa puolestaan auki enää missään tilanteessa, vaikka pitäisi itseään puolustaa jne. Enkä edes tiedä kuka olen. Mitä haluan elämältä, mikä johti tähän tilanteeseen, miksi olen tälläinen ihminen, miten selviän, onko tälläinen elämä elämisen arvoista, mistä asiosta pidän, mitkä on mun mielipiteet, miksi en voi olla onnellinen. Mihinkään ei ole vastauksia. Tiedän vain nimeni, osoitteeni, asuinpaikkani, puhelinnumeroni
( joskus en muista sitäkään) ja jotakin yleistä pystyn kertomaan elämästäni, sitten kun mennään omiin mielipiteisiin yms. niin on osaa enää ottaa mitään kantaa.
Jooo, hyvin sekavaa taas. Olen kuin joku narkkari, sillä erolla vain, että mun huume on loputon yksinäisyys, joka sekottaa pään : (
Ja yleensä niiden " kreisibailaajien" elämä on mukavaa. Kavereita riittää ja on hyvä, suositun maine. Ei sillä, että itse arvostaisin sellaisia ihmisiä, mutta näin asiat ainakin täällä päin ovat : (
Ja mitä helvetin hyötyä herkkyydestä ja kiltteydestä on. Yksin olen siltikin.
Eikä yksinäisyys ainakaan minua ole motivoinut hakemaan seuraa, päinvastoin hyvä kun edes kehtaan ihmisten ilmoilla näyttäytyä : (
Ja ne omat heikkoudet on kyllä sataan kertaan huomattu, mitä muuta mulla edes olis kuin heikkouksia : ( Tervetuloa mun elämääni, vois tulla aika tylsää.
Sori nyt aloittaja. Sait mut todella suuttumaan : ( Yksinäisuus on pahasta, joka muuta väittää niin ei tiedä mistään mitään. Ja puhun nyt oikeasta yksinäisyydestä, en mistään parista päivästä vaan vuosia kestävästä loputtomasta yksinäisyyden taakasta. Yksinäisyys tekee hyvää ja paskat. Hyvää jälkeä se tekee tuhoamalla persoonan, itsetunnon ja lopuksi mielenterveyden.
Voi vittu, kun naapurit taas huutaa koiralleen, voisinpa pelastaa sen : (
syy sun yksinäisyyteesi olikaan? Olet vaan tyytynyt siihen olotilaan, että olet sairas ja sen vuoksi yksin. Eihän sairaankaan tarvitse yksin olla, ellei tahdo. Yleensä kyse on vaan siitä, että ollaan liian laiskoja ottamaan oma elämä hallintaan ja halutaan vaan ruikuttaa kaikesta. Harva on niin totaaliyksinäinen, että on kuin oksennustaudissa koko ajan. Syy miksi me ollaan yksinäisiä on vaan yksinkertaisesti laiskuus. Mielummin istutaan perseellämme koneen ääressä, jos sattuisi joku toinen kommentoimaan mun juttuihin, niin ei ainakaan tarvisisi vaivautua mihinkään lähtemään.
On hemmetin raskasta liikuttaa sitä kroppaa paikasta toiseen ja huomata, että ainoat yksnäiset istuvat jossain mummunkamarissa tai ovat seurakunnan toiminnassa mukana tai puistonpenkillä dokaamassa.
Minusta on kurjaa, jos pitää vilkuilla kelloa koko ajan ja miettiä, että lähtisi nyt mokoma jo, että pääsisin sohvalle pitkäkseni katselemaan leffaa tai surffaamaan nettiin. Ihmisten kanssa on raskasta seurustella, kun se yleensä on sitä väkisin vääntämistä.
Kyllä yksinäisyys on poikaa, kun saa vapaasti valita haluaako tänään lähteä tapaamaan ihmisiä vaikka baariin vai jääkö kotiin tekemään jotain muuta mukavaa.
Aloittaja on oikeassa yksinäisyys tekee hyvää.
i
Aivan!
Se on ainoa syy miksi ihmisillä on motivaatiota olla hyviä toisilleen.
Onneksi on yksinäisyys. Ihminen joka on täysin tyydyttynyt saa kaiken ja sillä on kaikki ei yksinkertaisesti kestäisi, koska ei olisi mitään tavoitteita.
Elämän ihanuus on siinä, että aina on mahdollisuus voittaa.
Jopa niiden totaaliyksinäisten. Jos he vaan nostaisivat sen perseen...
ja miettisivät taas ja taas..
over and over again
rakkaushan kestää kaiken
Ei pysyvä yksinäisyys ole hyvä asia, satunnainen on.
Mutta ainoa keino siitä eroon pääsemiseksi on tehdä työtä sen eteen, eli tervehdittävä ihmisiä ja kysyttävä heidän kuulumisiaan sen sijaan että itse odottaa että joku muu tekee aloitteen. Ole sinä toiselle se joku muu, ja kuuntele voisiko se toinen kaivata seuraasi.
Yksinäisyys tosiaan kasvattaa ihmistä jos sitä on vähän aikaa mutta vuosia kestävä kääntyy jo itseään vastaan.
Tuolla aikaisemmin joku ujo ja hiljainen kirjoitti, oli kuin minun kirjoittamani tekstiä.
Kun puhutaan tuosta laiskuudesta jne. ei minulla ainakaan olisi kyse siitä etten voisi mennä kaiken maailman hömppäjuttuihin ihmisten ilmoille tai nähdä kavereita, vaan se että ei ole ketään kenen kanssa jakaa oikeaa tavallista arkea, matkustaa, viettää juhlapyhiä, kokata ja katsoa seitsemän uutiset.. ketään kelle sanoa huomenta, kukaan ei koskaan odota kotona. Ja tähän väliin sanon että joo on mulla koira.
Aina voi käydä sisaren luona hörppäseen kahvit ja katsella sivusta heidän perheidylliä ja sitten tulla taas kotio onnellisena kun ei ole tarvinut ihan koko päivää olla itsekseen. Niimpä niin.